Earth (Usa), Janne Westerlund, ti 10.2.
Liput ovelta 26 €, jos jäljellä
Kokeellisen metallimusiikin, doom/dronen ja post-rockin pioneeriyhtye Earth palaa ensi vuoden alussa klubikeikalle Helsinkiin. Aikaisemmin tänä syksynä kahdeksannen albuminsa julkaissut yhdysvaltalaisbändi nousee uutuuslevyn Euroopan-kiertueellaan Kuudennen Linjan lavalle tiistaina 10. helmikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketin toimipisteissä maanantaina 3. marraskuuta klo 9.00.
Kitaristi Dylan Carlsonin Olympiassa vuonna 1989 perustama Earth nousi maineeseen 90-luvun alun tinkimättömillä teoksilla, joilla yhtye tuli ikään kuin vahingossa keksineeksi kokonaan uuden raskaan musiikin alalajin. Samaa doom-metallin, kokeellisen musiikin ja post-rockin yhdistävää kaavaa on sittemmin hyödyntänyt muun muassa Sunn O))).
Carlson laittoi Earthin tauolle 90-luvun loppupuolella, ja vuonna 2003 alkaneen toisen tulemisensa myötä yhtye uudisti soundimaailmaansa perinpohjaisesti. Viimeiset vuodet Earth on tullut tutuksi 70-luvun jazzrockia, progea, 60-luvun brittifolkia ja Neil Youngin mieleentuovia kitaravalleja yhdistelevästä soinnistaan. Earthia pidetäänkin yhtenä modernin vaihtoehtoisen metallin vaikutusvaltaisimmista yhtyeistä.
Syyskuussa julkaistu kahdeksas Earth-pitkäsoitto "Primitive and Deadly" nivoo yhteen yhtyeen alkupään raskaampaa äänimaailmaa sekä viime vuosien kevyempiä elementtejä. Viidestä pääosin instrumentaalisesta ja noin kymmenminuuttisesta kappaleesta koostuva "Primitive and Deadly" ilmestyi jälleen Southern Lord-levymerkin kautta, ja albumilla kuullaan lukuisia vierailijoita Mark Laneganista ja Built to Spill -kitaristi Brett Netsoniin. Earth on vieraillut Suomessa aiemmin vuosina 2011 ja 2012.
Illan avaa esimerkiksi Circle- ja Plain Ride -yhteyksistä tuttu Janne Westerlund, joka julkaisee ensi vuoden alussa uuden sooloalbumin.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |