Foo Fighters HELSINKI
Aikataulu:
klo 16 portit avataan, turvatarkastukset aloitetaan
n. klo 16.45 Von Hertzen Brothers
n. klo 18 Michael Monroe
n. klo 19.15 Biffy Clyro
n. klo 20.45 Foo Fighters
n. klo 23 konsertti päättyy
Dave Grohlin luotsaama megabändi Foo Fighters ja skottilaistrio Biffy Clyro esiintyvät Helsingin Kalasasatamassa sunnuntaina 26. kesäkuuta. Nyt on vahvistunut, että Foo Fighters -jäsenten fanittama Michael Monroe ja kovimpiin kotimaisiin esiintyjiin lukeutuva Von Hertzen Brothers täydentävät konsertin timantinkovaa live-kattausta.
Michael Monroe esiintyy Foo Fightersin lämppärinä yhdysvaltalaisyhtyeen erityistoiveesta. ”Pyysin manageriamme tiedustelemaan, voisiko Michael Monroen porukka soittaa kanssamme Helsingin-keikalla. Sillä miehellä on aivan uskomaton lavakarisma”, Foo-kitaristi Chris Shiflett vihjasikin jo huhtikuun Soundi-lehdessä. Michael Monroe palasi yhtyeineen sunnuntaina Japanista, jossa mies soitti isoissa keikkapaikoissa hurmaantuneille japanilaisfaneille. Maaliskuun puolivälissä julkaistu ”Sensory Overdrive” -levy nousi Suomessa suoraan listaykköseksi ja vei yhtyeen kevääksi tiukasti tien päälle Eurooppaan. Kesä menee festariesiintymisen parissa ja Monroen maailmankiertue jatkuu vielä syksyllä.
Kalasatamassa päästään myös nauttimaan Suomen kiistatta kovimman veljeskolmikon komeasti soivasta rockista. Von Hertzen Brothersin ”Stars Aligned” -albumi nousi listaykköseksi maaliskuussa ja yhtye lähti samantien täyspitkälle Suomen-kiertueelle. Levy on ollut arvostelumenestys myös Englannissa, jonne Von Hertzenit suuntaavatkin kesällä festarikeikalle.
Foo Fightersin tuore ”Wasting Light” -albumi nousi Suomen albumilistan ykköseksi julkaisuviikollaan ja pysytteli ykkösenä yhteensä kolme viikkoa. ”Wasting Light” nousi listaykköseksi Suomen lisäksi 11 muussa maassa, mukaanlukien Yhdysvalloissa, jossa albumi on yhtyeen uran ensimmäinen suoraan listaykköseksi noussut levy. Albumin lisäksi Foo Fighters -dokumentti ”Back And Forth” on saanut runsaasti kehuja.
Viime syksynä ”Only Revolutions” -levynsä julkaissut Biffy Clyro on palannut vastikään laajalta USA:n kiertueelta. Useamman kerran myös Suomessa keikkaillut yhtye tunnetaan erityisesti intensiivisistä ja kovavolyymisistä live-vedoistaan, joilla bändi antaa aina kaikkensa.
SIJAINTI:
Konserttipaikka Kalasatama sijaitsee entisellä Sörnäisten sataman alueella Kalasataman metroaseman pohjoispuolella. Konserttialue on Kalasataman tulevaa asuin- ja toimistoaluetta. Siellä järjestettiin viime kesänä menestyksekäs Green Dayn konsertti, joka keräsi paikalle 26 000 hengen yleisön.
HUOM! Lippurajoitus 6 / ostaja!
Nettikaupasta vain ostoja. Puhelinpalvelussa on varausmahdollisuus, varausaika on 2 päivää.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |