Zz Top + Supports Helsinki

Hinta: 69.00 EUR / 89.00 EUR
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Näytä lisää

Tapahtumasta:

Bluesrockin supertähtikaartiin lukeutuva amerikkalainen ZZ Top saapuu esiintymään Oulun Raatin stadionille perjantaina
13. kesäkuuta sekä Helsingin Kaisaniemen puistossa järjestettävään Rockin’ Hellsinki -tapahtumaan lauantaina 14. kesäkuuta.

Konsertin muut esiintyjät julkaistaan lähiaikoina. Oulun konsertti on samalla yhtyeen ensimmäinen esiintyminen Pohjois-Suomessa.

”That little ol’ band from Texas” -nimikkeellä tituleeratun ZZ Topin on sanottu soittavan tuhtia texasilaista boogie-bluesia paremmin – ja samalla myös pidempään - kuin yksikään toinen yhtye. Kestävästä maailmanlaajuisesta suosiosta käy Kiittäminen yhtyeen omistautumista musiikillisille juurilleen sekä taitavaa uusiutumista pitkän uran aikana.

Helposti tunnistettavan oman soundinsa myötä tunnetuksi tullut yhtye on yli 40 vuotta kestäneen taipaleensa aikana julkaissut 15 albumia, joita on myyty yhteensä yli 50 miljoonaa kappaletta.

Yhtyeen kokoonpano - Billy Gibbons (laulu, lead kitara), Dusty Hill (laulu, basso, koskettimet) sekä Frank Beard (rummut) – sekä perussoundi ovat kuitenkin säilyneet muuttumattomina yhtyeen koko uran ajan.

Maailmanlaajuiseen suosioon aurinkolaseistaan, stetsoneistaan ja komeista parroistaan tavaramerkkinsä muovannut ZZ Top nousi 80-luvulla megahittiensä - kuten Gimme All Your Lovin´, Sharp Dressed Man, Legs ja Rough Boy – myötä. Tiuhaan radioasemilla soineet kappaleet sekä tv:n musiikkikanavilla pyörineet videot nostivat ZZ Topin kerralla supertähtiluokkaan. Samalla yhtye ikuisti nimensä rock-musiikin historiaan – vuonna 2004 tämä tapahtui virallisesti ZZ Topin tullessa nimitetyksi Rock and Roll Hall of Fameen merkittävistä ansioistaan rock-musiikin saralla.

ZZ TOP + supports
Perjantai 13.6.2014 OULU, Raatin stadion klo 17- 24 (portit avataan klo 16).
Lauantai 14.6.2014 HELSINKI, Rockin’ Hellsinki Kaisaniemen puisto klo 16 - 24 (portit avataan klo 15)

Voit ostaa tapahtumiin ennakkoon Priority-lippuja, joiden ikäraja on molempina päivinä K-18. Priority-lippujen hinta on alk. 89€ . Priority-lipulla varmistat paikkasi rajatulle anniskelualueelle kentälle, josta sekä näkyy että kuuluu. Priority-alueella tarjoilu pelaa, katos antaa suojaa sateen sattuessa ja jonot ovat lyhyempiä. Priority-lipun haltijoilla on alueella baari A-oikeuksin sekä omat WC-tilat.

Ennakkoon ostettu Priority-lippu vaihdetaan rannekkeeseen Priority-alueen porteilla.

Konsertiti ovat ikärajattomia

Liput Oulu:
alk. 69e kenttälippu ja B-katsomo
alk. 79e katettu A-katsomo
alk. 89e Priority-kenttälippu (oma anniskelualue ja wc-tilat)
VIP-paketit 169e + alv 24% MENOLIPUSTA

Liput Helsinki:
alk. 69e
alk. 89e Priority-lippu (oma anniskelualue ja wc-tilat)
Vip-paketit 169e + alv 24% MENOLIPUSTA

Lisätietoja http://www.menolippu.fi

Tuotanto Eastway Live Oy


Tapahtumapaikka / Venue

Kaisankuja
00100 Helsinki


Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Kaisankuja
00100 Helsinki



Olympiastadionin kierrokset

Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle
Lue lisää




Kissakahvila Helkatti

Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa
Lue lisää




Nuorilla ilmaisia palveluita

Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin
Lue lisää




Roasberg Kallio

Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta
Lue lisää




Tatuointiala elää ajassa

Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten
Lue lisää




Lasten ja nuorten kesälierit

Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti
Lue lisää




Kaapelimuseot

Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa
Lue lisää




Ateneumin taidemuseo

Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa
Lue lisää




Finlandia Bistro

Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa
Lue lisää




Metal

Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa
Lue lisää




Heureka

Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan
Lue lisää




John Williams

John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa
Lue lisää




Yona

Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa
Lue lisää




Apocalyptica

Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa
Lue lisää




Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään
Katso tarjontaa




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Vaaleanpunainen kahvila

Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla
Lue lisää




Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna
Lue lisää




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana
Lue lisää




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää