Lapinlahden Linnut - piuhat irti, jäähyväiskonsertti

Ainutlaatuisen uran suomalaisessa musiikkielämässä tehnyt Lapinlahden Linnut valmistautuu hyvästelemään liveyleisönsä. Pari vuotta sitten Lapinlahden Linnut teki loppuunmyydyn 40-vuotisjuhlakiertueen. Nyt Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 8. marraskuuta Lapinlahden Linnut vetävät Piuhat irti.
Kulttuuritalon lavalla piuhoja irrottelevat Matti Jaaranen, Mikko Kivinen, Hannu Lemola, Tapio Liinoja, Jussi Liski, Jan Noponen, Puka Oinonen ja Markku Toikka. Konsertissa nähdään myös useita vierailijoita.
Vuonna 1983 perustettu Lapinlahden Linnut on ehtinyt ainutlaatuisella urallaan moneen. Linnut on viihdyttänyt suomalaisia viidellä vuosikymmenellä niin esiintymislavoilla, televisiossa, radiossa kuin äänilevyilläkin.
Yhtyeen ensimmäinen albumi ilmestyi alkuvuodesta 1985. Lapinlahden Linnut oli vuosia yksi Suomen suosituimmista ja ahkerimmin esiintyvistä bändeistä. Keikkoja Linnuilla on takana 3000. Yhtye on tehnyt 14 studioalbumia, joita on myyty yhteensä noin puoli miljoonaa kappaletta.
Me ei tehdä Hectoreita, -tokaisee yhtyeen Mikko Kivinen Ilta-Sanomien haastattelussa. Yhtyeen kun piti lopettaa ensi kerran jo vuonna 2013.
Lapinlahden Lintujen tv-sarjat Seitsemän kuolemansyntiä (1988) ja Maailman kahdeksan ihmettä (1990) valittiin Suomen edustajiksi Montreux’n Kultainen ruusu -kilpailuun. Maailman kahdeksan ihmettä voitti parhaan dramatisoidun viihdeohjelman Venla-palkinnon. Parhaimmillaan sarjan yhdellä jaksolla oli katsojia noin 1,5 miljoonaa.
"Piuhat irti -konsertissa on luvassa kaikenlaista kaidan polkumme varrelta. Varmasti myös yllätyksiä", Lapinlahden Linnut kertovat.
LIPUT:
Liput myyntiin pe 21.3. klo 10 osoitteessa livenation.fi
Mastercardin omaaville ennakkomyynti alkaa ke 19.3. klo 9 -21.3. klo 9. Lippuja rajoitetusti. Lisätiedot priceless.com/music.
Ennakkomyynti My Live Nation -jäsenille to 20.3. klo 9 – pe 21.3. klo 9. Lippuja saatavilla rajoitetusti. Rekisteröidy tai kirjaudu: livenation.fi/register
8.11.2025 klo 20 (ovet 18)
Kulttuuritalo, Helsinki
LIPUT:
Myyntiin pe 21.3.2025 klo 10
Virallinen lipunmyyjä: Lippu.fi
Ikäraja S / K-18: yläkatomo A B sallittu kaikenikäisille, muissa katsomoissa ikäraja K-18.
https://www.facebook.com/LapinlahdenLinnut/
https://www.livenation.fi/event/lapinlahden-linnut-piuhat-irti-helsinki-tickets-edp1575414
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |