Keskustan brunssit

Helsingin keskustassa ja lähikulmilla brunssi- ja aamiaistarjontaa riittää. Ravintoloissa brunssien tarjonta voi vaihdella ja välillä niitä järjestetään tiiviimmin, välillä on hiljaisempaa. Esiteltynä on muutamia keskustan alueen brunssipaikkoja, joista voit löytää kokeilemisen arvoisen ravintolan kiireettömälle ja tunnelmalliselle brunssihetkelle yhdessä ystävien kanssa.

Katso myös muiden Helsingin kaupunginosien brunssit. 


Cafe Pacifico
, Kalevankatu 17
Brunssibuumin edelläkävijä 2010 luvulla Helsinginkadulla (nykyinen Tenho) on sittemmin luonut nahkansa uudelleen Kalevankadulla. Ravintola on inspiroitunut munaleivistä ja erityisesti huiman suosioon nousseista eteläkorealaisvaikutteisista egg drop -leivistä. Hapanjuurileipien välissä on pehmeää munakokkelia sekä makeansuolaisia ja tulisiakin makuja. 

Arkiaamuisin saa egg benedict -versiota, jossa kanamuna on uppokeitetty. Huhtikuussa kesäksi avautuva terassi kolminkertaistaa asiakaspaikat ja aamiaistila väljenee. Brunssin ja aamiaisen lisäksi myös ystävällinen palvelu on saanut ylistystä osakseen. Ravintola on suosituimmillaan sunnuntaisin, eikä pöytävaraus ole pahitteeksi. 
Cafe Pacifico


Suussa sulava egg drop -leipä on vain yksi syy tulla Pacificoon. Kuva: Pacifico


Pikku-Finlandia Cafe&Wine
Pikku-Finlandian kahvilassa Töölönlahden kupeessa voit piipahtaa upeista maisemista samalla laadukkaista mauista nauttien. Vilkkaan ulkoilualueen kävelijöiden suosiossa oleva avara kahvila ja terassi tarjoaa Lazy Saturday brunssia lauantaisin. Arkisin suosittu kahvittelu ja lounaspaikka kauniissa Töölönlahden miljöössä. Tarjonnassa ohjenuorana ovat kotimaiset raaka-aineet, luonnonmukaisuus ja puhtaus. Kansallismaisema ja sesongeittain vaihtuvat makuelämykset kutsuvat käymään matalalla kynnyksellä.

Finlandia-talon avautumisen myötä viereisessä Finlandia-talossa (ulkoa raput ylös) sijaitsee nyt Finlandia Cafe&Wine, jossa pääsee kahvittelemaan Alvar Aallon designin ja arkkitehtuurin ympäröimänä. 

Pikku-Finlandia Cafe&Wine


Pikku


Nolita, Kankurinkatu 6
Kortteliravintola ja leipomo tajoaa herkullisia leipomuksia omasta uunista osana aamiaista (ke-la) ja sunnuntaibrunssia. Tarjolla muun muassa crepejä, burgereita, toasteja ja tuulihattuja. Voit valita oman annoksen useista vaihtoehdoista. Brunssivarauksen voi tehdä ennalta. Pöytiä myös vapaana walk-ineille.
Nolita


Cafe Regatta, Taivallahti
Kaupunkilaisten rakastama Cafe Regatta tarjoaa herkullisia leivonnaisia ja kahvia historiallisessa kauniissa vanhassa Pauligin huvilan rannan verkkovajassa. Paljon monenlaista leivonnaista korvapuusteista paistetavaan makkaraan ja tietysti kahvia. Käynti on elämys jo sinällään ja terassilla voi nauttia aamukahvinsa ympäri vuoden Töölön kauneimpia rantamaisemia ihaillen. 
Cafe Regatta


Version
, Unioninkatu 14
Unioninkadulla Versionissa pääsee nauttimaan ns. Slow Breakfastia, eli hidasta aamiaista viikonloppuisin. Tv-kokki Kape Aihisen perustama ravintola ammentaa inspiraationsa kalifornialaisesta keittiöstä. Runsas buffet sisältää varsin perinteisiä hyväksi toddettuja brunssivaihtoehtoja, toki amerikkalaisella twistillä tuunattuna. Voit maistaa aamiaisburgerin tai avokadoleivän aitojen amerikkalaisten pannareiden lisäksi ja kruunata kokonaisuuden mimosalla. 
Version


Le Paris
, Satamakatu 5
Pieni autenttinen ranskalaiskahvila Katajanokalla Uspenskin katedraalin juuressa Satamakadun ja Luotsikadun kulmassa. Itse ranskalaislähtöisen kahvilayrittäjän loihtimat leivonnaiset ovat kuin astuisi pariisilaiskahvilaan. Croissanteista manteliversiot viedään käsistä nopeiten, mutta jo taivaallisen makuisen "perus" croissantinkin takia kannattaa tehdä päiväreissu Helsinkiin kauempaakin.
Le Paris


Chéri, Eteläesplanadi 22 
Esplanadin ravintola Chéri on pirteän värikäs ravintola ydinkeskustan tarjonnassa. Ranskalaisen keittiön brunssissa yksityiskohdat on huomioitu ja kaikki on kaunista vaaleanpunaisen sävyineen sisustuksineen. Runsaan ja herkullisen momenlaisia salaatteja sisältävän tarjonnan alkuun voi ottaa mimosan ja jällkäriksi vaikkapa churroja ja pavlova-kakkua. 
Chéri


Klaus K
, Bulevardi 2-4

Sesongin mukaan vaihtuva kuukausittainen teema. Joka kuun ensimmäisenä viikonloppuna tarjolla 100% vegaaninen brunssi. Brunssi la-su klo 12-15. 
Klaus K


Lapland Hotels Kulta Kitchen & Bar, Bulevardi 28
Matkalle pohjoisten makujen äärelle onnistuu Bulevardin Lapland Hotelsin ravintolassa, Aleksanterin teatterin kupeessa. Maut on valittu tietysti teeman mukaan. Raikkaiden salaattien lisäksi valikoimista löytyy pohjoisen kaloja, poroa, marjoja, lapinjuustoa lakkahillon kera, sekä paikan omaa herkkua kaurahelmipuuroa. Munakasbaarista voit valita oman munakkaan suosikkitäyttteilläsi. Muitakin suomalaisen keittiön herkkuja on mukana kuten ruispohjaan tehtyä mustikkapiirakkaa ja vihersmoothieita. Brunssin voi täydentää mimosalla ja nauttia Lapin tunnelmaa henkivästä sisustuksesta taljoineen ja poronsarvineen.

Dylan Marmoripiha, Keskuskatu 3
Alvar Aallon suunnittelemassa Rautatalossa sijaitseva avara kahvila tarjoaa brunssia. Lauantai- ja sunnuntaibrunssi klo 10.30-15.00. Dylanin tyyliin tarjolla laaja salaattipöytä, erilaisia lämpimiä ruokia, sekä vohveleita ja muita jälkkäreitä.
Dylan Marmoripiha



Konttiravintola Morton
, Ruoholahdenranta 8
Konttiravintola Morton tarjoaa pannariaamupalaa Baanan Ruoholahden päässä. Burgereistaan tunnettu ketju tarjoaa aamupalasettejä valoisassa konttiravintolassaan. Morton löytyy Länsilinkki-pysäkin vierestä Baanan päästä, Kampin kupeesta. Mortonin aamiaiselle voit tehdä fillariretken kätevästi baanaa pitkin.
Morton



Mortonissa saa herkullisia pannareita lisukkeiden kanssa.


Krog Roba
, Pieni Roobertinkatu 1-3 
Näyttävissä tiloissa Pikku-Roban entisessä poliisilaitoksessa toimiva Krog Roba Kaartinkaupungissa kiven heiton päässä Espalta. Runsaan herkkubrunssin yksi erikoisuus on irtokarkkibuffet. 
Krog Roba 


Brasserie Kämp, Pohjoisesplanadi 29
Luksustyylinen arvoisesi brunssi upealla (talvella lämmitetyllä) terassilla. Sunnuntaisin kaksi kattausta klo 12 ja 15.
Brasserie Kämp


Moko
, Perämiehenkatu 10 (Punavuori) ja Vilhovuorenkatu 11 (Sörnäinen)
Viihtyisä kahvila, jonka yhteydessä sisustuskauppa. Brunssissa huomio painottuu herkullisiin ja runsaisiin jälkiruokiin. Erikoisruokavaliot ja vegaanisuus on otettu hyvin huomioon. Lauantaibrunssi on tarjolla Punavuoressa ja Sörnäisissä ja arkisin aamiaista tarjolla molemmissa klo 8-10.
Moko


Café Engel, Aleksanterinkatu 26
Herkullisia aamiaista Senaatintorin laidalla historiallisessa arkkitehtuurissa. Tarjolla Engelin oma signature-aamiainen, joka sisältää talon kahvia ja teetä, appelsiinimehua, sämpylän, emmental- ja briejuustoa, voita, kinkkua, keitetyn kananmunan ja hedelmiä. Valikoimissa myös mm. ranskalainen aamiainen luomupuuro-, ja mysliaamiainen, sekä tietysti croissant mansikkahillolla.
Cafe Engel

 

Cafe Ursula, Ehrenströmintie 3 (Kaivopuisto)
Merenrantakahvila Ursulaan tullessa saa hyvän mielen jo kävellessä Kaivopuistossa aurinkoisessa säässä. Ursulasta saa runsasta sunnuntaibrunssia vaikka kuohuviinilasillisen kera. 
Cafe Ursula


SIS. Deli+Café
(Tripla, Fredrikanterassi)
Hyvää, terveellistä ja helposti. SIS. Deli+Café tarjoilee viikonloppuisin maistuvaa aamiaista. Aamiaiseen kuuluu laadukkaiden syötävien kaveriksi smoothie, tee, suodatinkahvi, tuoremehut sekä viikonloppuisin myös erikoiskahvi. Vaihtoehtona tarjolla myös pelkkä puuro + suodatinkahvi viikon jokaisena päivänä. Gluteeniton ja vegaani ruokavalio huomioitu myös hyvin. 
Sis.Deli


Kiila Food & Bar, Aleksanterinkatu 21 (Citykäytävä)
Keskustassa Citykäytävään muuttanut aina tyylikäs Kiila tarjoaa ajoittain viikonloppubrunssia. Keskeinen sijainti Stockaa vastapäätä tekee löytämisen helpoksi shoppailujen tai kulttuurin lomassa.
Kiila


Ekbergin kahvila, Bulevardi 9
Yksi perinteisimmistä kaupungin kahviloista tarjoaa enemmänkin aamiaista kuin brunssia. Kattaus lauantai- ja sunnuntai-aamuisin (myös arkisin). Ekbergin perinteiset (toiminut vuodesta 1852) laadukkaista raaka-aineista omassa leipomossa valmistetut herkut ja runsas aamiaistarjonta takaavat rauhallisen ja rentouttavan viikonloppuaamun. Valikoima vaihtelee kausittain.
Ekberg


Block by Dylan, Eteläranta 18
Etelärannassa, katetulla sisäpihalla sijaitseva Block on viihtyisä ja avara. Runsas perusbrunssi takaa sen, ettei pois ainakaan tarvitse lähteä nälkäisenä. Viikonloppuisin myös vaihtuvia teemabrunsseja. La-su klo 10:30 -16.
Block



Restaurant Story
, Vanha kauppahalli 
Vanhasta kauppahallista löytyvä alkuperäinen Story tarjojavaa aamiaista tuoreista raaka-aineista arki-aamuisin. Vanhassa kauppahallissa saa pitkälti hallin tuotteista koottua brunssia lauantaisin. Kahvi on Storyn oma ja sille varta vasten paahdettu. Vanhan kauppahallin Storyssa päivällesi arvokkaan aloituksen valoisan raikakkaassa ja historiallisessa miljöössä. 
Restaurant Story


Raivintola Piilo, Hietalahden kauppahalli
Hietalahden kauppahallissa on tunnelmallinen ravintola Piilo, joka tarjoaa perinteisten aamupalajogurttien, granolan, puuron lisäksi ruokaisampia herkkuja tacoineen, nachoineen ja uuniperunoineen. Jälkkäripöydästä löytyvät suklaakakut, hyvä jäätelövalikoima ja pannarit kermavaahdolla.
Ravintola Piilo


Encanto Art Cafe, Maneesikatu (Kruununhaka)
Kruununhaan Maneesikadulta löytyy pieni taidekahvila, joka tarjoaa koko päivän aamupalaa ja erikoiskahveja. Kahvilassa kuukausittain vaihtuvat taidenäyttelyt, livekeikkoja ja muita kulttuuritapahtumia. 
Encanto Art Cafe 



The Pantry
, Itämerenkatu 3 (Ruoholahti) 
The Pantryn brunssit ilahduttavat kansaa tarjoamalla laadukkat alkupalat ja jälkkärit buffasta ja lämpimät pääruoat lautasannoksina. The Pantryssa panostetaan laatuun ja laadukkaisiin raaka-aineisiin. Annokset ovat maailmalta poimittuja intohimoisia elämyksia ja parhaita makuja. Brunssi joka lauantai 11-15.  
The Pantry



Sandro Kortteli
, Kamppi 5 krs

Koe makumatka Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-Itään Helsingin kattojen yllä Sandro Korttelissa. Kampin brunssilla nautit lämpimien ruokien lisäksi runsaan salaattipöydän ja herkullisen jälkkäribuffetin antimista. 
Sandro



Southpark
, Bulevardi 40

Koffin puistossa sijaitseva eteläkalifornialaiseen, ns. SoCal-keittiöön pohjautuva ravintola Pöydän varaaminen on suositeltavaa.
Tarjolla vaihteleva valikoima kotitekoisia tuoreita salaatteja, sekä kausittain vaihtuva teema. Kattaukset la-su klo 11 ja 13.
Southpark



La Torrefazione
, Aleksanterinkatu 50

Torre tarjoaa aamiaista avocado-, ja lohileipiä sekä toasteja ja tietysti erikoisen hyviä omia erikoiskahvejaan. Eteläeurooppalaista vilinää henkivä paikka vilkkaan Aleksin varrella.
La Torrefazione



La Torrefazione
, Kamppi, Kortteli 5 krs

Kampin 5. kerroksen Korttelin La Torre Fazionesta saa brunssia lauantaisin klo 10-13 ja sunnuntaisin klo 10-14.
La Torre Kamppi



Levain, 
 Kankurinkatu 6  (Punavuori)

Punavuoressa ja Töölössä toimiva Levain on eatery-tyylinen ravintola, jonka oman leipomon kiviarinauunissa paistuu myös tuore aito hapanjuurileipä. Voit hakea uunituoreen, lämpimän leivän myös mukaan. Lauantaisin tarjolla on aamiainen koko päivän.
Levain

 

Green Hippo Café, Punavuorenkatu 2 
Fredan torin laidalta löytyy rento ja pieni ravintola, joka tarjoaa sunnuntaibrunssia iltaan asti. Valikoimissa erikoisuutena mm. eksoottisia banaanipannukakkuja, sekä avokaadoa monessa eri muodossa. Kesäisin mukava terassi pienellä toriaukiolla.
Green Hippo Café 



El Fant
, Katariinankatu 3 

Kehuttu El Fantin brunssi tarjoaa piristystä viikonloppuun. Pieni kahvila on erikoistunut laadukkaisiin kahveihin ja viineihin, mutta tarjoilee myös "raikkaita ja keveyitä makuja", brunssin muodossa. Freesi ja ystävällinen palvelu. Brunssia sunnuntaisin klo 11, 12 ja 13. Lauantaisin minibrunssi klo 10-14. Aamiaista myös arkisaamuisin.
El Fant



Cafe & Bistro Hiezu, Hiekkarannantie 11 (Hietsun uimaranta)
Hietsun maisemissa upeissa puitteissa viikonloppuisin tarjolla upeasti koristellut runsaat brunssipöydät. Tarjolla pannareita, hedelmiä, juustoja, salaatteja, herkkuja joita kunnon hemmottelubrunssilta vain voi odottaa.
Cafe & Bistro Hiezu



Jos sinulla on vinkata mielestäsi hyvä brunssipaikka, vinkkaa siitä meille info (at) stadissa.fi. 

 
---------------

Tauolla / remontissa:


Hävikkiruokaravintola Loop, Lapinlahdentie 1

Suomen ensimmäinen hävikkiruokaa tarjonnut ravintola Lapinlahden entisessä sairaalassa lopetti toimintansa monien harmiksi. Hävikkiruoasta loihdittu brunssi pelasti maailmaa, jota sai myös vegaanisena versiona.

Bellevue, Rahapajankatu 3 (Katajanokka)
Helsingin vanhin venäläinen ravintola Katajanokalla lopetti toimintansa vuoden 2022 lopussa. Se sijaitsi Uspenskin katedraalille nousevassa rinteessä Tove Janssonin puiston vieressä. Bellevuessa tarjoiltiin zakuskapöytä joka kuukauden toinen lauantai. 


Roasberg, Mikonkatu 13
Mikonkadun tunnelmallinen pieni kahvila Roasberg tarjosi hetken myös brunssia kuohuviinilasillisella sunnuntaisin.

Lönkka, Lönnrotinkatu 11
Lönkka järjesti teemabrunsseja, kuten vappu- ja äitienpäiväbrunsseja vaihtuvin teemoin sesongin raaka-aineista.

Fazer 8th Floor, Stockmann
Fazer keskustan Stockmannin kahdeksannessa kerroksessa tarjosi skandinaavisia teemoja vuoden ympäri sesonkien mukaan. Sunnuntaisin brunssia pitkän kaavan mukaan ala carte -tyyliin. 

Cargo Coffee, Ruoholahdenranta 8 (Baanan päässä) 
Hauska konttikahvila Baanan Ruoholahden päässä. 
Aamiaiseen kuuluivat maukkaat puurot, tuoreet itse valmistetut supermehut, laadukkaat kahvit sekä teet. 

Bar Con, Kortteli (Kamppi)
Bar Con tarjoili mm. "pohjatonta" brunssia jossa sai nauttia skumppaa niin paljon kuin jaksaa. Conin brunssilta löytyi perinteisiä espanjalaisia herkkuja tapas-hengessä. 

Tukkutorin kala (Työpajankatu 2)
Tukkutorin portin vierestä löytyvä Kalakauppa tarjoilee merellistä brunssia lauantaisin. Koska kyseessä on kalaan vihkiytynyt ravintola ja kauppa, on brunssi luonnollisesti kalaherkkupainotteinen. Brunssia lauantaisin klo 11-16. 
Tukkutorin Kala

Sokos Hotel Torni, Yrjönkatu 26
Torni tarjosi runsasta kulinaristeille sopivaa teemoittain vaihtelevaa brunssia. 

Deli Cafe Maya, Punavuorenkatu 3
Oman leipomon leipää ja kakkuja. Itsetehtyjä makkaroita, lihapullia ja paljon erilaisia salaatteja.

Faro, Kellosaarenranta 2 (Ruoholahti)
Ruoholahden kanavan rannan Faron brunssi sisälsi runsaan salaattipöydän, maistuvia lämpimiä ruokia sekä runsaan jälkiruokapöydän herkkuineen.

Kahvila Blossom, Tehtaankatu 23 (Agricolan kirkko) 
Blossom oli yhden naisen unelma Punavuoressa, Agricolan kirkon tiloissa. 

Kuuma, Kämp Galleria, Pohjoisesplanadi 33, 2. krs 
Punavuoresta Kämp Galleriaan muuttanut urbaani olohuone tarjosi mm. chia-vanukasta, super green smoothieta sekä avocado toasteja. 

Bastardo, Kampin Kortteli 
Välimerellinen eniten italialaista lähinnä oleva Bastardo tarjosi brunssia Kampin 5. kerroksen korttelissa upeilla näkymillä. 

Ravintola Perho, Mechelininkatu 7
Ravintola Perhossa tarjolla vaihtuvateemaisia brunsseja. Ravintola on alan opiskelijoiden harjoittelupaikka, joten brunssille kannattaa ottaa mukaan hitunen kärsivällisyyttä. Opiskelijat saavat ensimmäiset asiakaskokemukset sekä salissa että keittiössä. Brunssia Perhossa saa sunnuntaisin. https://www.ravintolaperho.fi

Il Birri, Fredrikinkatu 22
Panimoravintola Il Birri tarjoaa brunssia lauantaisin ja sunnuntaisin. Brunssiin kuuluu alku- ja jälkiruokapöytä, valinnainen lämmin pääruoka-annos sekä tietenkin vapaavalintainen Birrin oma olut. 

Qulma, Mariankatu 13
Pieni ravintola Mariankadulla Kruununhaassa. Brunssi sisälsi muun aamiaistarjonnan lisäksi erikoisuutena valinnaisen vitamiinishotin.

Ravintola Puro, Malminrinne 6
Puro ei tarjoile enää brunssia, mutta aamiaista saa arkisin klo 7-9.30 Kampin sähkötalon 8 kerroksessa (Fredan puolelta sisään). A. Aallon suunnittelema työpaikkaravintola. 

Fleuriste, Uudenmaankatu 13
Tunnelmallinen kahvila ja kukka-ateljee, josta brunssin saikuohuviinillä tai ilman. 

Chjoko, Liisankatu 9
Chjoko tarjosi suklaabrunsseja "all you can eat" periaatteella. Mukana oli myös mukana perinteisempiä suolaisia herkkuja. 

Bystro (Kaartinkaupunki)
Bystrossa herkuteltiin lauantaisin slaavilaisilla herkuilla kuten blineillä. Tila sulki remontin tieltä ja uusi Sue-Ellen avataan paikassa myöhemmin.

Primula, Laivurinkatu 10
Primula tarjoili sunnuntaibrunssia alkuperäisissä leipomotiloissaan. 

Salutorget, Pohjoisesplanadi 15
Brunssi historiallisessa 1820-luvun rakennuksessa sunnuntaisin 12-17:30.

Flada 13, Kalevankatu 13
Kalevankadun Flada tarjoili myös brunssia. Flada 13 oli saanut nimensä Stadin slangista, jossa ent. Wladimirinkatua kutsuttiin Fladaksi.

Midhill City, Citykäytävä, Kaivokatu 8
Hans Välimäen burgeriravintolassa tarjottiin brunssia à la carte -tyyliin. Sunnuntaisin brunssia tahditti dj.

Suola, Annankatu 6
Lostarin paikalle noussut Suola myytiin ja se lopetti toimintansa.

Basti's, Alvar Aallon katu 3 (Alman rakennuksen pääty)
Bastis on lopettanut brunssin.

Krulla, Lönnrotinkatu 13 
On lopettanut leipomo ja cateringtoimintansa. 

Seurahuone / Brasserie Le Havre, Kaivokatu 12
Ei brunssia tällä hetkellä.
Brasserie Le Havre

Aleksanteri Lounge, Albertinkatu 34
S-ryhmän brunssipaikka hotelli Aleksanterin yhteydessä. Värikäs pirteä sisustus ja S-ryhmän tasalaatuiset tarjoilut ja palvelu. 
Brunssi su 12-16.

Johto Cafe, Kampin keskus 5. krs
Johto tarjosi brunssia ja letkeää johdotonta tunnelmaa. 

KOM-ravintola, Kapteeninkatu 26
KOM-ravintolassa ei toistaiseksi tarjoilla lauantaibrunssia. 

Cafe Lasipalatsi, Lasipalatsi
Lasipalatsin brunssilla monipuolinen valikoima leipiä, erilaisia juustoja, hedelmiä ja mm. uuniperunoita täytteineen. Brunssi lauantaisin klo 11-15

Hello Darling, Iso Roobertinkatu 3-5
Pikkuinen paikka sisäpihan perällä, jonka kansainvälinen keittiö tarjoaa konstailematonta, laadukasta ja ajatuksella tehtyjä annoksia tuoreista raaka-aineista. Brunssi la-su 10-16.

Ravintola Ilma, Karjalankatu 2 A 3
Ravintola vaihtanut omistajaa. Brunssia ei ole enää valikoimissa.

Namu, Makkaratalo 3 krs
Sedun yökerhon brunssi Rautatieasemaa vastapäätä.  La ja su 12-17. 

Date + Kale, Kamppi (Kortteli, 5. krs)
Kasvis- ja vegaaniravintola on keskittynyt terveysruokiin ja tarjoaa myös brunssia samalla otteella. Tuoreita marjoja, salaattia, kaunis sisustus ja huolella mietitty esillepano annoksissa. 

Cafe Köket, Aleksanterinkatu 28
Köketin viikonloppubrunssilla paljon itse tehtyä tarjottavaa. Vaihtuvalta brunssilla voit löytää monenlaisia erikoisuuksia.

Sandro Eira, Tehtaankatu 34 D
Sandro Eirassa tarjottiin brunssia viikonloppuisin. Sandroissa painotetaan vegeä ja tehdään ruokaa innovatiivisesti sydämellä. Sandro Eira sulki ovensa toistaiseksi joulukuussa 2018.

Sis. Deli (ent. Crustum), Pursimiehenkatu 7 
Sis Delin terveellinen ja runsas aamiaisbuffet tauolla remontin tieltä. 


Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.


Jaa sivu:



(Translate page)





Vinkkaa tai lisää tapahtuma tähän paikkaan
Ehdota kiinnostavaa paikkaa






Osoite

Rautatientori
00100 Helsinki







Lasten ja nuorten kesälierit

Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti
Lue lisää




Kaapelimuseot

Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa
Lue lisää




Ateneumin taidemuseo

Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa
Lue lisää




Finlandia Bistro

Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa
Lue lisää




Metal

Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa
Lue lisää




Heureka

Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan
Lue lisää




John Williams

John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa
Lue lisää




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Yona

Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa
Lue lisää




Apocalyptica

Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa
Lue lisää




Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään
Katso tarjontaa




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma
Lue lisää




Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä
Lue lisää




Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla
Lue lisää




Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa
Lue lisää




Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto
Lue lisää




Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin
Lue lisää




Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa
Lue lisää




Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään
Lue lisää




Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta
Lue lisää




Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä
Lue lisää

Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin
Lue lisää




Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi
Lue lisää




Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli
Lue lisää




Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa
Lue lisää




Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä
Lue lisää




Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä
Lue lisää




Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin
Lue lisää




Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna
Lue lisää




Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa
Lue lisää




Lintsi avautui uuteen kauteen kesän kynnyksellä
Lue lisää




Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa
Lue lisää




100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen
Lue lisää




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat?
Katso täältä




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää