Armas Tallinna - tarinoita naapurista

Helsingin kaupunginmuseossa 15.10.2021 avautuva Armas Tallinna – tarinoita naapurista -näyttely tarkastelee helsinkiläisten suhdetta naapurikaupunkiimme Tallinnaan. Ääneen pääsevät kaupunkilaiset itse, joilta lämminhenkisen näyttelyn kuvat ja tarinat on kerätty. Hauskat – joskus hiukan nolotkin – yhä rakkaina vaalitut tunnelmat ulottuvat 1980-luvulta tähän päivään ja johdattavat kävijän eri puolille Tallinnaa, historiallisiin tapahtumiin ja kaupungin nopeasti muuttuviin maisemiin.
Helsingin kaupunginmuseon uudessa Armas Tallinna – tarinoita naapurista ?näyttelyssä pääsee kurkistamaan helsinkiläisten valokuva-albumeihin ja matkapäiväkirjoihin. Tallinnan-matkojen muistot vievät keskelle kumouksellista Rock Summer 1988 ?konserttia, hämärälle taksimatkalle kohti kaupungin laitamia ja hikoilemaan virkaintoisten tullivirkailijoiden eteen tupakkakartongit takin alta pilkottaen. Uusimmissa tarinoissa tuntuu pandemia-ajan poikkeusolojen aiheuttama syvä kaipaus armaaseen naapurikaupunkiin. Eri vuosikymmenille sijoittuvat muistot piirtävät kuvan suomalaisesta matkaajasta muun muassa Virun aulassa patsastelevana ”porona”, urheana Suomenlahden ylittävänä purjehtijana ja viron kielen ja kulttuurin harrastajana. Toisaalta ne kertovat myös suurempaa tarinaa neuvosto-Viron vaikeista olosuhteista, maan uudelleenitsenäistymisestä ja muutoksesta kohti modernia teknologiayhteiskuntaa.
Kuva: Kerttu Malinen / Helsingin kaupunginmuseo
https://www.helsinginkaupunginmuseo.fi/nayttelyt/armas-tallinna-tarinoita-naapurista/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |