Helsinki ilman natseja -mielenilmaus
Myös tänä itsenäisyyspäivänä Helsinki ilman natseja -kansanliike jalkautuu kaduille vastustamaan äärioikeistoa. Mukana eturivin taiteilijoita tukemassa tapahtumaa.
Kokoonnumme itsenäisyyspäivänä Narinkkatorilla kello 17:00 alkaen, ja kulkue lähtee liikkeelle Töölöä kohti noin klo 17:15. Kuljemme Narinkkatorilta Arkadiankadun kautta Runeberginkadulle ja lopulta Taivallahden puistoon, jossa esiintyvät LAUA RIP, Kuopus, Paleface Official and Adikia. Mielenosoituksen arvioitu kesto on noin kolme tuntia, mutta poliisin ohjeista tai päivän muista tapahtumista riippuen meidänkin demomme saattaa hiukan venyä. Suosittelemme siis pukeutumaan lämpimästi, ettei kylmä joulukuu pääse yllättämään!
Koronavirustilanteesta johtuen pyydämme osallistujia tulemaan mielenosoitukseen vain terveinä ja käyttämään kasvomaskeja tapahtumassa. Mikäli sinulla ei ole maskia mukana, voi sellaista pyytää keltaliivisiltä turvallisuushenkilöiltämme.
ESTEETTÖMYYSTIEDOT: Narinkkatorilta Arkadiankadulle kuljettaessa on noppakiveä noin 30 metrin matkalla. Arkadiankadulla sekä Runeberginkadulla on raitiovaunukiskoja. Reitin pituus kokonaisuudessaan on noin 1,5 kilometriä. Esteettömiä vessoja löytyy Kampin keskuksesta Narinkkatorin vierestä, ja myös päätöspisteellä Hesperian esplanadilla on esteetön city-wc.
---------------
Only a week left until the demonstration!
On Independence day we will gather at Narinkkatori at 5 PM, and start walking towards Töölö at approximately 5:15. We march from Narinkkatori to Arkadiankatu, Runeberginkatu, ending at the Taivallahti park with performances from LAUA RIP, Kuopus, Paleface Official and Adikia. The estimated duration of the event is about 3 hours, but depending on police instructions and other events during the day, it is possible our demonstration will take a bit longer, so we recommend dressing warmly!
Due to the ongoing situation with Covid-19, we ask everyone to participate only if you are healthy, and to use face masks during the demonstration. If you don’t have a mask, you can ask for one from one of our yellow-vested safety personnel.
ACCESSIBILITY INFO: From Narinkkatori to Arkadiankatu there is cobblestone for approximately 30 meters. There are tram tracks on Arkadiankatu and Runeberginkatu. The route is approximately 1.5 kilometers long. Accessible toilets can be found in the Kamppi shopping center next to Narinkkatori, and there’s an accessible city wc near the end point at Hesperian esplanadi as well.
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |