Tuuletar, Antti Paalanen (Tuplajulkkarit), to 30.5.

Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Tuuletar on noussut viime vuosina huimaan kansainväliseen menestykseen. Yhtyeen monitaitoiset laulajat luovat äänillään mielenkiintoisen musiikillisen maailman, jossa eksoottiset äänenkäyttötavat, iskevät beatbox-rytmit ja vahva yhteissointi leikkivät riehakkaasti keskenään. Yhtyeen sävellyksissä kohtaavat suomalainen kansanperinne, globaalit musiikilliset vaikutteet ja urbaani nykymusiikki.
Tuulettaren odotettu kakkosalbumi ilmestyy Bafe's Factorylta helatorstaina 30.5.2019 ja levyn tuottajana toimii jouhikkopunkin suunnannäyttäjä ja suomalaisen folk-skenen enfant terrible Pekko Käppi. Ensimmäinen singlelohkaisu Valtaaja julkaistaan helmikuussa. Single sai ensiensiesityksensä tammikuussa Tavastialla Etnogaalassa, jossa Tuuletar myös palkittiin Vuoden kansainvälistyjä -palkinnolla.
Palkinto ei tullut suotta: Viime aikoina Tuuletar on esiintynyt suurilla festarilavoilla muun muassa Japanissa, Taiwanissa, Unkarissa, Espanjassa, Saksassa ja Intiassa. Kesän 2018 tähtihetkiä olivat esiintyminen Songlines Encounters- ja WOMAD-festivaaleilla Iso-Britanniassa.
Tuulettaren kiitelty debyyttialbumi Tules Maas Vedes Taivaal (2016, Bafe's Factory) nousi kahdessa kuukaudessa sekä Euroopan World Music Charts- että Transglobal World Music Charts -listojen kärkikymmenikköön. Albumi on soinut radioissa ympäri maailman ja valittiin Emma-gaalassa vuoden 2016 etnoalbumiksi.
Loppuvuodesta 2017 Tuulettaren kappale Alku sai maailmanlaajuista huomiota kun HBO:n hittisarja Game of Thrones osti kappaleen ja sijoitti sen 7. tuotantokautensa DVD-traileriin.
Haitaristi Antti Paalasen hurjan musiikin välineinä ovat suomalaisesta kansanmusiikista tutut vähäriviset hanurit. Perinteestä innoituksensa saaneena Paalanen on kuitenkin luonut täysin oman musiikkimaailmansa, jossa tradition syrjäyttää transsinomainen minimalismi sekä modernin äänitekniikan hallittu ja oivaltava käyttö. Paalasen edellinen soololevy Meluta (2014, Rockadillo/Westpark) esitteli paitsi virtuoosimaisen hanuristin, myös hahmon, joka huutaa haitarilleen, potkii lattiaa, hakkaa paljetta ja puuskuttaa kuin raivopäinen härkä. Paalasen komennossa haitari on kuin joka solulla elävä ja hengittävä transsitanssikone. Tavastialla juhlistetaan Paalasen neljännen soololevyn julkaisua.
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |