Convoy Finland 2022 -mielenilmaus
Convoy Finland -mielenilmaus on saapumassa Helsinkiin perjantaina 4.2.2022. Kyseessä on Kanadassa alkunsa saaneen rajoituksia vastustavan Freedom Convoyn tukimielenosoitus Suomessa.
Kanadan Ottawassa rekkamielenosoitus on jatkunut pitkään. Paikallisviranomaiset harkitsivat uutislähteiden mukaan jopa armeijan apua mielenilmauksen lopettamiseksi.
Helsingin poliisi muistuttaa ihmisiä välttämään yksityisautoilua keskustassa perjantai-illasta eteenpäin, kunnes tapahtuma on päättynyt. Tapahtuma aiheuttaa poliisin mukaan merkittävää ja pitkäaikaista liikennehaittaa. Poliisi kertoo saaneensa ilmoituksen mielenilmauksesta Kansalaistorille Oodin edustalle klo 18 alkaen. Poliisi ennakoi liikenteen tukkeutuvan merkittävästi keskustassa pe klo 18 alkaen.
Poliisin mukaan pitkille ajoneuvoille ei ole myönnetty erityislupia, joten niillä ei rajoitusalueelle ole asiaa. Helsingin keskustassa on voimassa raskaan liikenteen rajoitusalue. Rajoitusalue kattaa koko eteläisen Helsingin, Paciuksenkatu – Nordenskiöldinkatu – Teollisuuskatu -linjalle asti, lukuun ottamatta Länsisatamaa, Eteläsatamaa ja Katajanokkaa. Rajoitus ei koske linja-autoja. Yli 12 metriä pitkät ajoneuvot tarvitsevat erityisluvan ajaakseen Helsingin kantakaupungin rajoitusalueella.
---------------
Convoy Finland -tapahtuman sivuilla kerrotaan mielenilmauksen tavoitteet:
Tavoitteemme
1. Kaikki koronatoimenpiteet ja -rajoitukset Suomessa on peruttava ja kumottava kokonaisuudessaan välittömästi, pysyvästi ja lopullisesti. Tämä pitää sisällään siis koronapassit, rokotepassit, pakkorokotukset, suunnitellun digi-ID:n käyttöönoton, kokoontumis- ja aukiolorajoitukset, maskipakot/suositukset, sekä kaiken muunkin asiaan liittyvän.
2. Polttoaineiden (sekä bensiinin että dieselin) nykyisestä verotuksesta leikattava 50%
3. Suomen nykyisen hallituksen on erottava
Kun nämä vaatimukset ovat täytetty, puramme Helsingin sulun. Raitiovaunukiskot ja jalkakäytävät on jätettävä tyhjiksi hälytysajoneuvoja varten.
Emme salli väkivaltaa tai mitään muutakaan hairiökäyttäytymistä.
Teemme tämän yhteishengessä, ystävinä ja vapauden puolesta.
Rakkaat Suomalaiset, tämä tapahtuma on Suomen kansan järjestämä, puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton mielenilmaus. Nyt on aika jokaisen ottaa vastuu itsestään ja osallistua tähän rauhanomaiseen tapahtumaan.Vapaan ja tasa-arvoisen Suomen puolesta.
--------------
Poliisi tiedottaa tapahtuman kulusta Twitterissä:
twitter.com/helsinkipoliisi
https://convoyfinland2022.org/
Kuva: Wolfgang Hasselmann
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Alkon asiantuntija antaa vinkit juhlakauden kuohuviinin valintaan |
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |