Maunulan Helsinki-päivä
Mahtipäivän käynnistää Tuuli Paasolaisen vähäsanainen, vuorovaikutteinen musiikkiteatteriesitys Hinni-Hiiren omaoma -päivästä ja siitä kuinka yksinkin voi keksiä kaikenlaista hauskaa. Kun ei jää maahan makaamaan, voi tapahtua ihan mitä vaan! Junioriyleisö pääsee osallistumaan esitykseen yhdessä uteliaan ja innokkaan Hinni-Hiiren kanssa. Esityskielet: suomi ja englanti. Esitystä pystyy seuraamaan ja ymmärtämään, vaikkei puhuisi kumpaakaan kieltä.
Monenlaisen puuhailun ja muun muassa kasvomaalaussessioiden jälkeen lastenohjelman osuus huipentuu klo 13 suursuositun Mimmit -duon keikkaan. Suoranaiseksi ilmiöksi nousseen yhtyeen ilmava luomusoundi on balsamia myös vanhempien korville.
Mimmit luovuttaa lavan lähidemokratiaan ja Maunula-talon historiaan pureutuvalle paneelikeskustelulle. Keskustelua vetää Maunula-talon asukasedustaja Terhi Ainiala. Keskustelemassa on Maunula-talon syntyynkin vaikuttaneet lähidemokratia-aktiivit Helsingin yliopiston tutkija Emilia Palonen, MIELI ry:n johtaja ja Helsingin Vihreiden varavaltuutettu Sanna Vesikansa sekä Maunula-talon nuorisotoimen johtaja Antti Sarpo.
Päivän kruunaa legendaarinen Ilmiliekki Quartet jazzkeikallaan kera Emma Salokosken.
Mukana myös Startup Refugees'in Pop Up tapahtuma! Startup Refugees on voittoa tavoittelematon verkosto, joka edistää maahanmuuttajien työllistymistä ja yrittäjyyttä. Tule tapaamaan ja tukemaan verkoston yrittäjyysohjelmaan osallistuneita alkavia yrittäjiä! Myynnissä mm. syötävää ja juotavaa, taideprinttejä ja kortteja, vaatteita ja asusteita, käsintehtyjä ekologisia saippuoita ja voiteita sekä valokuvaus-, remontti-, siivous- ja muuttopalveluita.
Myyjälistauksen löydät: https://www.facebook.com/events/3133954913533586
Paikka: Maunula-talon aukio
Aika: klo 11-17
Maksuton
https://www.facebook.com/events/528062428818941
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |