Carola Häggkvist - Det Bäst Av Mig
Ruotsin musiikkitaivaan kirkkaimpiin nimiin lukeutuva Carola Häqqkvist lähtee mittavalle konserttikiertueelle tammikuussa - viiden vuoden odotuksen jälkeen. Det bäst av mig
-kiertueen myötä myös suomalaisille on tiedossa ainutlaatuinen ilta Carolan uran tähtihetkien sekä uusimpien kappaleiden parissa hänen saapuessa esiintymään Helsingin Kulttuuritalolle torstaina 12. maaliskuuta.
- Aika on nyt oikea lähteä tien päälle niin uusien kuin tunnetuimpien hittieni kanssa. Kaikki viime aikoina kokemani on saanut minut syttymään uudelleen ja kehittymään entisestään – elän parhaillaan yhtä elämäni parhaimmista aikajaksoista. Olen huippuiloinen saadessani tarjota yleisölleni parhaita palojani kuluneen 32 vuoden ajalta, Carola iloitsee.
Yli 30 vuotta kestäneen uransa aikana Carola Häggkvist on vakiinnuttanut nimensä Ruotsin kaikkien aikojen menestyksekkäimpien artistien joukkoon. Carolan suurimmat hitit, kuten Främling, Mickey sekä Euroviisuvoiton tuonut Fångad av en stormvind ovat kaikki osa naapurimaamme musiikkihistoriaa, ja harva on saanut osakseen yhtä paljon kulta- ja platinalevyjä kuin Carola Häggkvist.
Carola on julkaissut lähes 30 albumia sekä luonut menestyksekästä uraa myös musikaaliestradeilla; mm. Sound of Music -musikaalissa hän loisti Marian roolissa siinä määrin valovoimaisena että hänet palkittiin arvostetulla Guldmasken-palkinnolla. Vuonna 2002 hän esiintyi Les Misérables -musikaalissa, joka nähtiin niin Lontoossa kuin kaikissa Pohjoismaissa.
Kesällä 2010 hän puolestaan sai kutsun esiintyä Ruotsin kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin häissä – hääparin toiveesta.
Carola Helsingin Kulttuuritalolla torstaina 12. maaliskuuta klo 20.00 (ovet auki klo 19.00)
Liput alk 64,50e/57,50e
VIP-paketit Menolipusta http://www.menolippu.fi
Lisätietoja http://www.menolippu.fi
Konsertin tuotanto Eastway Live
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |