KontuFestari 24.8.2013
KontuFestareilla 24.8. Dumarin, Pellen ja Notkiksen lisäksi tarjolla eurooppalainen kattaus
KontuFestarista on viimeisen kymmenen vuoden aikana tullut yksi Itä-Helsingin suurimmista kulttuuritapahtumista. Tämä maksuton kansanjuhla järjestetään kahden lavan voimin Kontulan Kelkkapuistossa lauantaina 24.8.2013 klo 12-21.
KontuFestari 2013 on samalla myös kansainvälisempi kuin koskaan aikaisemmin. Tuttujen kotimaisten esiintyjien, kuten mm. hienon levyarvostelumenestyksen saaneen Tuomari Nurmion ja Spugetin kesän ainoan pääkaupunkiseudun keikan sekä Pelle Miljoona Unitedin ja Notkea Rotta All Starsin esiintymisten lisäksi tapahtumassa tuodaan laajemminkin esille eurooppalaista kulttuuria - peräti kuudesta eri maasta.
Viro-folkin ehdottomaan kärkikastiin kuuluva Svjata Vatra tulee Virosta, taitava Artur Dutkiewiczin jazztrio Puolasta, arvostettu katutaideryhmä La Compagnie DeFakto Ranskasta, hauskan älykäs stand up -koomikko Josh Howie Englannista, Club Balkan Feverin isähahmo DJ Borzin Saksasta ja italialaista musiikkia esittävä, Suomessa asuva Luca Gargano Rhythm Music Orchestra tuovat omat, kansainväliset mausteet tämänvuotiseen tapahtumaan. - KontuFestarin ainutkertaisen eurooppalaisen kulttuurikattauksen mahdollistavat Eunic -verkoston (European Union National Institutes for Culture) Suomen jäsenet eli Viron Suomen-instituutti, Puolan Suurlähetystö, Ranskan instituutti, British Council, Goethe-Institut ja Italian kulttuuri-instituutti.
Lisäksi yhteistyössä Nuorisoasiainkeskuksen kanssa järjestetään kesän aikana ennen tapahtumaa äänestys, jossa nuoret pääsevät valitsemaan yhden esiintyjän KontuFestareille.
Nuorisoasiainkeskuksella on paikan päällä toki muutakin ohjelmaa tarjolla. Toimintaansa esittelevät myös mm. Kontulaan syksyllä jalkautuva Kansallisteatteri ja Aalto-yliopiston vetämä Lähiö 2072 -hanke.
Aatteiden Teltassa voi tutustua poliittisten puolueiden toimintaan.
Tapahtuma on maksuton ja päihteetön. Yleisöä palvelee festaritori.
http://www.mellunkyla.fi/kontufestari
http://www.facebook.com/Kontufestari2013
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |