Ilotulitus Helsinki
Uudenvuoden ilotulitukset
Helsingissä uudenvuoden ilotulituksia on perinteisesti järjestetty asukkaiden toimesta lähes kaikissa kaupunginosissa.
Ilottulitteiden käytössä kannattaa noudattaa kulloisiakin poliisin ja viranomaisten suosituksia. Ilotulitteita voi uudenvuoden aattona ampua klo 18-02. Ne tulee ampua poispäin ihmisistä ja asutuksesta avoimilla paikoilla (esim. rannat ja kentät).
Helsingin kaupungin ilotulitusten sijaan nähdään uudenvuoden aattona kaupungin järjestämä pyroshow. Kansalaistorilla uudenvuoden juhlassa vuosi vaihtuu koko kansan suosikkien, Windows95manin, Sara Siipolan, Anssi Kelan ja Mirellan tahdissa.
Espoossa vuodenvaihde vastaanotetaan valonäytösten saattelemana.
Vantaalla kaupungin juhlavuoden päättävässä koko perheen tapahtumassa Myyrmäessä lavalle nousee Dingo. Tapahtuma huipentuu musiikilliseen ilotulitukseen.
ALUEELLISET ilotulitukset eri kaupunginosissa on aiemmilta vuosilta tutuiksi tulleita ilotulituspaikkoja ja -aikoja.
Kaupunginosien ilotulitteiden ampumispaikat ovat perinteisesti olleet hyväksi katsottuja, eivätkä ne vaihtele suuresti. Ampumisajat ja -paikat ovat löyhästi asukkaiden sopimia, venyviä ja ennen muuta epävirallisia.
Kruununhaka
Perinteinen Kruunuhaan asukasyhdistyksen järjestämä koko perheen ilotulitus Siltavuorenrannassa klo 20 (Hakaniemen sillan kupeessa).
Pihlajamäki
Pihlajamäen korkeimmalla kohdalla Aarnikanmäellä, klo 21-21.30 Rakettialue on laen länsireunalla (Rapakiventien suunta), katsomo itäreunalla (rivarien suunta). Alueet on tarkoitus erottaa ulkotulilla toisistaan viime vuoden tapaan.
Herttoniemi
Lapsiperheiden yhteinen ilotulitus klo 19.00. Majavatien päässä kalliolla (vanha hyndä).
Kulosaari
Eugen Shcaumanin puistossa (Kluuvin puisto, Vanha Kelkkamäki 19) ammutaan raketteja klo 20.
Käpylä
Akseli Toivosen kenttä, klo 20 lapsiperheiden epävirallisia ilotulituksia.
Arabianranta
Ilotulitus klo 19 alkaen rannassa Kaj Frankin kadun päässä.
Kalasatama
Koulun pihalla perheiden ilotulitusmeininkiä klo 19. Hyvä katselupaikka on mm. Isoisänsilta Kalasataman ja Mustikkamaan välissä.
Tukkutorilla ei nähdä enää näyttävää Vihannespörssin katolta ammuttua iltoulitusta yrityksen mentyä konkurssiin kesällä 2024. Tukkutorin ilotulitus oli Helsingin suurimpia.
Hermanni
Hermanninpuiston yläpäässä lasten ilotulitus klo 18.
Meilahti
Valpurinpuisto klo 20 ja melko väljästi ennen sekä jälkeen.
Roihuvuori ja Tammisalo
Roihuvuoren ja Tammisalon välissä oleva tekosaari, klo 18-20. Roihuvuoren Kirsikkapuisto klo 24.
Mellunkylä
Raketteja ammutaan Linnapellonpuistossa klo 19.
Ruoholahti
Lastentalon puistossa ammutaan raketteja illan mittaan.
Töölönlahti
Töölön ja lähiseudun asukkaat ampuvat perinteisesti raketteja Töölönlahdella klo 24.
Lauttasaari
Lapsiperheiden ilotulitus järjestetään Kasinonrannassa klo 19.
Malminkartano
Raketteja ammutaan korkealla jätemäellä. Ilmeisesti läpi illan.
Paloheinä
Paloheinän täyttömäellä ammutaan paikallisten voimin raketteja alkaen klo 23:40.
Puistola
Perheiden raketteja paukutellaan Suuntimotien puistossa klo 18.
Tapanila
Uudenvuoden epävirallinen juhla Tapanilan torilla.
Viikki
Lapsiperheiden omat ilotulittelut Viikin kirkon takana klo 19.
Vuosaari
Mustankivenpuistossa moni ampuu raketteja omaksi ja muiden iloksi. Samoin Aurinkolahden rannalla.
Vantaa
Heurekan parkkipaikka
Vantaalla on perinteisesti raketteja ammuttu Heurekan parkkipaikan tuntumassa. Länsi-Vantaalla raketteja ammutaan Jokiuoman puistossa.
Vantaalla raketinampumiskieltoja on erityisesti Kuninkaalassa Tikkurilan maalitehtaan läheisyydessä.
Koivukylä
Koulun pihalla klo 20
Tikkurila
Viertolan koulun kentällä on ollut paikallisten ilotulituksia
Maailmalla
Katso suorana vuodenvaihtumisen loppulaskennat ja ilotulitukset/lasernäytökset ympäri maailmaa.
Klo (Suomen aikaa)
15:00 – Sydney, Australia
17:00 – Pyongyang, North Korea
17:00 – Seoul, South Korea
17:00 – Tokyo, Japan
18:00 – Beijing, China
18:00 – Taipei, Taiwan
18:00 – Hong Kong
20:30 – New Delhi, India
21:00 – Karachi, Pakistan
22:00 – Dubai, UAE
24:00 - Helsinki
02:00 - Lontoo
07:00 - New york, Times Square
Ilotulitteiden yksityinen käyttö on normaalioloissa sallittu ilman kirjallista ilmoitusta ja päätöstä Helsingin kaupungin alueella vain vuodenvaihteessa 31.12. klo 18.00 - 1.1. klo 02.00 välisenä aikana
Tulitteiden ampuminen on kielletty esimerkiksi Helsingin ydinkeskustan katualueilla sekä useissa keskustan puistoissa, kuten Vanhassa kirkkopuistossa, Kaivopuistossa, Sinebrychoffin ja Kaisaniemen puistoissa sekä Makasiinipuistossa. Senaatintorin ja Töölöntorin lisäksi ilotulitteiden ampuminen on kielletty Kansalaistorilla. Lue täältä kielletyistä raketin amumispaikoista.
Turvalisuus on tärkeää ilotulitteiden käytössä. Katso ohjeet ja vastuuasiat ilotulitteiden turvalliseen käyttöön liittyen. Lue lisää
Lemmikeille iloinen uudenvuoden juhlinta paukkuvine raketeineen voi olla kärsimystä. Tämä kannattaakin muistaa rakettien paukutteluun lähdettäessä. Jotkut lentokenttähotellit ovatkin ottaneet valikoimiinsa erityisesti koirille suunnatut rauhallisemmat uudenvuoden elämykset ja pakopaketit. Ensimmäisenä idean toteutti Clarion Hotel Aviapolis jo vuonna 2016.
Ilotulitteiden käyttö edellyttää seuraavia asioita:
-Ilotulitteita ei saa luovuttaa alle 18-vuotiaille eikä päihtyneille.
-Suojalasien käyttö ilotulitteiden ampujalle on lain nojalla pakollista.
-Ilotulitteiden käsittelyssä noudatetaan riittävää varovaisuutta vahinkojen ehkäisemiseksi.
-Ilotulitteet ammutaan avoimella paikalla pois päin ihmisistä ja asutuksista.
-Käyttäjä on velvollinen siistimään jälkensä kaupungin omistamalla maalla.
-Ilotulitteiden käyttäjä on velvollinen korvaamaan mahdollisesti aiheuttamansa vahingot ja erityisesti on otettava huomioon, että punaisten hätärakettien sekä ampuma-aseiden käyttö ilotulitukseen on ehdottomasti kielletty.
Ilotulitukset on korvattu monissa kaupungeissa ilmastoa säästävillä valo- ja lasernäytöksillä. HSYn mukaan ilotulitukset heikentävät ilmanlaatua ja voivat olla terveydelle haitaksi, joten niitä kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää.
Espoon Kirkkopuiston lasernäytös on aiempina vuosina ollut suosittu kohokohta espoolaisten uudenvuoden juhlinnassa.
Espoossa lasernäytöksiä ilotulitusten sijaan on järjestetty vuodesta 2018 alkaen ja ilotulitteista luovuttiin jo vuonna 2008. Myös Ruotsissa ilotulituksia on korvattu lasershowlla paukkuvien rakettinäytösten sijaan. Valonäytöksen järjestämisen takana on pitkään jatkunut kiista lemmikeille aiheutuvista haitoista. Hiljainen lasershow ei saastuta ympäristöä, eikä säikytä lemmikkieläimiä toisin kuin ilotulitteiden pauke.
Pääkuva: Alvin Balemasa
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Alkon asiantuntija antaa vinkit juhlakauden kuohuviinin valintaan |
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |