Justin Bieber - Purpose World Tour

Hinta: alk. 79,50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Justin Bieber syyskuussa Suomeen – Konsertti Hartwall Arenassa Helsingissä!

Tämän hetken tunnetuin ja puhutuin miesartisti, Justin Bieber, saapuu konsertoimaan Suomeen ensi syksynä. Bieber esiintyy Helsingissä Hartwall Arenassa maanantaina 26. syyskuuta osana Purpose World Tour -kiertuettaan. Helsingin-konsertin liput maksavat alkaen 79,50 euroa, ja ne tulevat myyntiin Lippupisteessä torstaina 17.12.2015 klo 09.00.

Fahlon Justin Bieber Fan club -jäseniksi liittyvät voivat ostaa lippuja ennakkoon Euroopan-kiertueelle lippuja ennen muita perjantaista 11. joulukuuta kello 16.00 alkaen. Yleinen lipunmyynti alkaa torstaina 17. joulukuuta. Lippuihin on ennakkomyynnissä neljän kappaleen ostorajoitus ja 17.12. alkavassa yleisessä myynnissä kahdeksan lipun ostorajoitus.

Justin Bieberin uusin albumi on ollut listaykkösenä yli sadassa maassa, ja sen hittisinglet ovat seuranneet toisiaan. Bieberin Pohjois-Amerikan kiertueen 64 kaupungin konsertit ovat olleet loppuunmyytyjä, ja nyt Bieber on julkistanut Berliinistä 17. syyskuuta alkavan Euroopan-kiertueen konserttinsa. Bieberin ainoa aikaisempi Suomen-konsertti keväällä 2013 Hartwall Arenassa myytiin ennätysajassa loppuun.

Bieberin ympärillä vellova hype ei ota laantuakseen. Uusimman albumin myötä hän on lyönyt ennätyksiä kaikkialla. Justin Bieberin lauluja on esimerkiksi ollut samaan aikaan 17 kappaletta Yhdysvaltain TOP 100 –listalla, mikä on enemmän kuin Beatlesilla ja Drakella. Lisäksi Bieber teki uuden ennätyksen Spotifyssä saaden 200 miljoonaa albumistreamausta julkaisuviikolla.

Uusi Purpose-albumi on saatavilla cd:nä, vinyylinä sekä rajoitettuina erikoispainoksina Bieberin online-kaupasta osoitteessa http://smarturl.it/JustinShop.

Maaliskuussa 1994 Kanadassa syntynyt Justin Bieber julkaisi ensimmäisen studioalbuminsa, My World 2.0, vuonna 2010. Levy nousi nopeasti listaykköseksi eri puolilla maailmaa ja myi platinaa Yhdysvalloissa. Kuluvan vuoden marraskuussa julkaistu Purpose on Bieberin neljäs studioalbumi. Bieber on voittanut uransa aikana lukuisia palkintoja ja saanut monia huomionosoituksia, kuten American Music Awardsien vuoden artisti –pystin vuosina 2010 ja 2012. Forbes-aikakauslehti on listannut hänet kolmena vuonna maailman sadan vaikutusvaltaisimman julkisuuden henkilön joukkoon.

Justin Bieber Helsingissä Hartwall Arenassa maanantaina 26. syyskuuta. Liput maksavat alkaen 79,50 euroa, ja ne tulevat myyntiin Lippupisteestä torstaina 17. joulukuuta. Ennakkomyynti Fahlon Justin Bieber Fan Clubin jäsenille alkaa perjantaina 11. joulukuuta kello 16.00. Lippuihin on ennakkomyynnissä neljän kappaleen ostorajoitus ja 17.12. alkavassa yleisessä myynnissä kahdeksan lipun ostorajoitus / asiakas.

Konsertin tuotanto: Concerts West & Fullsteam Agency & ICO & RLE.


Liput:
Kenttä, seisova: 149,50€
Alakatsomo/Alakatsomo lavan sivunäkymä/Alakatsomo lavan sivunäkymä, mahdollinen näkörajoite: 129,50€
Yläkatsomo, etu: 99,50€
Yläkatsomo lavan sivunäkymä/Yläkatsomo lavan sivunäkymä, mahdollinen näkörajoite/Yläkatsomo taka: 79,50 €
Pit J, kenttä, seisova, rajattu alue lavan edustalta:  249,50€

VIP-paketit:

The Ultimate #Purpose experience: 1844,50€
The "I'll show you" VIP #Purpose Experience: 854,50€
The "Where Are You Now" VIP #Purpose Experience:  349,50€

(sis. palvelumaksun) + mahd. toimituskulut
HUOM! VIP -lippuja ei saatavana fan ticketeinä, eikä niitä toimiteta etukäteen vaan ne jaetaan asiakkaille Hartwall Arenalla tapahtumapäivänä!
***


VIP1 - The Ultimate #Purpose Experience

#GetCloserToJustin Ultimate Tour Experience
Fahlo gets you closer to the Artists you love most.

Pakettiin sisältää:
- 1 #GetCloserToJustin-lippu lavan edestä (Pääset lähimmäksi Justinia!)
- 1 selfie Justinin kanssa meet & greetin aikana ennen keikkaa
- Backstage-kierros: pääset näkemään mitä lavan takana tapahtuu ja mitä maailmankiertueen järjestäminen vaatii
- 1 premium kiertuemuistopaketti, joka on luotu eksklusiivisesti Ultimate #Purpose -faneille
- 1 virallinen kiertuelaatta - rajattu painos, tehty ja kaiverrettu juuri sinulle
- VIP-opas konserttipaikalla
- Oma VIP-sisäänkäynti
- Eksklusiivinen #GetClosertoJustin -laminaatti

Fahlon avulla kuulet ensimmäisenä Justin-uutiset, näet materiaalia kulisseista ja pääset käsiksi eksklusiivisiin sisältöihin. Lataa Fahlo App Storesta ja Google Playsta: fahlo.me/justinbieber

****
VIP2 - The “I’ll Show You” VIP #Purpose Experience

#GetClosertoJustin - pääse lähemmäs Justinia hänen kiertueellaan eksklusiivisesti faneille luodulla VIP-kokemuksella.

Fahlo gets you closer to the Artists you love most.

Paketti sisältää:
- 1 lippu (alaetukatsomosta tai pitistä)
- #GetClosertoJustin Meet & Greet + ryhmäkuva Justinin kanssa (kuva otetaan ryhmissä)**
- 1 premium kiertuemuistopaketti, joka on luotu eksklusiivisesti VIP #Purpose faneille
- VIP-opas konserttipaikalla
- Oma VIP-sisäänkäynti
- Eksklusiivinen #GetClosertoJustin -laminaatti

* Varmista konserttikohtainen paikka
** Minimissään 4-6 ihmistä per ryhmä

Fahlon avulla kuulet ensimmäisenä Justin-uutiset, näet materiaalia kulisseista ja pääset käsiksi eksklusiivisiin sisältöihin. Lataa Fahlo App Storesta ja Google Playsta: fahlo.me/justinbieber

Fahlo gets you closer to the Artists you love most.
****
VIP 3 - The “Where Are You Now” VIP #Purpose Experience

#GetClosertoJustin - pääse lähemmäs Justinia hänen kiertueellaan eksklusiivisesti faneille luodulla VIP-kokemuksella.

Fahlo gets you closer to the Artists you love most.

Paketti sisältää:
- 1 lippu alakatsomosta
- 1 premium kiertuemuistopaketti, joka on luotu eksklusiivisesti VIP #Purpose -faneille
- VIP-sisäänkäynti
- Eksklusiivinen #GetClosertoJustin -laminaatti
*Varmista konserttikohtainen sijainti katsomokartasta

Fahlon avulla kuulet ensimmäisenä Justin-uutiset, näet materiaalia kulisseista ja pääset käsiksi eksklusiivisiin sisältöihin. Lataa Fahlo App Storesta ja Google Playsta: fahlo.me/justinbieber

****
#GetCloserToJustin Fahlo Pre-sale

Ennakko-osto-oikeuden saa vain hankkimalla Fahlon Justin Bieber Fan Club -jäsenyyden. Jäsenmaksu lisätään ennakkolippuostokseen automaattisesti lippuoston yhteydessä. Yhdellä jäsenmaksulla voi ostaa neljä ennakkolippua.

Fahlon avulla kuulet ensimmäisenä Justin-uutiset, näet materiaalia kulisseista ja pääset käsiksi eksklusiivisiin sisältöihin. Lataa Fahlo App Storesta ja Google Playsta: fahlo.me/justinbieber

Fahlo gets you closer to the Artists you love most.
***

Vastuuvapauslauseke / Disclaimer
Kiitos #GetClosertoJustin Fahlo -jäsenyyden ostosta. Saat 7 arkipäivän kuluessa ostostasi Fahlolta sähköpostin, jossa kerrotaan lisätietoja ostoon liittyen. Mikäli sähköposti ei saavu 7 päivän kuluessa tai sinulla on kysymyksiä aiheeseen liittyen, lähetä sähköpostia englanniksi osoitteeseen vip@fahlo.me.

Thank you for purchasing the #GetClosertoJustin Fahlo Membership. You will receive a separate email from Fahlo within 7 business days of your purchase with information on how to redeem this offer. If you do not receive your email within the stated time period, or have questions related to your ticket purchase, please email vip@fahlo.me with the date of your concert.

Ei varausaikaa.
Pyörätuoliasiakkaan saattaja veloituksetta sisään, ei tarvitse omaa lippua.
Pysäköinti Hartwall Arenalla on maksullinen (10 €, maksu käteisellä).
Mikäli olet valinnut toimitustavaksi printtiliput, muistathan tulostaa pdf-liput mukaasi ennen Hartwall Arenalle menoa!


Justin Bieber Helsingissä Hartwall Arenassa maanantaina 26. syyskuuta.
Liput alkaen 79,50 euroa, ja ne tulevat myyntiin Lippupisteestä torstaina 17. joulukuuta klo 9:00, kahdeksan lipun ostorajoitus / asiakas.

VIP-pakettien myynti vain verkkokaupassa!
Permannolla seisomapaikat.

Permannolle 14-vuotiaat huoltajan kanssa, ja 16-vuotiaat ilman huoltajaa. Alle 16-vuotiailla tulee olla aikuinen keikalla mukana seisomakatsomossa. Istumakatsomoihin ei ole ikärajaa, mutta on suositeltavaa, että alle 12-vuotiailla on aikuinen mukana keikalla. Ei varausmahdollisuutta.


Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Areenankuja 1
00240 HELSINKI






Luonnontieteellinen museo

Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan
Lue lisää




John Williams

John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa
Lue lisää




Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla
Lue lisää




Yona

Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa
Lue lisää




Apocalyptica

Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa
Lue lisää




Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään
Katso tarjontaa




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Red Onion

Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma
Lue lisää




Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille
Lue lisää




Suklaapuoti

Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä
Lue lisää




Vaaleanpunainen kahvila

Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla
Lue lisää




Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa
Lue lisää




Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto
Lue lisää




Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin
Lue lisää




Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa
Lue lisää




Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään
Lue lisää




Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta
Lue lisää




Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä
Lue lisää




Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin
Lue lisää




Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli
Lue lisää




Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa
Lue lisää




Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä
Lue lisää




Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä
Lue lisää




Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin
Lue lisää




Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna
Lue lisää




Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa
Lue lisää




Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä
Lue lisää




Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa
Lue lisää




100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen
Lue lisää




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana
Lue lisää




SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä
Lue juttu




"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan
Lue lisää




Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä
Lue lisää




Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi
Lue juttu




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa
Katso pelit




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä
Lue lisää




Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille
Lue lisää




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää







Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Nosta tapahtumasi näkyväksi sivuilla!

To promote your event on the page, just ask about the options!



Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Nosta tapahtumasi näkyväksi sivuilla!

To promote your event on the page, just ask about the options!



Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

Nosta tapahtumasi näkyväksi sivuilla!

To promote your event on the page, just ask about the options!



Ota yhteyttä / Contact us at info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.