Jou! - 40 vuotta suomiräppiä
Musiikkimuseo Fame suljettiin keväällä 2024.
Musiikkimuseo Famen viimeiseksi jäänyt näytttely oli JOU! — 40 vuotta suomiräppiä. Se kertoo suomalaisen rap-musiikin tarinan marginaalista valtavirtaan, harrastelusta ammatiksi, nappikaupasta miljoonabisnekseksi. Se valottaa suomiräpin vaiheita historiallisen esineistön sekä ääni- ja videomateriaalin kautta.
Näyttelyn oli käsikirjoittanut suomalainen pitkän linjan hip hop -artisti Karri ”Paleface” Miettinen ja graafisesta ilmeestä vastaa niin ikään skenessä vaikuttanut Jani Tolin.
Mikä oli ensimmäinen suomalaisella rock-festivaalilla esiintynyt hip hop -kokoonpano? Ketkä jenkkiräpin legendat keikkailivat ensimmäisenä Helsingissä 1980-luvulla? Miksi hyvinkääläinen huumoriräppi ja Nokian Mobira Cityman 900-NMT-puhelin ovat keskeisessä osassa Suomen hip hop -historiaa? Mitä ovat skrätsääminen, breikkaaminen ja graffitit?
Näyttelyssä vieraillut, itsekin entinen räppäri, Radio Cityn Mikko Honkanen aka. Tikku (Voittajafiilis. Helpus) suosittelee lämpimästi tutustumaan kokonaisuuteen. "Näyttely on toteutettu todella hyvin ja vaikka aluksi vaikuttaa, että tila on liian pieni, niin kannattaa varata aikaa. Nähtävää ja kuultavaa on reilusti. Soittolista jolta löytyy 150 suomiräp biisiä eri vuosilta on koottu ammattitaidolla. Listalla oli itsellekin biisejä, joita en ole koskaan kuullut. Olin noin tunnin JOU!-näyttelyssä ja aion mennä uudellen." - Fiilistelee entinen räppäri, nykyinen tähtijuontaja Stadissa-medialle.
Musiikkimuseo Fame
Avoinna:
Maanantai 11-18
Tiistai 11-18
Keskiviikko 10-20
Torstai 10-20
Perjantai 10-20
Lauantai 10-19
Sunnuntai 11-18
Liput 12,5-25, alennetut liput 15 e maanantaisin ja tiistaisin ennakkoon ostettuna.
Näyttely avoinna 12.5.2024 saakka.
https://musiikkimuseofame.fi/vaihtuvat-nayttelyt/jou-40-vuotta-suomirappia/
https://musiikkimuseofame.fi/paasyliput/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |