Arch Enemy
Levynjulkaisukiertueen erikoisvieraina nähdään Amorphis ja Eluvetie ja illan avaa Gatecreeper
Nykymetallin vaikutusvaltaisimpiin suunnannäyttäjiin lukeutuva Arch Enemy palaa Suomeen uutta albumia juhlistavan European Blood Dynasty -kiertueen saattelemana. Järisyttävän intensiivisistä keikoistaan tunnettu melodeath-suuruus esiintyy Helsingin Jäähallissa maanantaina 10. marraskuuta yhdessä kotimaisen metallin kirkkaimpaan kärkeen kuuluvan Amorphiksen sekä sveitsiläisen folk-metalliylpeys Eluveitien kanssa. Illan avausnimenä nähdään yhdysvaltalainen death metal -yhtye Gatecreeper.
Ensi vuonna 30-vuotista uraansa juhlistavan Arch Enemyn ultimaattisen raskas ja samanaikaisesti melodisen vivahteikas soundi on hioutunut vuosien varrella entistä jalostetumpaan muotoon unohtamatta bändin underground-metallista kumpuavaa asennetta. Karismaattisen solistinsa Alissa White-Gluzin johdattaman ruotsalaiskokoonpanon järjestyksessään 12. studioalbumi Blood Dynasty ilmestyy 28. maaliskuuta 2025. Suomalaisyleisö sai kuulla livemaistiaisia albumilta singleinä jo julkaistujen Dream Stealer ja Liars & Thieves muodossa loppuunmyydyssä Helsingin Jäähallissa marraskuun alussa, jossa genrensä suosituimpiin nimiin lukeutuva yhtye esiintyi co-headliner -keikalla yhdessä In Flamesin kanssa.
Massiivisen, yhteensä 27 kaupunkia kattavan European Blood Dynasty -kiertueen erikoisvieraana nähdään suomalaisen raskaan musiikin suurlähettiläs Amorphis. Läsnäolevista ja sielun ytimeen pureutuvista keikoistaan tunnetun yhtyeen omintakeinen, lyijynraskaasta kuolonmetallista progressiiviseen ilmaisuun ulottuva musiikillinen matka on puhutellut faneja ja kriitikoita kautta maailman jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Amorphis on menestyksekkään uransa aikana julkaissut 14 pitkäsoittoa, joista viimeisin, mestariteokseksi ylistetty Halo (2022) palkittiin Emma-pystillä ilmestymisvuotensa parhaana metallialbumina. Helsinkiläisyhtye on vuosien saatossa huomioitu lukuisilla Emma-palkinnoilla muun muassa myös Vuoden yhtye ja Vuoden vienti -kategorioissa.
Kiertueen toisen erityisvieraan Eluveitien ainutlaatuisessa musiikissa kuuluu kaikuja sveitsiläisyhtyeen kotiseutujen mystiikasta, joita yhtye kutoo yhteen kelttimytologian ja gallialaisen perimätiedon uumenista kumpuaviin äänimaisemiin. Muinaisella kelttiläisellä gallin kielellä sanoituksiaan höystävän kokoonpanon ylimaalliseksi kuvailtu, pakanallisen folk metallin ja melodisen death metallin alkukantainen sekoitus soi rikkaana luoden uusia arkkityyppejä raskaan musiikin geeniperimään. Muun muassa kesän 2022 Tuskassa suomalaisyleisön jylhän tunnelmallisella live-esiintymisellään vakuuttanut Eluveitie nähtiin myös Amorphiksen kanssa loppuunmyydyssä Jäähallissa saman vuoden joulukuussa.
Illan avaa vanhan liiton death metallin perinteen soihdunkantaja Gatecreeper. Arizonalaisyhtye on lunastanut paikkansa sukupolvensa kiinnostavimpien tulokkaiden joukossa tuoreella, kuluvan vuoden toukokuussa ilmestyneellä Dark Supersition -albumillaan. Raskaan musiikin edelläkävijöihin, kuten In Flamesiin ja At The Gatesiin vertauksia kerännyt kokoonpano kanavoi vaikutteensa omaperäiseksi soundiksi, jota viisikko itse kutsuu stadium death metalliksi.
ARCH ENEMY (SE) – European Blood Dynasty Tour 2025
Special guests Amorphis Eluveitie (SUI)
Support Gatecreeper (US)
https://www.lippu.fi/artist/arch-enemy/
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |