Tove Jansson - Paratiisi

HAMin suurnäyttely esittelee Tove Janssonin julkisiin tiloihin toteuttamia tilaustöitä, joissa taiteilijan päämääränä oli tuottaa ympärilleen kauneutta ja elämäniloa sekä tarjota aineksia tarinoiden maailmaan. Kahteen kerrokseen levittäytyvä kokonaisuus täyttää puolet HAMin näyttelytiloista ja tuo esille yli 180 teosta ja esinettä, mukaan lukien ennennäkemättömiä luonnoksia.
Tove Janssonin julkiset tilaustyöt liittyivät toisen maailmansodan jälkeiseen jälleenrakennuksen aikaan, ja niistä moni valmistui lapsille tai nuorille rakennettuihin ympäristöihin: Kotkan lastentarhaan (1949) ja ammattikouluun (1952) sekä Kiilan ruotsinkieliseen kansakouluun Karjaalle (1953). Toisena tyypillisenä ympäristönä ovat jopa iloitsemiseen tarkoitetut tilat: Haminan Seurahuone (1952) sekä henkilöstöravintolat Strömbergin tehtaalla (1945), Helsingin kaupungin Kaupunginkellarissa (1947) ja Pohjoismaiden Yhdyspankin (nyk. Nordea) pääkonttorilla (1954).
Tove Jansson maalasi työläät julkiset teoksensa intensiivisenä luomiskautenaan, jolloin hän piti ensimmäiset yksityisnäyttelynsä Bäcksbackan Taidesalongissa ja julkaisi ensimmäiset muumikirjansa. Näyttelyssä Janssonin elinympäristö avautuu sota-ajan kuvausten ja Helsinki-maisemien kautta. Lisäksi esitellään hänet julkisten maalausten tekijäksi johdattaneita teoksia ja kuvituksia.
Tove Jansson: Omakuva ja korituoli, 1937. Öljy kankaalle.
Nostot HAMin ydinkokoelmasta, Leonard ja Katarina Bäcksbackan kokoelmasta, valokuvat, videofilmit ja hiljattain valmistunut Teuvan kirkon alttarimaalausta käsittelevä dokumentti antavat mahdollisuuden uppoutua Tove Janssonin mielenmaisemaan. Dokumenttia esitetään lauantai-iltapäivisin ja sunnuntaisin. Linda Bergrothin suunnittelema näyttelyarkkitehtuuri korostaa Janssonin luomisprosessia ja tuo esiin julkisten teosten monumentaalisen mittakaavan.
Tove Jansson: Nipsu ja lapset soutelemassa. Tove Jansson 1955. Vesiväri paperille.
Tove Jansson: Värikokeiluja kankaalle, yksityiskohta. Ajoittamaton. Öljy kankaalle.
Näyttely juhlistaa myös Muumi 80 -juhlavuotta. Småtrollen och den stora översvämningen (Muumit ja suuri tuhotulva) -kirjan julkaisusta tulee kuluneeksi 80 vuotta vuonna 2025. Tove Jansson käytti muumeja tavaramerkkinään useissa seinämaalauksissaan, ja muutamassa teoksessa hahmot iloitsevat näyttävästi.
Tove Jansson – Paratiisi
25.10.2024 - 06.04.2025
HAM avoinna:
Ti 10–17:30
Ke-su 11:30–19
Maanantaisin suljettu
sekä juhlapyhinä
https://www.hamhelsinki.fi/kavijalle/aukioloajat/
Kuva: Tove Jansson: Satupanoraama (vasen puoli), 1949. Kuva: HAM / Maija Toivanen.
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |