Grillaus ja grillipaikat Helsingissä

Grillikatoksia Helsingistä löytyy Helsingin kaupunkialueelta, lähiseudun ulkoilualueilta, rannoilta ja saaristosta. 

Joidenkin kaupungin ylläpitämien ulkoilualueiden grillikatoksista löytyy polttopuita grillaajille. Saariston kohteista halot löytyvät valmiina Kaunissaaren ja Pihlajasaaren keittokatoksista. Muualle saaristoon kannattaa ottaa mukaan omat polttopuut.



Uusia kaupungin grilli- ja eväspaikkoja on noussut eri puolille Helsinkiä. Näissä on usein grillitasot, joissa voi polttaa kuivaa puuta ja käyttää tasoina kertakäyttögrilleille. Erilliset punaiset roska-astiat on varattu käytetyille kertakäyttögrilleille. Grillien käyttö metsäpalovaroituksen aikana on kielletty.

Kalasatamanpuisto

Upeasti rakentuneessa Kalasatamanpuistossa löytyy myös uudenkarhea kaupungin grillipaikka. Grillin ohessa on useampi pöytäryhmä, joissa eväistä ja kesän ilta-auringosta voi nauttia kesäillan kajossa. Grillipaikka löytyy lasten leikkipuiston vierestä, meren puolelta. Elokuisena viikonloppuna voi vaikka kuunnella ja laulaa mukana Flow-festivaalilta kantautuvia lauluja, mikäli kanssagrillajat eivät tuo gettoblastereitaan illanviettoaan vauhdittamaan. 

Kallahdenniemen ranta

Kallahdenniemen uimarannalta ja sen tuntumasta löytyy useita grillipaikkoja. Omat puut tai hiilet voit tuoda mukanasi. Pidäthän paikat siistinä seuraaville grillaajille ja retkeilijöille. Monikulttuurinen alueen suosittu illanviettopaikka täyttyy kauniina kesäiltoina useista kymmenistä epävirallisistakin nuotioista ja kokkaajista.

Pihlajasaari

Pihlajasaaresta löytyy jopa kolme keitto- ja grillikatosta, joihin kaupunki toimittaa polttopuut valmiiksi. Grillikatokset sijaitsevat saaren pohjoisosassa, lauttalaiturin rannan vieressä. Kaksi muuta grillikatosta löytyvät itäisen Pihlajasaaren pohjoisosasta. Katoksissa on myös juomavesipisteet. Pihlajasaaren upeilla kallioilla kelpaa viettää kesäretkipäivää. Myös ravintola Pihlajasaari toimii saaressa tarjoten herkkuja nälkäisille ulkoilijoille ja saaren vieraille.


Teurastamon pihan grillipaikka

Teurastamon tunnelmallisesta pihasta löytyy tilava grillipaikka, jossa on kaksi isoa hiiligrilliä. Nurmialueelta löytyy kymmenkunta tilavaa pyötäryhmää penkkeineen grilliherkuista nauttimiseen tai illan istumiseen viinilasillisten äärellä.

Kesäisin nurmikolta löytyy riippumattoja, joissa voi loikoilla ja nauttia auringosta. Pihapiiristä voi vuokrata myös saunan, joka on aikoinaan palvellut teurastuslaitoksen työntekijöitä.

Grilli on vierailijoiden käytössä läpi vuoden. Omat hiilet mukaan. 

Cafe Regatta

Regatan pihapiirissä on nuotio, jossa voi paistaa Regatasta ostettua makkaraa. Regatta on yksi suostuimpia rantakahviloita ja Töölön sekä Meilahden ulkoilijoiden suosiossa. Omien eväiden tuonti Regattan pihapiiriin on kiellettyä. 

Korkeasaaren grillipaikat

Korkeasaaren eläintarhasta löytyy useita grillaus- ja eväspaikkoja. Ulkogrillejä löytyy ravintola Pukin viereisestä puistossa, Karhulinnan rannassa ja Vuohipihan vieressä saaren koillisosassa. Katettu kota löytyy saaren etelärannalta, metsäpeuratarhan vierestä. Grillihiilet tarjoaa Korkeasaari, omat sytysvälineet ja grillattavat voi tuoda mukanaan. Kodassa on tilaa 15-20 hengelle.



Laavu löytyy peura-aitauksen vierestä kallioilta. Grillauseväitä voi kysellä myös Korkeasaaren ravintoloista. Kertakäyttögrillit eivät ole sallittuja Korkeasaaressa. 



Muista jättää kota ja grillipaikat lähtiessäsi yhtä siistiksi kuin ne olivat. Kodan ollessa varattu yksityistilaisuuteen, ovat käytössä laavu, ulkogrillit sekä Karhulinnan ja Amazonian evästilat. Korkeasaaren kartta


Seurasaaren grillipaikka


Suositussa Seurasaaren ulkoilupuistossa löytyy grillipaikka juhlakentän vieressä. Puugrillissä voi grillata omia eväitä yhteisellä grillauspaikalla. Polttopuut on tarjottu kaupungin puolesta. Kioskin vieressä sijaitseva katoksellinen huvimaja on myös käytettävissä. Metsäpalovaroituksen aikaan grillaus on kielletty. Avotulen teko ja kertakäyttögrillit on kielletty alueella.

Ullaksenpuisto, Vuosaari

Vuosaaren Ullaksenpuistossa on grillipaikka joka toimii periaatteella, että käytettävät hiilet tai puut tuodaan itse. Muuta evästä grillauksen oheen voi ostaa läheisestä kahvila Villa Ullaksesta. Kahvila on nuorisoasiainkeskuksen ylläpitämä ja sieltä saa makeita leivonnaisia, virvoitusjuomia ja vaikkapa jäätelöä.

Mustasaaren grillikatos

Mustasaari on vähän tunnettu luonnonkaunis saarikohde Helsingissä. Se on seurakunnan omistama ja hallinnoima saari. Saaressa voi kuitenkin retkeillä vapaasti muukin yleisö. Mustasaari ja sen uimaranta on etenkin perheiden suosima retkikohde kesäisin. Kahvila-ravintolan lisäksi paikasta löytyy tilava ja hyvin varusteltu grillikatos. Seurakunta tarjoaa polttopuut grillaajille.

Lauttamatka Taivallanden laiturista Mustasaareen kestää vain vartin. Saaresta löytyy myös leikkipaikka, pelikenttä ja ajoittain erilaista ohjelmaa.

Uunisaari

Uunisaaresta löytyy paitsi suosittu palveleva ravintola, myös upeat auringonottokalliot kesäisin. Myös grilli löytyy saaren etelärannan puistosta. Polttopuut tai grillihiilet kannattaa tuoda mukanaan.

Uunisaaressa voi nauttia saaristosta historiallisen Helsingin kainalossa. 

Uutelan kota

Kaupunkiympäristön tarjoama Kota löytyy Uutelan Särkkäniemestä läheltä Skatan tilaa. Kodassa on tulet ja se on auki yleisölle kotakummien toimesta yleensä sunnuntaisin klo 11-15 (katso tarkemmat aukiolot täältä). Kodasta löytyy tulisija, jossa voi nauttia omia eväitä tai grillata. Kahvit tai teeveden voi myös keittää, kunhan tuo omat vedet mukanaan. Kodassa ei ole sähköä. Kotaan ei saa tuoda lemmikkieläimiä ja se on päihteetön ja savuton. 

Munkkiniemen ranta

Lankiniemessä, vesiurheilukeskuksen vieressä Munkkiniemen uimarannan läheltä löytyy kaikille avoin nuotiopaikka. Grillipaikassa löytyy grillitaso ja ritilä, jossa voi polttaa kertakäyttögrillejä, hiiliä tai puuta. Omat puut tulee ottaa mukaan. Paikkaa ympäröi muutama penkki. Osoite: Ritokallionpolku 3, 00330 Helsinki


Jätkäsaari

Saukonpaadenpuiston päässä, meren ääreltä löytyy ensisijaisesti kertakäyttögrillien alustaksi tarkoitettuja grillipaikkoja. Alueella hiljaisuus on klo 22-07 asuinalueen läheisyyden vuoksi. Grilleissä voi polttaa myös puhdasta ja kuivaa puuta. Käytetyille kertakäyttögrilleille on varattu oma roska-astia. 

Viikin grillipaikka

Viikinojanpuiston laidalla, viljelypalstojen vierestä löytyy uudenkarhea eväspaikka upean ulkoilualueen retkeilijöille. Paikassa on useita eväiden syöntiin tarkoitettuja, katettuja pöytäryhmiä sekä kaksi isoa grilliä.


Stadissa tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan ja tapahtumatarjontaa vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen kotikulmiltasi.


Jaa sivu:



(Translate page)





Vinkkaa tai lisää tapahtuma tähän paikkaan
Ehdota kiinnostavaa paikkaa






Osoite

Työpajankatu 2
00580 Helsinki







Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit juhlakauden kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Joulukuuset

Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Puotilan kartano


joulumarkkinat

Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske
Lue lisää




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma
Lue lisää




Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille
Lue lisää




Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä
Lue lisää




Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea
Lue lisää




Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla
Lue lisää




Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa
Lue lisää




Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto
Lue lisää




Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin
Lue lisää




Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa
Lue lisää




Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään
Lue lisää




Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta
Lue lisää




Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä
Lue lisää

Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin
Lue lisää




Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi
Lue lisää




Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli
Lue lisää




Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa
Lue lisää




Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä
Lue lisää




Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä
Lue lisää




Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin
Lue lisää




Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna
Lue lisää




Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa
Lue lisää




Lintsi avautui uuteen kauteen kesän kynnyksellä
Lue lisää




Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa
Lue lisää




100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen
Lue lisää




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa
Katso pelit




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää

Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä
Lue lisää




Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Nosta tapahtumasi näkyväksi sivuilla!

To promote your event on the page, just ask about the options!



Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Nosta tapahtumasi näkyväksi sivuilla!

To promote your event on the page, just ask about the options!



Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Nosta tapahtumasi näkyväksi sivuilla!

To promote your event on the page, just ask about the options!



Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.