Bill Viola - Inner Journey

Amerikkalaisen Bill Violan (s. 1951) video- ja installaatiotaide täyttää Amos Rexin.
Viola tarkastelee käsinkosketeltavien vastakohtaisuuksien, kuten tuli-vesi, syntymä-kuolema, valo-pimeys, kautta elämää ja sen eri aspekteja. Näyttely esittelee taiteilijan myöhemmän kauden teoksia vuosilta 1994–2015
Bill Viola on pitkän uransa aikana tehnyt syvällistä tutkielmaa ihmisyydestä ja visualisoinut sitä työnsä kautta. Bill kuvaa sattumusta 6-vuotiaana, kun hän putosi järveen ja vajosi pohjaan saakka. Hän kertoo nähdeensä vedenailaisen paratiisin upeine valoineen ja vesikasveineen, joka yhä vaikuttaa hänen tapaansa katsoa maailmaa.
Yhdeksi tärkeimmistä video- ja installaatiotaiteilijoista löysi videotaiteen jo vuonna 1969, kun hän lukiossa näki ensimmäisen videokameran. Videotaiteen uran hän aloitti osallistumalla yliopistokampuksella vapaa-ajallaan videotyöpajaan.
Taiteilijan videoteokset välittävät väkeviä, vahvoja ja voimakkaita olemassaolon perimmäisiä tunteita sekä henkisyyttä.
Näyttelyssä nähdään suurikokoisia, kokonaisvaltaisia virtaavista vesien ja tuliroihun projisointeja, seesteisiä installaatioita veden alla uinuvista ihmisistä sekä väkeviä kuvauksia henkisestä jälleensyntymisestä. Pienemmissä, intiimeissä teoksissa kuvataan tunteita ja ihmismielen sisäistä maailmaa.
Matka ja vesi toistuvat vertauskuvina kautta koko näyttelyn. Viola kuvaa usein elämää loppumattomana matkana. Pimeässä näyttelytilassa kohtaat teoksia, jotka pohtivat tietoisuuden eri tasoja, ihmiselämän vaiheita sekä kysymystä siitä, mitä olemassaolo ja sen päättyminen merkitsevät.
Aänimaailma on teoksissa tärkeässä roolissa. Musiikkitaustaa omaava taiteilija saa teokset elämään ja vesimassat jymisemään. Viola onkin tehnyt yhteistyötä mm. Nine Inch Nails -yhtyeen kanssa.
Viola käyttää teoksissaan vertauskuvia ja vastakohtia, kuten valoa ja pimeyttä, vettä ja tulta. Tämä luo tulkinnoille avoimia teoksia, jotka kurkottavat kohti tuntematonta ja johdattelevat vierailijan henkilökohtaisen, pohdiskelevan kokemuksen äärelle.
Näyttely ajalla: 22.9.2021–27.2.2022
Amos Rex avoinna:
Maanantai 11–20
Tiistai Suljettu
Keskiviikko 11–20
Torstai 11–20
Perjantai 11–20
Lauantai 11–17
Sunnuntai 11–17
Kuva: Bill Viola, Fire Woman, 2005, Photo: Tuomas Uusheimo/ Amos Rex
Katso videohaastattelu Bill Violasta
https://www.youtube.com/watch?v=w3VfWLlkuRI
https://www.billviola.com/
https://amosrex.fi/nayttelyt/bill-viola/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |