Korkeasaari
Korkeasaari on auki ympäri vuoden ja eläimiä pääsee katsomaan kaikkina vuodenaikoina. Korkeasaaressa järjestetään vuosittaisia teematapahtumia, kuten Pääsiäissaari pääsiäisenä ja Kissojen Yö syyskuussa. Suurimpia vetonauloja tarhan eläimistä ovat kissaeläimet, vaippapaviaanit ja karhut. Korkeasaaressa toimii myös Villieläinsairaala, joka ottaa vastaan avun tarpeessa olevia luonnonvaraisia eläimiä. Villieläinsairaalaan tuodaan vuosittain noin 900 loukkaantunutta tai orpoa eläintä.
Syksyllä 2022 Korkeasaareen amurintiikereille syntyi pentuja, yksi uros ja kaksi naarasta. Naaraspennut saivat yleisöäänestyksessä nimikseen Odeya ja Ohana. Urospentu sai nimen Oboi. Oboi menehtyi vakavaan vatsakalvontulehdukseen talvella 2023.
Pikkupanda koulutuksessa. Kuva: Korkeasaari / Annika Sorjonen
Eläinten saari on hyvä koko perheen retkeilykohde ja sieltä löytyy ravintoloiden lisäksi eväs- ja grillipaikkoja. Katettu grillikota on avattu kaikille saaren retkeilijöille sen eteläpuolen rannassa. Kotaan mahtuu 15-20 ihmistä. Korkeasaari tarjoaa grillihiilet ja kodassa on myös makkaratikkuja sekä ”paistinpannu”. Hyvien kokemusten perusteella Korkeasaari päätti tarjota grillihiilet myös ulkogrilleillä, joista suurimmat ovat ravintola Pukin vieressä.
Saaresta on löytynyt myös rautaukautinen kuppikivi eli uhrikivi. Se löytyy kissalaaksosta etelänpuolelta poistuttaessa läheltä tietä ylämäestä oikealla puolella.
Saareen pääsee Mustikkamaan kautta, Kalasataman kautta kävelysiltaa pitkin, sekä kesäisin Kauppatorilta ja Hakaniemestä vesibussilla. Toukokuussa liikennöidään päivittäin Kauppatorilta, viikonloppuisin Hakaniemestä. Bussi 16 liikennöi ympäri vuoden Kauppatorilta Korkeasaareen (reitin kartta).
Saaren historiaa
Krimin sodan aikana Korkeasaari joutui sotilasviranomaisten valvontaan. Pitkällisen, muun muassa lehdistössä käydyn polemiikin jälkeen saari vapautui sotilaskäytöstä Helsingin kaupungille 1864. Saarelle järjestettiin tuota pikaa säännöllinen höyrylaivaliikenne, rakennettiin ravintola, tanssilava, keilarata ja keittokatoksia. Saaresta tuli suosittu retkeilykohde.
1883 Korkeasaari vuokrattiin kymmenen vuoden sopimuksella Helsingin Anniskeluyhtiölle, yhtiö aloitti heti saaren kunnostustyöt. Saarelle rakennettiin tieverkosto ja saaren huvilatyylinen kesäravintola valmistui vuonna 1884.
Anniskeluyhtiö suunnitteli eläintarhan perustamista useamman vuoden, minä aikana asiamiehet kävivät muun muassa tutustumassa Tukholman ja Kööpenhaminan eläintarhoihin. Ensimmäinen virallinen ehdotus Alppilasta tarhan sijoituspaikkana hylättiin niukasti kaupunginvaltuuston äänestyksessä 19. marraskuuta 1889. Alkuperäisin suunnitelma eläintarhasta Korkeasaaressa tuli sen sijaan toteutumaan. Helsingin Anniskeluyhtiöllä oli taloudellisia vaikeuksia jo ensimmäisen maailmansodan aikana väliaikaisen alkoholin anniskelukiellon takia ja kun 1919 tuli voimaan kieltolaki, yhtiön talous romahti ja eläintarha siirtyi 1920 Helsingin kaupungin omistukseen.
https://www.korkeasaari.fi/
Muita kohteita lapsille ja perheille Helsingissä
Stadissa tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan ja tapahtumatarjontaa vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen kotikulmiltasi.
Jaa sivu:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Osoite
Alkon asiantuntija antaa vinkit juhlakauden kuohuviinin valintaan |
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui uuteen kauteen kesän kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Käärijä paketoi menestyksekkään vuoden Kansalaistorin ilmaiskeikalla |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |