Kerafest
KERAFEST
LA 30.7.2022 klo 16 - 22
VAPAA PÄÄSY
Parin viimeisen vuoden aikana entisen logistiikkakeskuksen sisätilat ja piha-alue on täyttynyt eri alojen toimijoista ja seinät ovat saaneet väriä valtavista muraaleista. Entiset lastauslaiturit ovat muuttuneet esiintymislavaksi.
Väliaikaiskäytössä olevat hallit ovat pystyssä vielä muutaman vuoden, kunnes ne tekevät tilaa uudelle asuinalueelle. Nautitaan ennen sitä uniikista ympäristöstä loistavan musiikin, hyvien juomien ja herkullisen ruoan parissa.
Kerafest tuo yhteen neljä indierokin kovimpia tähtiä:
PAMBIKALLIO
Pauliina Nymanin ja Lauri Kallion muodostama Pambikallio hurmaa suomenkielisellä psykedeliapopillaan. Yhtyeen unenomainen, pehmeä ja leikittelevä soundi kietoo kuulijan tiukasti verkkoonsa. Suloisen ja vastustamattoman ulkokuoren sisältä paljastuu kuitenkin häpeilemätön ja ravisteleva helmi.
http://www.facebook.com/Pambikallio
Pambikallio - Antaa tulla vaan https://youtu.be/4nsi5oD_Gec
SORSAJENGI
Sorsajengi on itsevarma yhtye, joka rokkaa ja tappaa etenkin energisellä ja vakuuttavalla live-esiintymisellään. Mainetta ja hypeä niittäneen bändin odotettu debyyttialbumi julkaistiin helmikuussa 2021. Sorsajengi näyttää ja kuulostaa upealta.
http://www.facebook.com/sorsajengi
Sorsajengi - Jumala https://youtu.be/1whm4-ij2A0
LUUKAS OJA
Kovassa nosteessa oleva Luukas Oja tunnetaan energisistä keikoistaan ja kantaaottavista lyriikoistaan. Bändi on esiintynyt muun muassa Ilosaarirockissa ja Provinssissa.
http://www.facebook.com/luukasoja
Luukas Oja - Vielä tänään https://youtu.be/iMx6ZgecR6o
BAD SAUNA
Bad Saunan musiikissa yhdistyy perisuomalainen melankolisuus, amerikkalaisen vaihtoehtorockin energisyys, rempseän punkahtava “tee se itse” -asenne, ajoittainen ihana “hällä väliä” -meininki ja tietoisuus ympärillä olevasta maailmasta. Musiikillisesti bändi on kuin sekoitus Queens of The Stone Agea, alkuajan Apulantaa, The Hivesin hittikautta, 2000-luvun suomipunkkia ja Kings of Leonin riffittelyä.
http://www.facebook.com/badsaunas
Bad Sauna - Tehdä jotain tyhmää https://youtu.be/Ibavl9N7edM
Keran Panimokylän kolme panimoa tarjoavat tuoreita virvokkeita festarikansalle. Panimokylän muodostavat Tired Uncle’s Brewing, Masis Brewery ja 8-Bit Brewing.
Halleilla toimii myös Tired Uncle Taproom sekä terassi, joka tarjoaa halleilla toimivien kolmen panimon tuoretta olutta sekä toimivia suupaloja oluen kylkeen.
PAIKKA: Keran Hallit, Karamalmintie 2, Espoo.
VAPAA PÄÄSY: Tapahtuma on maksuton, esteetön ja soveltuu kaikenikäisille.
Huomioithan kuitenkin saapuessasi, että Keran juna-asema on valitettavasti esteellinen. Tapahtumapaikalle on mahdollista saapua myös bussilla sekä omalla autolla. Tarkemmat saapumisohjeet löydät osoitteesta http://www.keranhallit.fi/saapumisohjeet
Autoilija, huomioithan, että Hallien parkkipaikalla pysäköinti on ilmaista 4 tunnin ajan parkkikiekolla.
***
KERAFEST
30.7.2022, 4pm to 10pm
FREE ENTRY
A former logistic center has been turned into Keran Hallit, a new center for services, goods and culture. The inner yard of the center has gotten new colors through giant murals that decorate the walls. The former landing stages has been turned into performing stages.
The center will be in temporary use still for a few years, until it will be dismantled and a new residential area will rise to the area. Before that, let’s enjoy the unique environment with wonderful music, good drinks and yummy food!
Kerafest will bring together the most interesting names of Finnish indie rock!
PAMBIKALLIO
Pambikallio, aka Pauliina Nyman and Lauri Kallio, plays fascinating Finnish psychedelic pop. The bands dream-like, soft and playful sound is a promise of a mesmerizing show. Still, under the cute and irresistible coat, the band is a shameless pearl that makes you realize something new.
http://www.facebook.com/Pambikallio
Pambikallio - Antaa tulla vaan https://youtu.be/4nsi5oD_Gec
SORSAJENGI
Sorsajengi looks and sounds amazing! The assertive band’s high-energy and impressive live performances is something everyone should experience! The band’s highly hyped and renowned debut album was released in 2021.
http://www.facebook.com/sorsajengi
Sorsajengi - Jumala https://youtu.be/1whm4-ij2A0
LUUKAS OJA
Luukas Oja is a band that everyone is talking about right now and after you see their vibrant performance you won’t be wondering why! The band is known from their amazing live gigs and lyrics that are not afraid to take a stand. The band has performed in the biggest rock festivals of Finland!
http://www.facebook.com/luukasoja
Luukas Oja - Vielä tänään https://youtu.be/iMx6ZgecR6o
BAD SAUNA
Bad Sauna’s music is a combination of Finnish melancholy, the energy of American alternative music, easygoing DIY- punk, momentary delightful “so what”- attitude and awareness of the surrounding world. Stylistically Bad Sauna combines the sounds of Queens of The Stone Age, early period Apulanta, the biggest hits of The Hives, the Finnish punk of 2000s and the riffs of Kings of Leon.
http://www.facebook.com/badsaunas
Bad Sauna - Tehdä jotain tyhmää https://youtu.be/Ibavl9N7edM
Keran Panimokylä's (Kera’s Brewery Village) three breweries will provide fresh drinks to the festival people! The breweries are Tired Uncle’s Brewing, Masis Brewery ja 8-Bit Brewing.
There’s also Tired Uncle Taproom and a terrace serving different local beers, food, and snacks.
Place: Keran Hallit, Karamalmintie 2, Espoo.
The event is accessible, free, and open to all!
However, please note that if you arrive by train, Kera station is unfortunately inaccessibly. Keran Hallit can also be reached by bus and by car. For further arrival instructions, see https://www.keranhallit.fi/en/arrival/ .
https://www.helsinkiurbanart.com/kerafest/
https://fb.me/e/1OTUb3bgU
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |