Palava kaupunki
Palava kaupunki on kollaasi, alati tunnelmiaan ja näkökulmiaan vaihtava tarinoiden kaleidoskooppi. Se on intensiivistä draamaa ja musiikkia. Se vyöryttää katsojan eteen fragmentaarisia viipaleita todellisuudesta ti lanteessa, jolloin Helsinki eli suuren valomerkin aikaa. Jokainen hetki saattoi olla viimeinen. Tarina lennättää eteen sarjan ihmisiä ja tilanteita, joita sota-aika heittelee sattumanvaraisesti. Sen rakenne on kuin kranaatin jälki: tarinat sinkoilevat ja ottavat toisistaan kimmokkeita. I.B. Singerin mukaan ”Ehkäpä maailmankaikkeus on vain tarinoiden vyyhti?” Palava kaupunki kerii omalta osaltaan tätä vyyhtiä: sen langanpätkät ovat lyhyitä ja toisiinsa nopeasti umpisolmulla sidottuja. Palava kaupunki on helppo katsoa ja vaikea unohtaa.
Palava kaupunki kertoo musiikin ja draaman keinoin sota-ajan tunteista. Menetys ja kaipaus, ikävä ja ilo – meidän yhteinen perintömme. Anna-Mari Kähärä on säveltänyt esitystä varten autenttisia sota-ajan tekstejä Suomen rakastetuimmilta runoilijoilta. Tämä musiikin ja draaman liitto vie yleisön keskelle vuoden 1944 Helsinkiä.
teksti Sirpa Kähkönen
ohjaus Taru Mäkelä
musiikki Anna-Mari Kähärä
äänisuunnittelu Pirkko Tiitinen
valosuunnittelu Antti Kujala
taustaprojisoinnit Antti Tuomikoski
rooleissa Kari Hevossaari, Suvi Isotalo, Reetta Ristimäki, Sinikka Sokka
Näytelmä tutuksi – työryhmä esittelee teosta 21.2, 14.3. ja 28.3. tuntia ennen esitystä. Tekijät tutuiksi – yleisökeskustelua työryhmän johdolla 12.3, 26.3. ja 9.4. esityksen jälkeen.
Tapahtumanumero R-kioskilla: 108512
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |