Sun Ra Arkestra Under The Direction Of Marshall Allen (Usa) + Jimi Tenor, ke 29.5.

Legendaarinen yhdysvaltalainen big band Sun Ra Arkestra konsertoi Helsingissä toukokuun lopussa. 95-vuotisjuhlakiertueella olevan saksofonisti Marshall Allenin johtama yhtye esiintyy Ääniwallissa keskiviikkona 29. toukokuuta. Sun Ra Arkestra jatkaa kollektiivin perustajan, säveltäjä-pianisti-filosofi Sun Ran (1914-1993) musiikillisen vision välittämistä nykyisille sukupolville.
1950-luvulta kuolemaansa saakka yhtyettään johtanut visionääri Sun Ra loi vuosikymmenien saatossa omaleimaisen soundimaailman, jossa yhdistyvät avantgardesta ammentava free jazz, kosmis-futuristinen funk sekä improvisaatioon pohjautuva afro-amerikkalainen musiikkiperinne. Egyptiläiseltä Ra-jumalalta nimensä ottanut orkesterinjohtaja väitti olevansa peräisin Saturnukselta. Vahvan avaruusulottuvuuden lisäksi Sun Ran ajattelussa heijastuivat myös rasismin- ja sodanvastaisuus. Sun Ra ja Arkestransa ovat levyttäneet yhden musiikkihistorian kaikkien aikojen laajimmista katalogeista, jonka vaikutus kuuluu edelleen sekä jazzin ja rytmimusiikin että populaarimusiikinkin parissa.
Sun Ran ja hänen seuraajansa John Gilmoren kuoleman jälkeen vuodesta 1995 Arkestraa on johtanut hänen läheinen ystävänsä, saksofonisti Marshall Allen, joka on vaikuttanut yhtyeen riveissä jo 1950-luvun loppupuolelta lähtien. Allenia pidetään yhtenä 1900-luvun käänteentekevimmistä soittajista sekä todellisena free jazzin mestarina. Kunnioitettavasta iästään huolimatta mielettömässä vedossa olevan Allenin johtama Sun Ra Arkestra on lavalla arvaamaton ja energinen, kuten vuonna 2015 julkaistu "Live At Babylon" -livetaltionti osoittaa. Tämän kevään kiertueella yhtye juhlii 95-vuotiasta Marshall Allenia.
Sun Ra Arkestran lämmittelijänä toimii tuottelias multi-instrumentalisti ja säveltäjä Jimi Tenor, jonka esityksissä yhdistyvät hienoimmat elementit afro-amerikkalaisesta musiikista, spontaanista hassuttelusta ja häpeilemättömästä glamourista. Tapahtuman levymusiikista vastaavat All Good Soundsystem sekä DJ Didier.
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |