Paperi T - Alfan Pelko
![](http://www.lippu.fi/obj/media/FI-eventim/teaser/222x222/2016/paperit-alfan-pelko_222x222.jpg)
PAPERI T JUHLISTAA RUNOKIRJAN JULKAISUA KAHDELLA ERIKOISKEIKALLA
To 20.10.2016 Helsinki, Kulttuuritalo
Pe 21.10.2016 Tampere, Tampere-talo
Hiphop-artisti Paperi T julkaisee syyskuun lopussa ensimmäisen runoteoksensa ”post-alfa”. Kirjan ilmestymistä juhlistetaan kahden ainutkertaisen ”alfan pelko” -erikoiskeikan merkeissä, joissa runo-osuudet ja rap-keikka muodostava yhtenäisen kokonaisuuden. Helsingin Kulttuuritalolla torstaina 20. lokakuuta ja Tampere-talossa perjantaina 21. lokakuuta järjestettävien tapahtumien liput tulevat myyntiin perjantaina 2.9.2016 klo 10.00.
29. syyskuuta ilmestyvä Paperi T:n ensimmäinen runoteos ”post-alfa” (Kustannusosakeyhtiö Kosmos) on tekstikokonaisuus, joka käsittelee esimerkiksi rakkautta, tyhjyyttä, Woody Allenia, Sisqoa, kuolleita idoleita, miehisyyttä, kauhua, pornoa ja monia muita aihepiirejä.
Viime vuonna julkaistu Paperi T:n soolodebyytti ”Malarian pelko” on palkittu muun maussa Teosto-palkinnolla ja kahdella Emmalla. Albumin julkaisukiertueella Ruger Hauer -yhtyeestäkin tuttu Paperi T myi esimerkiksi Tavastia-klubin kolme kertaa loppuun sekä esiintyi lukuisilla Suomen merkittävimmillä festivaaleilla Flow’sta Provinssiin ja Ruisrockiin.
Tulevat ”alfan pelko” -keikat ovat Paperi T:n loppuvuoden ainoat konsertit ja samalla ”Malarian pelko” -kiertueen päätöskeikat. Molempina iltoina ovet avataan klo 19.00 ja ohjelma alkaa klo 20.00. Ikärajattomiin tapahtumiin myydään ainoastaan numeroituja istumapaikkoja.
PAPERI T – ALFAN PELKO
To 20.10.2016 Helsinki, Kulttuuritalo
Alk. 28,50 EUR
Pe 21.10.2016 Tampere, Tampere-talo Alk. 26 EUR, ennakko: Lippupiste, Tampere-talo ja Kulttuurimyymälä Aplodi
www.facebook.com/PaperiTee
www.post-alfa.fi
www.fullsteam.fi
Tapahtumanumero R-kioskilla on 114267. Myynnissä olevat tilaisuudet löytyvät R-Kioskilta myös tapahtuman nimellä.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
![]() |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
![]() |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
![]() |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
![]() |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
![]() |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
![]() |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
![]() |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
![]() |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
![]() |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
![]() |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
![]() |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |