Rock Poetry - Se tavallinen tarina

Hinta: 15 / 10 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Näytä lisää

Tapahtumasta:
Rock Poetry - Se tavallinen tarina

Rock-runous ja vanha musiikki lyövät kättä Ensemble Nylandian tummanpuhuvassa ja tarinalähtöisessä konsertissa! Viinin ja tupakansavun katkuinen kokonaisuus vie yleisön hämyiselle matkalle, jossa kuljetaan 1600-luvun Englannin hovin pimeiden nurkkien kautta 1970-luvun New Yorkin Boweryn rock-klubeille, suomirokkia unohtamatta.

Ohjelmaan on koottu eri aikakausien laulaja-lauluntekijöiden kappaleita, joiden tekstien takana on epätavanomaisia tarinoita. Ne kertovat meille mielihaluista, petoksesta, hulluudesta, pikkumaisesta juoruilusta, yllättämään päässeistä onnenhetkistä, juovuspäissään hölmöilystä ja riipivästä surusta. Laulujen luomishetkiin ja lauluntekijöiden taustoihin tutustuessa tarinoihin kasvaa yhä lisää kerroksia ja niiden merkitykset syventyvät, tarkentuvat tai joskus jopa muuttavat täysin sävyään. Lopulta puhe on usein siitä mistä puutekin: kertomuksien pohjavireenä kulkevat vuosisadasta riippumatta tavalla tai toisella rakkaus ja sen aiheuttamat ristiriidat.

Juho Eerola, laulu

Katri Antikainen, sähkösello ja laulu

Sanni Antikainen, cembalo

L. Cohen - H. Purcell - L. Reed - C. Monteverdi

LIPUT: 10 / 15 € ennakkoon Tiketistä https://www.tiketti.fi/rock-poetry-se-tavallinen-tarina-forum-box-helsinki-lippuja/108248 ja ovelta puoli tuntia ennen konserttia.

OSOITE: Forum Box, Ruoholahdenranta 3 A, Helsinki

JÄRJESTÄJÄ: Café Barock-konserttisarjaa järjestää Kulttuuriyhdistys Ensemble Nylandia ry Musiikin edistämissäätiön ja Helsingin kaupungin tuella.

http://www.cafebarock.com/tapahtumat/2025/4/28/rock-poetry-se-tavallinen-tarina
https://fb.me/e/1LXC7qALrE

Tapahtumapaikka / Venue

Ruoholahdenranta 3a
00180 Helsinki


Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Ruoholahdenranta 3a
00180 Helsinki



Olympiastadionin kierrokset

Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle
Lue lisää




Kissakahvila Helkatti

Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa
Lue lisää




Nuorilla ilmaisia palveluita

Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin
Lue lisää




Roasberg Kallio

Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta
Lue lisää




Tatuointiala elää ajassa

Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten
Lue lisää




Lasten ja nuorten kesälierit

Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti
Lue lisää




Kaapelimuseot

Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa
Lue lisää




Ateneumin taidemuseo

Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa
Lue lisää




Finlandia Bistro

Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa
Lue lisää




Metal

Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa
Lue lisää




Heureka

Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan
Lue lisää




John Williams

John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa
Lue lisää




Yona

Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa
Lue lisää




Apocalyptica

Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa
Lue lisää




Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään
Katso tarjontaa




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Vaaleanpunainen kahvila

Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla
Lue lisää




Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna
Lue lisää




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana
Lue lisää




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää