Verkkokonsertti: Umo Helsinki Jazz Orchestra & Kalevi Louhivuori Play Late Brookmeyer
Tässä konsertissa kuullaan sävellyksiä Bob Brookmeyerin pitkän uran loppupuolelta UMO Helsinki Jazz Orchestran ja trumpetisti Kalevi Louhivuoren tulkitsemana. Kapellimestarina toimii Ed Partyka, joka teki tiivistä yhteistyötä oppi-isänsä Brookmeyerin kanssa parinkymmenen vuoden ajan.
Bob Brookmeyer (1929–2011) oli pasunisti, säveltäjä, sovittaja, kapellimestari ja pedagogi. Poikkeuksellisen pitkän uran tehnyt muusikko vaikutti useissa merkittävissä, niin pienissä kuin suurissakin jazzyhtyeissä. Hänen kirjoittamansa musiikki voidaan jakaa karkeasti viiteen ajanjaksoon, alkaen 1950-luvulta ja päättyen kuolemaan v. 2011. Vuosikymmenten aikana Brookmeyerin musiikillinen kieli, tyyli ja tekniikka kehittyivät ja kasvoivat. Koko tuotanto on erittäin innovatiivista ja korkealaatuista, mutta eri aikakausina kirjoitettu musiikki kuulostaa täysin erilaiselta. Hän on ollut ja on edelleen suuri inspiraation lähde useille muusikkosukupolville.
Tämän verkkokonsertin ohjelmisto on kirjoitettu Brookmeyerin elämän viimeisellä ajanjaksolla, kun hän oli luovien voimiensa huipulla. Tuolloin Brookmeyerilla oli ensimmäistä kertaa urallaan oma jazzorkesteri, joka toteutti hänen musiikilliset näkemyksensä juuri niin kuin hän oli visioinut ja kirjoittanut. Bob Brookmeyer New Art Orchestra oli nuorista muusikoista koostuva ryhmä, josta muodostui yksi vuosituhannen vaihteen kovimmista jazzyhtyeistä.
– Olin erittäin onnekas saadessani olla yksi näistä nuorista muusikoista. Bob inspiroi minua kirjoittamaan musiikkia big bandille, ja hänestä tuli myöhemmin opettajani, mentorini, pomoni ja isäni, jota minulla ei koskaan ollut. Työskentelin Bobin kanssa 18 vuotta, ja ne olivat tärkeimpiä vuosiani kehittyessäni muusikkona. Olen innoissani, että esitämme tätä minulle rakasta musiikkia toisen minulle tärkeän orkesterin, UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa, Ed Partyka kertoo.
Kesto n. 1 h.
https://umohelsinki.fi/fi/konsertti/late-brookmeyer/
https://www.facebook.com/events/1259218444486574
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |