Linnea Henriksson, Alina Devecerski (Swe) + Lcmdf Dj Set, la 31.1.
Alennukseen oikeuttava Korjaamolainen-kortti tarkistetaan tapahtuman ovella. Korjaamolaiseksi voit liittyä Tiketin Helsingin Urho Kekkosen kadun toimipisteessä tai Korjaamon nettisivuilla osoitteessa www.korjaamo.fi
Liput ovelta 15 €
RUOTSALAISTÄHDET ALINA DEVECERSKI JA LINNEA HENRIKSSON YHTEISKEIKOILLE SUOMEEN TAMMIKUUSSA
Ruotsalaiset poplaulajat Alina Devecerski ja Linnea Henriksson saapuvat kahdelle keikalle Suomeen tammikuussa. Tarttuvaa ja tanssittavaa elektropoppia esittävät Alina Devecerski ja Linnea Henriksson nähdään Turun Klubilla perjantaina 30. tammikuuta ja heti seuraavana iltana Korjaamolla, Helsingissä. Korjaamolla illan kattausta täydentää myös LCMDF-dj´t.
Alina Devecerski teki läpimurtonsa vuonna 2012 julkaistulla esikoissinglellään "Flytta på dig", joka nousi listojen kärkeen kotimaansa Ruotsin lisäksi Norjassa ja Tanskassa. Moninkertaiseen platinamyyntiin yltänyt single nosti Alina Devecerskin mm. Grammis-ehdokkaaksi. Yli kymmenen vuotta musiikkialalla toiminut Alina Devecerski on säveltänyt musiikkia myös muille artisteille sekä laulanut taustoja muiden artistien levyillä. Ruotsin yhdeksi kuumimmista nimistä elektropopin saralla kohonnut Alina Devecerski julkaisi mini-albumin ""Gnista + Gas" syyskuussa. Edellisen kerran Alina Devecerski hurmasi suomalaisyleisön vuonna 2012 Korjaamon lavalla.
Esiintymistä rakastava Linnea Henriksson nousi yleisön eteen jo 11-vuotiaana ja on siitä saakka määrätietoisesti rakentanut musiikillista uraansa yhdeksi Ruotsin rakastetuimmista pop-laulajista. Ruotsin Idols- kilpailusta suuren yleisön tietoisuuteen noussut Linnea Henriksson julkaisi yhdessä Orupin kanssa kirjoitetun soolodebyyttinsä "Till mina älskade och älskare" vuonna 2012. Vuoden artistina P3 Guld Galassa vuonna 2013 palkitun Linnea Henrikssonin toinen albumi" Du söker bråk, jag kräver dans" ilmestyi tänä vuonna. Ahkerasti kotimaassaan keikkaillut artisti on vieraillut myös Aviciin levyllä "True".
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |