Joose Keskitalo & Mystic Revelation of Teppo Repo, Amuri
Savonlinnalainen folkin mestari Joose Keskitalo on eittämättä yksi 2000-luvun merkittävimmistä suomalaisista laulaja-lauluntekijöistä. Hänen väkeviä lauluja, mystisiä näkyjä ja koskettavia tarinoita on kuultu vuonna 2004 ilmestyneestä Luoja auta debyyttialbumista lähtien. Uusin Tähdet palaavat paikoilleen on jo kuudes The Mystic Revelation of Teppo Repo -yhtyeen kanssa yhdessä tehty levy ja kaiken kaikkiaan Keskitalon 16. kokopitkä albumi. Edellisiä levyjä suoraviivaisempi uutukainen kulkee esoteerisen folkin kautta itkuvirsi-funkyyn.
Keikalla on luvassa uusimman albumin kappaleiden lisäksi lauluja monipuolisesti Keskitalon uran varrelta. Unenomaisia tarinoita joita kuljettaa folkin, etnon, progen, karvalakki-jazzin ja metsä-bossanovan maustama musiikillinen cocktail.
Joose Keskitalon laulut ovat maailmankirjallisuuden klassikoiden kaltaisia ajattomia järkäleitä.
Joose Keskitalo - laulu, kitara ja puhaltimet
Otto Eskelinen - puhaltimet, koskettimet ja laulu
Eero Tikkanen - basso ja laulu
Arwi Lind - rummut ja laulu
Amuri on tamperelainen bändi, jonka melodisessa musiikissa on sävyjä rockista, kantrista ja iskelmästä. Helmi Levyt julkaisi keväällä 2024 yhtyeen neljännen albumin nimeltä “Kun mä kotoa lähdin”.
Yhtyeen muodostavat Kalevi Suopursu, Mikko Siltanen, Anna Pesonen ja Sebastian Krühn.
19:00 ovet
20:00 Amuri
21:00 toinen bändi
Ikäraja K18
Eteispalvelumaksu 3€
Ennakkoliput 15€ (sis. tiketin palvelumaksun)
http://www.tiketti.fi/joose-keskitalo-mystic-revelation-of-teppo-repo-amuri-lippuja/104431
Liput ovelta, jos jäljellä 17€
https://tiivistamo.fi/event/helsinki:agjvieowpm/joose-keskitalo-mystic-revelation-of-teppo-repo-amuri/?lang=fi
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Alkon asiantuntija antaa vinkit juhlakauden kuohuviinin valintaan |
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |