Katolla
![](http://laituri.hel.fi/pics/0000199-katajanokka_web.jpg)
Tammikuussa käynnistyvässä luentosarjassa keskustellaan kattojen potentiaalista. Lauantain työpajoissa lapset pääsevät rakentamaan tulevaisuuden kattoja sekä kaupunkisiluettia.
Tiivistyvässä kaupungissa rakennusmaa on tiukassa. Samaan aikaan kattojen pinta-ala Helsingissä on yli 3 500 hehtaaria. Katolla-näyttely kannustaa nostamaan katseen ylös ja miettimään, kuinka rakennusten viidennen julkisivun tarjoamaa pinta-alaa voitaisiin hyödyntää tulevaisuudessa. Näyttely esittelee erilaisia mahdollisuuksia, kuten lisärakentamista, aurinkoenergian hyödyntämistä sekä kaupunkivihreän lisäämistä katoille.
Peruskorjauksen yhteydessä taloyhtiöiden kannattaa tutkia lisäkerrosrakentamista. Lisärakentamisen kautta saatavat tulot voivat mahdollistaa energiatehokkuuteen tehtävät parannukset, jotka maksavat itsensä takaisin pienempinä energialaskuina. Täydennysrakentaminen on myös yhteiskunnalle edullisempaa kuin kokonaan uusien asuinalueiden rakentaminen. Uudistuotannolla voidaan monipuolistaa asuntotyyppijakaumaa sekä sillä on positiivinen vaikutus alueen palveluihin kasvavan asukasmäärän myötä.
Urbanisoituvassa maailmassa viherkatot lisäävät kaupunkivihreää ja hillitsevät ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Helsingin viherkattolinjaus astuu pian voimaan. Sen tukemana vihreää infrastruktuuria tulee integroida entistä vahvemmin Helsingin kaupunkikuvaan. Maaseudun turve- ja heinäkatoista on tultu pitkä matka, mutta vanhan teknologian tarjoamat arvot ja hyödyt on otettava uudella tavalla osaksi modernia kaupunkirakentamista.
Katot ovat otollinen paikka aurinkoenergian tuottamiseen. Aurinkopaneeli tuottaa sähköä ja aurinkokeräin lämmintä käyttövettä. Helsingin Iso Roobertinkatu sekä Vantaan Tikkuraitti ja Asematie ovat Suomen ensimmäiset ilmastokadut, joilla on tutkittu muun muassa aurinkopaneeleiden sijoittamista kaupunkiin. Ilmastokaduilla pyritään vähentämään päästöjä säästämällä energiaa ja siirtymällä uusiutuviin energiamuotoihin, lisäämällä kaupunkivihreää ja etsimällä uusia vähähiilisempiä toimintamalleja. Ilmastokadut toimivat esimerkkinä kaupungeille.
Luentosarjassa keskustellaan kattojen potentiaalista neljän teeman mukaisesti. Jokaisen teemaillan aikana kolme asiantuntijaa johdattavat aiheeseen. Lauantain työpajoissa lapset pääsevät rakentamaan tulevaisuuden kattoja sekä kaupunkisiluettia. Sekä luentosarja että työpajat ovat avoimia ja maksuttomia kaikille. Tapahtumien tarkemmat tiedot löytyvät osoitteesta http://laituri.hel.fi/nayttelyt/199
ke 11.1. Katon tarina muuttuvassa kaupungissa
la 14.1. Tulevaisuuden kattoja -työpaja
ke 25.1. Katot ja luonnon monimuotoisuus
la 4.2. Kaupungin skyline -työpaja
ke 8.2. Kattoasuminen
ke 15.2.Aurinkoenergiaa katolla
Näyttelyn on käsikirjoittanut ja toteuttanut arkkitehti Pekka Hänninen IAH-arkkitehtuuritoimistosta yhteistyössä Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston kanssa.
Katolla-näyttely 9.12.2016–11.3.2017
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
![]() |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
![]() |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
![]() |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
![]() |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
![]() |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
![]() |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
![]() |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
![]() |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
![]() |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
![]() |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
![]() |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |