Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa
Helsinki International Film Festival – Rakkautta & Anarkiaa tuo taas huippuelokuvia kaupungin syksyyn täyttäen salit. R&A järjestetään 35. kerran 15.–25.9.2022.
Rakkautta & Anarkiaa on Suomen suurin elokuvafestivaali, joa esittelee ennakkoluulottomasti rohkeita, ristiriitaisia ja visuaalisesti häikäiseviä uusia elokuvia. Festivaali tuo valkokankaalle sekä tunnettujen tekijöiden että tuoreiden lupausten puhutuimpia uutuuksia, joita Suomessa ei ole nähty.
Festivaalin gaalaelokuvat julkaistiin 16.8. ja luvassa on mittava kattaus Cannesissa palkittuja elokuvia. Avajaiselokuvana nähdään Ruben Östlundin Kultaisella palmulla palkittu riehakas satiiri Triangle of Sadness. Kotimaisena gaalaelokuvana nähdään Mikko Myllylahden Metsurin tarina. Uudessa Next Level -gaalassa esitetään Anna Erikssonin kenties festivaalin visuaalisesti shokeeraavin elokuva W. Lisäksi nähdään Park Chan-Wookin romanttinen trilleri Decision to Leave ja päätöselokuva Martin McDonaghin The Banshees of Inisherin. Lue ilsää gaalaelokuvista
Avainelokuvien tärppejä
Alcarras
Vähäeleisen kaunis maaseutukuvaus kertoo kolmen sukupolven reaktioita väistämättömään muutokseen. Kuten monissa hyvissä elokuvissa yleismaailmalliset aiheet yhdistyvät intiimiin, ihmisentasoiseen kerrontaan. Dokumentaarisuus vuorottelee
runollisen realismin, humaanisuus terävyyden ja lempeys katkeruuden kanssa. Miten vaikea on luottaa tulevaisuuteen, kun menneisyys on alituinen riippakivi. Lue lisää
18.9. klo 16 Bio Rex
Broker
Hirokazu Kore-edan äkkiväärä ja vinoutunut farssi on sekoitukseltaan miltei ihanteellinen kattaus erikoisen elokuvan ystäville: perhedraama, tie-elokuva ja melodramaattinen rikostarina. Kaikki tämä lievästi viksahtaneen linssin läpi kuvattuna. Lue lisää
18.9. klo 18.30 Bio Rex
22.9. klo 21.30 Kino Engel (sisäpiha)
Crimes Of The Future
David Cronenberg kiihdyttää sekä sisuskalujen syövereihin että eteenpäin loikkivan evoluution pimeimpiin arvoituksiin. Lopullinen totuus ihmisestä pyrkii pintaan, kun Saul Tenser (Viggo Mortensen) asettuu leikkauspöydälle yökerhossa. Tenser tuottaa sisuksissaan mutatoituneita uusioelimiä. Kirurgina häärii kumppani Caprice (Léa Seydoux), jonka varusteet saattavat olla peräisin Alastoman lounaan keittiöstä. Lue lisää
24.9. klo 21.00 Bio Rex
25.9. klo 13.15 Kino Engel
25.9. klo 18.00 Kino Engel
Don't Worry Darling
Florence Pugh'n ja Harry Stylesin esittämä pariskunta elelee idyllisessä, liiankin täydellisessä ja ennen pitkää perverttiyteen asti idealistisessa asuinyhteisössä. Victory-projekti tarjoaa kaiken ja haluaa vastineeksi vain ehdotonta kuuliaisuutta. Kultaisen häkin tematiikkaa on käsitelty paljon kertovassa taiteessa, mutta Olivia Wilden ilmava ohjaus ja uuden sukupolven näyttelijöiden
ottet tuovat aiheeseen energiaa ja tuoreutta. Lue lisää
15.9. klo 21.00 Bio Rex
Holy Spider
Holy Spiderin aihe ei päästä katsojaa helpolla. Se tulee näet kovin lähelle elävää todellisuutta, joka käy alati sairaammaksi. Cannes-palkittu Zar Amir-Ebrahimi esittää sarjamurhaajasta juttua tekevää naistoimittajaa. Tappajan uhrit ovat prostituoituja, tekijä uskoo olevansa Jumalan asialla. Näin ollen viranomaiset ovat joko välinpitämättömiä tai vihamielisiä Rahimia kohtaan. Murhaaja sen sijaan saa osakseen
hyväksyntää ja ylistystä. Lue lisää
24.9. klo 18.30 Bio Rex
Rimini
Mikään aihe ei ole fiktion ja dokumentin välissä soljuvalle itävaltalaiselle Ulrich Seidlille tabu. Seidl on osoittanut ymmärryksensä elämän katkeransuloisia alueita ja kellareihin piilotettuja mielihaluja kohtaan. Uusimassa elokuvassaan Seidl kuvaa ikäihmisten seksielämää rehellisyydellä, johon harva kykenee. Ikääntymisen ja kuoleman teemat saavat rinnalleen ryhmämatkailun hellyttävän tragikoomisuuden. Lue lisää
16.9. klo 21.15 Kinopalatsi
20.9. klo 16 Kinopalatsi
24.9. klo 13.45 Savoy
See How They Run
Agatha Christien Hiirenloukku-näytelmä juhlistaa sadatta esitystään, ja elokuvasovitusta ollaan leipomassa kasaan. Ruumiita alkaa kuitenkin ilmestyä, ja tapauksesta kehkeytyy myös näyttämön ulkopuolella jännittävä mysteerinäytelmä. Mainiot Sam Rockwell ja Saoirsie Ronan esittävät tutunoloista, epäsymmetristä poliisiparia, kuten tarinan henkeen sopii. Lue lisää
18.9. klo 16 Kinopalatsi
'
Sydänpeto
Mitä sukupuolelle tapahtuu, jos kukaan ei ole näkemässä? Hopeisella leijonalla palkittu Seek Bromance vie katsojan matkalle kohti identiteetin valuvaa ydintä. Ohjaaja Samira Elagoz lähtee pandemian alussa Los Angelesiin tapaamaan taiteilija Cade Mogaa suunnitelmissa kuvata kuukauden verran toinen toistaan, ilman käsikirjoitusta. Lockdown venyy, ja alkaa sukupuolen ja seksuaalisuuden hypnoottinen leikki, kahden transihmisen ja yhden kameran kolmen kimppa. Lue lisää
23.9. klo 18 Bio Rex
Tutustu koko ohjelmistoon näytösaikoineen täällä
Sarjakorttien myynti alkoi 1.9. ja yksittäisten näytöslippujen myynti torstaina 8.9.
https://hiff.fi/elokuvat/2022/
https://hiff.fi
https://www.facebook.com/helsinkifilmfestival
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |