Vaellus
Ryhmäteatterin syksyn kantaesityksessä Vaellus seurakunnan työyhteisö lähtee pohjoiseen vaeltamaan tarkoituksenaan tuulettaa työyhteisönsä ongelmia. Esitys on tragikoominen ja oivaltava kuvaus nykyajan työyhteisöstä eksyksissä.
”Mä tarkoitan, että mitä mä täällä teen? Onks teillä ikinä semmonen olo, että mitä ihmettä mä näitten ihmisten kanssa täällä teen? Miten mä tänne oon joutunut? Ketä te ootte? Kuka sä oot?”
”Ongelmathan ovat kaikkialla samanlaisia, on johtamisongelmia, kommunikaatio-ongelmia, mielenterveysongelmia, motivaatio-ongelmia, ja rahapula tietysti joka paikassa!”
On loppukesän viimeinen hellepäivä, kun Karunlahden seurakunnan työntekijät suuntaavat Hotelli Tunturipuron parkkipaikalta erämaahan. Kirkkoherra Terhi Porolalla on visio pyhiinvaelluksesta, mutta virkistyspäivät on maksettu hiippakunnan työyhteisökehittämisen määrärahoista, joten mukana on myös piispa Järvstrandin lähettämä työnohjaaja tarkoituksenaan edistää seurakunnan taloudenhoidolle asetettuja uusia tavoitteita.
”Tää on merkki. Me ei voida hajaantua. Meidän täytyy pysyä yhdessä. Yhdessä me ollaan vahvempia, mitä tahansa ulkopuolista uhkaa vastaan, ja myös kaikkia meidän sisäisiä vihollisia vastaan.”
Kun seurue joutuu luonnonvoimien armoille, työyhteisön sisäiset ristiriidat ovat äkkiä vain pintaa, jonka alta yksilöiden padotut tunteet ja tarpeet alkavat purkautua esiin: Mitä tapahtuu, kun hallinta pettää? Mitä tehdä, kun kännykässä ei ole kenttää? Miten olla ihmisten kanssa, joista ei pidä tai pitää liikaa? Miten kohdata kuoleman vaara? Ja ennen muuta: Miten pääsee perille? Mikä reitti pitäisi valita?
”Mä tarkoitan, että mitä mä täällä teen? Onks teillä ikinä semmonen olo, että mitä ihmettä mä näitten ihmisten kanssa täällä teen? Miten mä tänne oon joutunut? Ketä te ootte? Kuka sä oot?”
Rooleissa Santtu Karvonen, Minna Suuronen, Robin Svartström, Lassi Alhorinne, Sari Mällinen ja Pihla Penttinen.
Rooleissa Ryhmäteatterin vakituiset näyttelijät Santtu Karvonen, Minna Suuronen ja Robin Svartström sekä vierailijat Lassi Alhorinne, Sari Mällinen ja Pihla Penttinen.
View this post on Instagram
Esitys kestää 2 h 10 min sisältäen väliajan.
Lavastussuunnittelu Janne Siltavuori
Valosuunnittelu Ville Mäkelä
Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen
Puku- ja tarpeistosuunnittelu Ninja Pasanen
Liput
Helsinginkatu 25
p. (09) 718 622
Avoinna arkisin klo 11-17 sekä tuntia ennen esitystä.
lippukassa (at) ryhmateatteri.fi
Peruslippu 35 €
Ennakkoesitykset 19 €
Ryhmälippu (väh. 20 hlöä) 32 €
Eläkeläiset 30 €
Opiskelijat, työttömät, varusmiehet ja sivarit 19 €
Opiskelijaryhmä (opettaja ryhmän mukana ilmaiseksi) 16 €
Vaellus Ryhmäteatterissa 5.10.-17.12.2022. Esitykset arkisin klo 19 ja lauantaisin klo 14.
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |