Tunturin tarina -elokuvakonsertti

Finlandia-talossa nautitaan tammikuussa 2025 ainutlaatuisesta elämyksestä, kun Tunturin tarina -elokuva esitetään suurelta valkokankaalta sinfoniaorkesterin sekä lauluyhtye Tuulettaren säestyksellä kaksi kertaa 11.1.2025 klo 15 ja 18. Konserttien pääsyliput ovat nyt myynnissä.
Tunturin tarina on Metsän tarina ja Järven tarina -menestyselokuvien tekijöiden luontotrilogian loppuhuipennus. Koko perheen elokuva perustuu ajatukseen tuntureista nukkuvina jättiläisenä. Marko Röhrin ohjaama elokuva vie katsojansa läpi Lapin erämaiden aina Pohjoiselle jäämerelle asti, missä tunturit laskeutuvat meren syleilyyn. Näkyvän roolin saavat eläimet kuten karhu, kärppä, riekko ja tunturipöllö. Elokuva on myyttinen kertomus kuhunkin eläimeen liittyvistä uskomuksista ja tarinoista, mutta myös ihmisen suhteesta luontoon ja eläimeen.
Vuonna 2021 ilmestynyt Tunturin tarina nousi menestykseksi elokuvateattereissa, ja ainutlaatuisen upea elokuva on sittemmin kerännyt valtavan määrän katselukertoja sekä ylistäviä kommentteja. Elokuva nojaa vahvasti Panu Aaltion musiikkiin, jonka elokuvassa esittävät myös tammikuun konserteissa kuultavat Tapiola Sinfonietta sekä kansainvälisesti menestynyt Tuuletar-lauluyhtye.
Tunturin tarina -elokuva esitetään tammikuun konsertissa isolta valkokankaalta, joka rakennetaan esiintyjien yläpuolelle. Konserttien kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo.
Liput Finlandia-taloon myy Ticketmaster.
KONSERTTI:
Tunturin tarina
Finlandia-talo, Helsinki
La 11.1.2025 klo 15 ja klo 18
LIPUT:
Liput myynnissä pe 11.10. klo 10 Ticketmasterissa (Finlandia-talo)
Palvelumaksuineen alkaen aikuiset 44,90 € ja lapset 39,90 € (Finlandia-talo)
Palvelumaksuineen alkaen 44,90 €
Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa ti 8.10. klo 10 – to 10.10. klo 10 välisenä aikana. Lue lisää osoitteessa http://www.priceless.com/music
My Live Nation -ennakkomyynti rekisteröityneille jäsenille ke 9.10. klo 10 – to 10.10. klo 10. Rekisteröidy osoitteessa: livenation.fi/register
https://www.finlandiatalo.fi/tapahtumat/tunturin-tarina-elokuvakonsertti/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |