jaZZanti-konsertti - Jussi Fredriksson trio
![](http://static.stadissa.fi/events/to_be_moderated/e06e2ae8b4fbc1628eee157965f9eeff.png)
Kotimaisen jazzin keskeisiin vaikuttajiin kuuluvan pianisti Fredrikssonin triokokoonpanossa mukana ovat basisti Jori Huhtala ja rumpali Mika Kallio.
Jussi Fredriksson Trio julkaisi esikoisalbuminsa ? kaksi vuotta sitten. Levyllä Trio käsitteli epävarmuuden tematiikkaa. Fredriksson kertoi inspiroituneensa aiheesta Tove Janssonin Taikatalvi-teoksesta löytyvästä lausahduksesta: “Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.” Albumin säveltänyt ja tuottanut Fredriksson lähestyi arvaamattomuutta positiivisuuden kautta. “Epävarmuus ei tässä yhteydessä liity millään tavalla itsetuntoasioihin tai henkilökohtaisiin epävarmuuksiin”, Fredriksson sanoo. “Levy käsittelee pikemminkin epätietoisuuden positiivisia sävyjä ja luovan ajattelun avointa prosessia.”
Fredriksson sävelsi uutta materiaalia triolle asuessaan Pariisissa keväällä 2016. Konsertissa kuullaan myös näitä, aiempaa kirpeämpiä sävellyksiä.
Jussi Fredriksson (s. 1980) kuuluu suomijazzin keskeisiin vaikuttajiin. Hän toimii aktiivisesti paitsi muusikkona, myös Turun Flame Jazz -konserttien vastaavana järjestäjänä, Fredriksson Music -levymerkin johtajana, toisena Jazz HUG -kollektiivin pyörittäjistä ja Suomen Jazzliiton varapuheenjohtajana. Fredrikssonin omia aktiivisia yhtyeitä ovat juuri levyttäneen Jussi Fredriksson Trion ohella Fredator ja Jussi Fredriksson Jazz Wars, joiden lisäksi Fredrikssonia kuullaan useissa muissa kotimaisen jazzin kärkikastiin kuuluvissa yhtyeissä kuten Nassaun Fasaani, Aura Flow ja Koko Jazz Orchestra. Basisti Jori Huhtala (s. 1984) julkaisee pian soolodebyyttialbuminsa Jori Huhtala 5 -yhtyeen nimissä. Lisäksi hän soittaa mm. Kvaldassa, Big Bluessa, Raoul Björkenheim Ecstasyssa ja Jussi Fredriksson Jazz Warsissa. Mika Kallio (s. 1974) on kotimaisen jazzin tyylillisesti monipuolisimpia rumpaleita, jolta voi odottaa tinkimätöntä ja tyylitajuista soittoa jazzin tyylilajista riippumatta. Viimeksi nimellä Kallio Slaaki bändiliiderinä levyttänyt Kallio on tuttu mm. yhtyeistä Teemu Viinikainen Trio, Nuijamiehet, Gourmet, Magnetia orkesteri ja Kari Ikonen & Karikko
Konserttia tukevat Helsingin kulttuurikeskus ja Musiikin edistämissäätiö.
http://www.helsinkijazz.fi/event/jussi-fredriksson-trio/
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
![]() |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
![]() |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
![]() |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
![]() |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
![]() |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
![]() |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
![]() |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
![]() |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
![]() |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
![]() |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
![]() |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |