Side Show
On aika nostaa kummallisuus jalustalle. Side Show on saapunut Suomeen!
Side Show on hauska ja koskettava musikaali, joka juhlistaa erilaisuutta ja tarjoaa katsojalle virkistävän sukelluksen 1930-luvun mystiseen kummajais-sirkukseen. Läpisävelletty musikaali kertoo todellisuuteen perustuvan tarinan Daisy ja Violet Hiltonista, yhteenkasvaneista kaksosista, jotka työskentelivät lapsuutensa ja nuoruutensa friikki-sirkuksessa laulaen ja tanssien. Ulkoisesta erilaisuudestaan huolimatta he olivat kuten ketkä tahansa nuoret, jotka etsivät rakkautta, kaipasivat hyväksyntää, kokeilivat omia rajojaan ja haaveilivat suuresta tulevaisuudesta. Side Show kysyy kysymyksen, johon on etsitty vastausta läpi ihmiskunnan historian: Kuka pinnan alle katsois, kuka mua vois rakastaa?
Sirkuksessa kaikki on mahdollista ja jokaisesta oudosta ominaisuudesta tulee arvokas osa näyttävää kokonaisuutta, jossa poikkeavuus nostetaan jalustalle, eikä mitään outoutta tarvitse piilotella. Jokaisessa meistä on jotain normaalista poikkeavaa ja juuri se tekee meistä kiinnostavia.
Musikaalin kaksoset ovat vahvatahtoisia naisia, aivan kuten esikuvansakin. Kaksoset seuraavat unelmiaan ja päätyvät seikkailuun, joka on mahdollinen vain 1930-luvun Amerikassa. Kaikki on suurta: mainostaulut, sirkus, juhlat ja haaveet. Miten kaksosille käy, kun he todella saavat tilaisuuden esitellä taitojaan koko maailmalle? Entä jos haaveet toteutuvat, mutta todellisuus ei vastaakaan unelmia? Ovatko kaksoset valmiina ja ennen kaikkea, onko maailma valmis?
Musikaalissa käsitellään suuria tunteita, kuullaan upeaa musiikkia ja nähdään monia hauskoja, kiehtovia ja mielenkiintoisia hahmoja sekä sirkuksesta että sen ulkopuolelta. Tammikuussa ensi-iltansa saava musikaali on Suomen kanta-esitys.
https://www.vaskivuorenesitykset.fi/sideshow
https://www.facebook.com/vaskivuorenesitykset
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Alkon asiantuntija antaa vinkit juhlakauden kuohuviinin valintaan |
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |