Kaupungin kevään liikuntakurssit - ilmoittautuminen alkaa

Tammikuussa alkavalla kevätkaudella on tarjolla jälleen runsaasti ohjattua liikuntaa ympäri Helsinkiä. Viikoittain on yli tuhat liikuntaryhmää, ja monipuolisesta tarjonnasta pääsevät nauttimaan lapset ja nuoret, aikuiset, seniorit sekä erityisryhmät. Kevään 2018 liikuntakursseille ilmoittautuminen alkaa 13.12.2017.
Liikuntakurssit starttaavat 8. tammikuuta. Lapsille on mm. uimakouluja sekä moto- ja temppujumppia. Alakouluikäisille suunnatusta EasySport-toiminnasta löytyy esimerkiksi luistelu- ja kiekkokouluja, mailapelejä, sirkusta ja tanssia.
Työikäisille, erityisryhmille ja senioreille löytyy monipuolisia jumppia niin liikuntasalissa kuin uima-altaissakin. Työikäisille järjestetään myös uimakouluja, ja senioreille ohjattua kuntosaliharjoittelua sekä kuntosalin starttikursseja.
Ilmoittautuminen sähköisesti tai soittamalla
Kurssitarjonta, hinnat ja ilmoittautumisohjeet löytyvät Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin kotisivulla asiointi.hel.fi ja Helsingin liikuntapalveluiden nettisivuilta osoitteesta hel.fi/liikuntakurssit.
Kevään 2018 liikuntakurssien ilmoittautumisajankohta on keskiviikkona 13.12.2017 seuraavan porrastetun aikataulun mukaan:
klo 15.00 alkaen jumppakortit ja muu työikäisten ja senioreiden toiminta
klo 16.00 alkaen EasySport ja muu lastentoiminta
klo 16.30 lasten uimakoulut, Itäkeskuksen ja Pirkkolan uimahalli
klo 17.30 lasten uimakoulut, Yrjönkatu ja Jakomäen uimahalli
Kursseille voi ilmoittautua osoitteessa asiointi.hel.fi, tai keskiviikkona 13.12. puhelimitse puh. 09 310 28858.
Mahdollisia vapaita paikkoja voi tiedustella torstaista 14.12. alkaen arkisin kello 9.00–15.00 seuraavista puhelinnumeroista 09 310 87501, 09 310 87205, 09 310 87913, 09 310 87858.
http://hel.fi/liikuntakurssit
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |