Winter Wonderland 2015 - elektronisen musiikin festivaali
Winter Wonderland 2015
Kaapelitehdas, Helsinki
20.-21.2.2015, portit aukeavat klo 16:00. Lippu vaihdetaan portilla rannekkeeseen.
Vip-pakettien ikäraja K-18, muuten sallittu
Winter Wonderland talvifestivaalii siirtyy Messukeskuksesta Kaapelitehtaalle
Kaapelitehtaalla 20.-21.2 järjestettävän Winter Wonderland -festivalin muuton syynä ovat Messukeskuksessa tapahtumaa edeltävänä viikkona järjestettävät Venemessut, joiden takia visuaalisesti kunnianhimoisen festivaalin rakentaminen olisi ollut mahdollista aloittaa liian myöhään.
Myös festivaalin esiintyjälista sai viime hetken täydennystä. VIP-puolen lauantain pääesiintyjäksi saapuu hollantilainen housen supertähti Sander van Doorn. Lukuisista kansainvälisistä radio- ja klubihiteistä tunnettu Sander van Doorn on yksi tämän päivän arvostetuimmista elektronisen tanssimusiikin tuottajista, ja suosituimmista esiintyjistä.
Ikärajattomassa Winter Wonderland -tapahtumassa nähdään massiivinen määrä maailman suosituimpia elektronisen musiikin tähtiä sekä ajankohtaisimpia nimiä. Festivaalia tähdittävät muun muassa hollantilaisen housen supertähdet R3hab ja Laidback Luke, trancen kansainväliset kärkinimet Andrew Rayel, Aly & Fila ja Gareth Emery sekä ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä, #Selfie-superhitistä parhaiten tunnettu yhdysvaltalainen The Chainsmokers -duo. Brittiläinen deep house -tähti Hot Since 82 tekee tapahtumassa ensimmäisen festivaaliesiintymisensä Suomessa, ja hard style -genren edustajista tapahtumassa nähdään käytännössä kaikki maailman suosituimmat artistit hollantilaisten Noisecontrollersin, Headhunterzin, Atmosfearzin ja Brennan Heartin johdolla.
Pohjoisen talven maagisesta tunnelmasta visuaalisen teemansa ammentava Winter Wonderland tarjoaa VIP-lipun ostaneille paljon enemmän vastinetta kuin mihin Suomessa on aikaisemmin totuttu. Kun tapahtuman ovet suljetaan muilta kello 01.30, jatkuu festivaali VIP-lipun ostaneilla vielä kaksi tuntia pidempään. Perjantaina VIP-vieraille esiintyy sveitsiläinen deep house -sensaaatio EDX, ja lauantaina uransa viimeisen esiintymisensä Suomessa tekevä legendaarinen Marcel Woods, jonka setissä kuullaan elektronisen tanssimusiikin suurimpia klassikoita. VIP-lipun ostaneiden käytössä on tilavien VIP-alueiden lisäksi myös kaksi tasokasta ruokaa tarjoilevaa ravintolaa, omat WC:t, oma vaatesäilytys sekä oma sisäänkäynti. VIP-alueen ikäraja on 18 vuotta. VIP-lippuja myydään vain rajoitettu määrä, joten kannattaa toimia nopeasti!
Lipunmyynti talven massiivisimpaan elektronisen musiikin tapahtumaan, Winter Wonderlandiin, on alkanut Tiketissä sekä Lippupisteessä! Päiväkohtaiset liput maksavat 55 € ja kahden päivän liput 75 €. Yhden päivän VIP-liput maksavat 69 € ja kahden päivän VIP-liput 89 €. Kaikkiin lipunhintoihin lisätään lipunmyyjän toimitusmaksu. VIP-lipun ikäraja on 18 vuotta.
Tiketti: http://bit.ly/1xRKQgw
Lippupiste: http://bit.ly/1t7Ccq6
Päiväkohtaiset esiintyjät / Daily Line up
Perjantai / Friday 20.2.2015
Aly & Fila (EG)
Alex Kunnari (FI)
Andrew Rayel (MD)
Atmozfears (NL)
EDX (CH)
Gareth Emery (UK)
Geck-o (NL)
Joonas Hahmo (FI)
Laidback Luke (NL)
Max Enforcer (NL)
Noisecontrollers (NL)
Ørjan Nilsen (NO)
Proteus (FI)
Psyko Punkz (NL)
Seb (FI)
Tom Fall (FI)
Lauantai / Saturday 21.2.2015
ACTI (IT)
Arnej (CAN)
Bass Modulators (NL)
Ben Nicky (UK)
Brennan Heart (NL)
Code Black (NL)
Hot Since 82 (UK)
Maarten de Jong (NL)
Mark Knight (UK)
Marcel Woods (NL)
R3hab (NL)
Sander van Doorn (NL)
Stefan Dabruck (DE)
The Chainsmokers (US)
Toneshifterz (AU)
? Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin
? All rights reserved
Seuraa Winter Wonderlandia niin saat ensimmäisenä tietoosi uudet artistijulkistukset ja muut uutiset:
Instagramissa ? http://instagram.com/clubcolors
Facebookissa ? https://www.facebook.com/thewinterwonderland
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |