Veden elämää
Kallisarvoisia kauppalaivoja rahdataan täyteen satamassa, tai uljaita sotalaivoja tähyillään rannalta. Vesi on näyttämönä ihmisten saavutuksille, kuten vauraille kauppasatamille, 1600-luvun hollantilaisen perinteen mukaan. Vesialueet ovat aina tarjonneet kulkuväyliä ja ravintoa. Meren antimia kerätään ja ihaillaan. Ajoittain vesi näyttäytyy taustana ihmisten vapaa-ajalle. Vedessä ja rannoilla on vietetty aikaa uiden, purjehtien ja leikkien.
Aidoimmillaan vettä katsotaan taiteessa maiseman olemuksen ja luonnonvoimien ihailun kautta. Näyttelyn mestareista erityisesti Barbizonin koulukunnan taiteilijat, kuten Jean-Baptiste Camille Corot (1796-1875) ja Charles-François Daubigny (1817-1878), omistautuivat luontoelämyksille. Luonto tai maisema riitti maalauksen aiheeksi, ilman viittauksia johonkin korkeampaan, ylevämpään tai moraalisempaan.
Tieteellinen tutkimus vaikuttaa taiteen taustalla, ja uteliaisuus on kuljettanut ihmisiä aina pohjoisille jäätiköille sekä merten syvyyksiin asti. Tutkitun tiedon avulla ymmärrämme yhä paremmin vesien ekosysteemejä ja ihmisen toiminnan ympäristövaikutuksia. Tunnistamme veden merkityksen sekä vesialueiden, vedenalaisen elämän ja jäätiköiden haavoittuvuuden.
Taiteen äärellä pääsemme syventymään veden tunnelmiin. Veden olemus on usein meditatiivinen ja rauhoittava, vaikka myös voima ja arvaamattomuus ovat läsnä. Näyttely kutsuu tarkastelemaan veden monipuolista olemusta sekä pohtimaan suhdettamme veteen.
Näyttelyn kuraattori on amanuenssi Salla Heino.
https://sinebrychoffintaidemuseo.fi/nayttelyt/veden-elamaa/
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Kuvan Kevät tutustuttaa yleisön kiinnostaviin uusiin taiteilijoihin |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Suomessa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |