Alppiruusupuisto kukkii

Alppiruusupuisto alkaa toukokuun lopulla heräämään talviuniltaan ja kukinta alkaa hiljalleen. Kukinta alkaa eri lajien kohdalla eri aikaan ja se kestää yleensä ainakin kesäkuun puolenvälin tienoille. Kylmempien säiden alkukesä pidentää kukintaa edelleen. Puistoalue on satumainen retkipaikka jo ennen kukintaa sekä koko kesän ajan. Alppiruusuristeymiä ja atsaleoja löytyy tältä yliopiston kasvijalostuksen entiseltä koealueelta jopa 3000 erilaista.
Kukista atsaleat puhkeavat yleensä ensimmäisinä täyteen kukkaan ja alppiruusujen kukinta seuraa perässä. Kukintaan ja kukkanuppujen kehitykseen vaikuttavat kevään ilmojen lisäksi myös edellisen syksyn säät.
Ensimmäiset alppiruusut ehtivät yleensä kukkaan toukokuun lopulla. Täyteen kukintaansa puisto puhkeaa yleensä vasta kesäkuun puolella. Kukinta on yleensä parhaimmillaan kesäkuun alkupuolella ja puolenvälin paikkeilla.
Rodopuisto on vaikuttava elämys kesäkuun alun viikkoina. Kukinta-aikaan tässä Haagan asuinalueiden katveessa piilottelevassa 'taikametsässä' käy tuhansia kävijöitä niin pääkaupunkiseudulta ja kuin täällä vierailevia matkailijoita ulkomailtakin. Puistoon on kukinnan ajaksi tuotu usein siirrettäviä käymälöitä kaupungin toimesta. Myös myyntikojuja, kuten jäätelönmyyjiä on usein paikalla kesän kauniina päivinä.
Korkeiden alppiruusujen katveessa voi hetkeksi pysähtyä nauttimaan puiston kauneudesta ja kuunnella metsän ääniä. Kuva: zenbroccoli
Kukkaloisto on kauneimmillaan keskikesällä.
Valkoiset alppiruusut kukkivat pisimpään.
Puisto tarjoaa elämyksiä ja mielenrauhaa myös kukinta-ajan jälkeen
Julkisilla paikalle pääsee helposti. Junalla Alppuruusupuistoon matkustaa keskustasta n. 20 minuutissa. Myös Raide-Jokerin pysäkki on parin vain sadan metrin päässä puistosta. ks. Reittiopas
Taustalla kasvinjalostus ja tutkimus
Alppiruusupuisto on osa ainutlaatuista puuvartisten koristekasvien kasvinjalostustyötä. Hehtaarin kokoiselle entiselle suoalueelle on istutettu vuonna 1975 yhteensä jopa 3000 alppiruusuristeymää lähinnä tutkimustarkoituksiin. Jalostusohjelman tavoitteena oli luoda Suomen ilmastoon sopeutunut, kasvutavaltaan ja kukkien väriltään monipuolinen lajikkeisto.
Puistosta löytyy 3000 alppiruusuristeymää ja atsaleoja. Maagista tunnelmaa riittää on myös sateisena päivänä. Rodopuistoon voi tutustua omatoimisesti sinne erityisesti rakennettuja pitkospuureittejä pitkin sekä erityisiltä katselukorokkeilta.
Kuvat: qeranen, julia.josefina, sanna.jahkola
Pääkuva: zenbroccoli
Lue myös: Miltä Rodopuisto näyttää talvella? Kesän suosikkipuisto on kuin talvinen ihmemaa
Ehdota kuvaasi sivuille tägäämällä se instagramissa hashtagilla #stadissafi
Puistosta lisää kaupungin sivuilla
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |