Tutustumiskierros Kisahallilla - Vaikuta Kisiksen tulevaisuuteen

Liikuntavirasto järjestää ke 19.4. klo 18.00–19.00 ja to 20.4. klo 18.00–19.00 Töölön kisahallissa tutustumiskierroksen, jossa kerrotaan Töölön kisahallin historiasta, ja tutustutaan rakennuksen tarveselvitykseen ja alustaviin suunnitelmiin. Jos haluat, autamme Sinua kierroksen päätteeksi jättämään kommenttisi Kerro Kantasi -palveluun.
Helsingin kaupungin liikuntavirasto haluaa kuulla Sinun mielipiteesi mitä Töölön kisahalli voisi tarjota tulevaisuudessa. Töölön kisahalli on varovaisenkin arvion mukaan täydellisen perusparannuksen tarpeessa. Tavoitteena on, että peruskorjaus aloitetaan viimeistään 2022.
Töölön kisahalli, entinen Messuhalli, sai alkunsa Osuuskunta Suomen Messujen vuonna 1933 järjestämästä arkkitehtuurikilpailusta. Messuhalli valmistui kesällä 1935. Ensimmäinen vaihe tunnetaan nykyisin nimellä A-halli. Vuonna 1947 tehtiin päätös rakentaa tontille ns. B-halli, jonka myötä saatiin kaivattua lisätilaa suurnäyttelyille. Vuoden 1952 olympialaiset olivat myös sysäyksenä B-hallin rakennustöiden käynnistymiselle. Messutoiminnan poistuttua rakennuksesta 1970-luvun puolivälissä tilat siirtyivät Helsingin kaupungin liikuntakäyttöön.
Nykyisellään Kisahalli palvelee monipuolisesti helsinkiläisiä kuntoliikkujia. B-hallissa on 950 hengen tapahtuma-areena. Kilpailutoimintaa järjestetään koripallossa, lentopallossa, miekkailussa, nyrkkeilyssä ja voimistelussa. Rakennuksessa on myös Helsingin kaupungin liikuntaviraston hallinnon ja henkilöstön työtiloja sekä ulosvuokrattua tilaa.
Kisahallin päivittäinen kävijämäärä on noin 1500 kävijää, eli vuositasolla noin 550 000 kävijää. Tavoitteena on lisätä liikuntatiloja, lisätä kävijämääriä sekä lisätä vapaassa käytössä olevia tiloja. Luopumalla ulosvuokratuista tiloista ja runsaista varastotiloista sekä toteuttamalla tehottomat toimistotilat paremmin Töölön kisahalliin saadaan jopa 20 prosenttia uutta liikuntatilaa. Kehittämisen keskiössä ovat olleet kaikille suunnatut matalan kynnyksen liikuntapalvelut.
Tutustu alla oleviin suunnitelmaluonnoksiin ja kerro, mitä mieltä olet niistä. Kerro mikä on suunnitelmissa hyvää ja mikä kaipaa kehittämistä? Kommentointi on avoinna 30. huhtikuuta asti. Analysoimme kaikki vastaukset toukokuun alussa ja kerromme vastausten tuloksista toukokuun lopulla mm. Kerro Kantasi –palvelussa. Järjestämme myöhemmin vielä työpajoja, jotta saamme Töölön kisahallin suunnitteluun mukaan mahdollisimman kattavasti helsinkiläisiä.
Lisätietoja:
Liikuntaviraston suunnittelupäällikkö Matti Kuusela, 09 310 87783, matti.kuusela@hel.fi
Liikuntavirasto, Töölön kisahallin laitospäällikkö, Risto Hietanoro, 09 310 87827, risto.hietanoro@hel.fi
Kerro ideasi ja mielipiteesi Kisiksen tulevaisuudesta osoitteessa:
https://kerrokantasi.hel.fi/kisahalli
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |