Korjaamon Taiteiden YÖ
Ilta alkaa Korjaamon edustalta kävelykadulta, jossa käydään kaikille avoin Slowbiking-kilpailu. Ideana on ajaa katuun piirretty rata mahdollisimman hitaasti polkupyörällä. Sääntöjä on kaksi: pyöräilyradan viivoja ei saa ylittää, eikä jalkoja saa laittaa maahan. Slowbikingin ideana on irroittautua arkisesta kiireestä ja hektisyyden kierteestä. Paikalla on lisäksi muusikoita, jotka improvisoivat tiiviissä vuorovaikutuksessa pyöräilijöiden liikkeiden ja eleiden kanssa. Muusikkona toimii Taina Riikonen, äänitutkimusmatkailija, joka käyttää medioinaan äänittämistä ja kirjoittamista.
Ohjelma jatkuu Korjaamon kesäpihalla, jossa nähdään tänä vuonna uuden kiitellyn Mia-albumin julkaissut Minä & Ville Ahonen (soolo), Tampereelta Helsingin kautta Bostoniin ja takaisin päätyneen laulajan, laulunkirjoittajan, pianistin ja tuottajan Annin, jonka esiintymiset ovat koukuttava ja hurmaava sekoitus jazzia, soulia, hiphopia ja poppia, sekä omaperäisin, konemusiikkirunouden ja suomiräpin dreamteam Dxxxa D & Hzzzt -duo, joka viimeistelee kolmatta albumiaan.
Meino jatkuu silent disco dj-battlen merkeissä, kun Janne X (FagU!) ja Ardouche (Mental Alaska), saavat kilpailla kumman musiikin tahtiin juhlakansa tanssii, yleisölle jaettavista luureista.
Ilta huipentuu vintillä Fucking Magnets, How Do They Work? -tiedemieskollektiivin keikkaan. Magnetismin saloja tutkiva joukkio on tähän mennessä lähestynyt ongelmaa enimmäkseen esittämällä versiointeja ikivihreistä hip hop -kappaleista erilaisissa alakulttuurijuhlissa. Jäsenistöön kuuluu mm. Harri-Koira, MC Bailu H, Rundolf ja Tuomari Nurminen. Yllätysvieraitakin saatetaan nähdä.
Torstai 22.8.
KORJAAMON TAITEIDEN YÖ
Klo 17-03
Vapaa pääsy
K-18
AIKATAULU
Kävelykadulla Korjaamon edustalla :
17-19 Paulien Willemsin vetämä Slowbiking-kilpailu muusikkojen säestyksellä
Kesäpihalla :
19 Minä & Ville Ahonen (soolo)
20 Anni
21 Dxxxa D & Hzzzt -duo
22 Silent disco Dj Janne X:n (Fag U!) & Dj Ardouchen (Mental Alaska) tahtiin
Vintillä jatkot (eteispalvelumaksu 2,50€) :
24 Fucking Magnets, How Do They Work?
Tapahtuma on osa Helsingin Juhlaviikkoja
LUE LISÄÄ:
Slowbiking: http://www.slowbiking.org/Intro.php
Minä ja Ville Ahonen: http://www.minajavilleahonen.com/
Anni Mattila: www.facebook.com/anniband
Dxxxa D: https://soundcloud.com/helmi-levyt/dxxxa-d-hzzzt-purr-kisu
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |