La 7.2. Pepe Willberg
Lokakuussa Korjaamon vaunusalin loppuunmyynyt Pepe Willberg palaa yleisön toivomuksesta Kulttuuritehdas Korjaamon lavalle. Willberg konsertoi Korjaamolla lauantaina 7. helmikuuta valtaisaksi arvostelumenestykseksi muodostuneen Pepe & Saimaa -albuminsa tiimoilta, ja ilta tarjoaa harvinaislaatuisen tilaisuuden nähdä artisti klubiympäristössä.
Suomalaisen musiikkitaivaan elävä legenda, Pepe Willberg, aloitti muusikonuransa 1960-luvun alussa Islanders-yhtyeen komppikitaristina. Tämän jälkeen hän on toiminut muun muassa Jormas sekä Pepe & Paradise -yhtyeiden solistina. Oman soolouransa lisäksi Willberg on ollut mukana myös Finntastic ja Poptenorit -kokoonpanoissa sekä ennätyksiä rikkoneissa Mestareissa 1990-luvun loppupuolella.
Willbergin kymmenes sooloalbumi Pepe & Saimaa nousi julkaisuviikollaan suoraan Suomen virallisen albumilistan kärkeen. Albumia on mediassa kuvailtu termein ”mykistävä”, ”mestariteos” ja ”taiteellinen täysosuma”. Albumin ensimmäinen single Lyhyenä hetkenä julkaistiin jo vuonna 2011 ja se nousi Yle Radio Suomen vuoden 2012 soitetuimmaksi kappaleeksi. Toinen single Tällä kadulla julkaistiin maaliskuussa 2014.
Korjaamon keikalla kuullaan runsaasti materiaalia uudelta Pepe & Saimaa -albumilta sekä taiteilijan rakastetuimpia ikihittejä vuosien varrelta. Taustayhteenä toimii kahdeksanmiehinen Suomen eturivin soittajista koostuva orkesteri.
pepewillberg.net
www.korjaamo.fi
Liput:
http://www.tiketti.fi/Pepe-Willberg-Kulttuuritehdas-Korjaamo-vaunusali-Helsinki-lippuja/28888
Lauantai 7.2.2014
PEPE WILLBERG
klo 20.30-01
Showtime 22.00
K-18
Korjaamo, vaunusali / Töölönkatu 51 A, 00250 Helsinki
Liput ennakoon 24€ / ovelta 27€
Korjaamolaiset 21,50€ / ovelta 24,50€
www.tiketti.fi 0600-1-1616 (1,69 €/min + pvm)
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |