Hiljainen minuutti
Suomen yökerhot hiljenevät minuutiksi ensi viikonloppuna.
Joukko Suomen yökerhoyrittäjiä, "Tolkku käteen alkoholiverotuksessa" -Facebook-yhteisö sekä Muusikkojen liitto järjestävät tulevan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä klo 02.00 ”Hiljainen minuutti” -nimisen tempauksen.
Yökerhot hiljenevät Suomen alkoholipolitiikan tai pikemminkin holhouspolitiikan myötä vaarassa olevien ja jo menetettyjen työpaikkojen puolesta. Uhattuna ovat tuhansien ravintola- ja panimotyöntekijöiden, muusikoiden ja esiintyvien taiteilijoiden sekä lukuisten muiden toimialaan liittyvien ammattikuntien työpaikat.
Eduskunnan harkintaan on tulossa ehdotus yökerhojen jatkoaikalupien epäämisestä, tarkoittaen sitä, että yökerhot saattaisivat vuoden 2015 alusta alkaen sulkeutua jopa kaksi tuntia nykyistä aiemmin. Suomalaisten muusikoiden tekemistä vuosittaisista n. 45 000 keikasta n. 30 000 keikkaa järjestetään yökerhoissa ja klubeilla (2012). Jatkoaikalupien epäämisellä ravintoloitsijoiden heikentyvä taloustilanne johtaisi n. 10 000-15 000 keikan vähentymiseen, koska ravintoloilla ei olisi enää varaa panostaa viihdeohjelmaan.
Myös Palvelualojen liitto (PAM), Matkailu- ja Ravintola-alojen liitto (MaRa), ravintoloitsijat, Panimoliitto ja Muusikkojen Liitto vastustavat aukioloaikojen lyhentämistä.
”Tätäkö Arkadianmäellä todella haluaan? Väheneviä verotuloja, nousevaa työttömyysastetta, valvomatonta kotikäyttöä ja pimeän viinan myyntiä?” kysyy Antti Raunio, Night People Groupin toimitusjohtaja.
Myös muusikot ja taiteilijat ovat huolissaan hallituksen suunnitelmista. ”Kun ihmiset lakkaavat ostamasta levyjä ja siirtyivät nettiin, monet ammattimuusikot ja bändit koettavat pysyä leivänsyrjässä lisäämällä keikkailutahtia. Jos ehdotettu rajoitus- ja holhouspolitiikka menee läpi, kotimainen musiikintarjonta köyhtyy ratkaisevasti. Jos ravintoloilla ei tiukennusten jälkeen ole varaa ostaa esiintyjiä yhä useampi ammattimuusikko joutuu etsimään muita töitä tai liittymään suoraan työttömyysjonoon. Yhä useampi aloitteleva muusikko ei puolestaan edes pääse hankkimaan tärkeää keikkakokemusta. Laitevuokrafirmoja menee nurin, samoin kuljetuspalvelujen tarjoajia. Ääni- ja valoihmisten työmahdollisuudet vähenevät myös", toteaa muusikko ja kirjailija A.W Yrjänä.
Ensi launtaiyön hiljaisella minuutilla halutaan herättää kansalaisia miettimään mahdollisia lakimuutoksia ja sitä, miten ne koskettavat heidän elämäänsä. Hiljaisen minuutin aikana mukana olevien yökerhojen henkilökunta lopettaa työnsä hetkellisesti, musiikki seisahtuu ja varmasti monessa paikassa kysytään: "Haluammeko, että tulevaisuudessa Suomessa loppuu juhliminen näin aikaisin, kun muu Eurooppa jatkaa aamuun saakka?” On syytä uskoa, että vastaus on kielteinen.
KUINKA SINÄ VOIT OLLA MUKANA?
Halutessasi voit laittaa tämän linkin takana sijaitsevat bannerit omille kotisivuillesi tai levittää niitä eteenpäin Facebookissa tai muualla somessa.
Bannerit löytyvät täältä:
http://www.tiedotuspalvelu.fi/tiedotteet/tolkku
Linkitä bannerit osoitteeseen: https://www.facebook.com/events/221290661390481
Mukaan ilmoittautuneet nyt (27.1) seuraavat tahot mm.:
Happy Jazz Club Storyville
Rymy-Eetu
LeBonk
Tavastia
Semifinal
Ravintola Ilves
Onnela
Tivoli
Giggling Marlin
Apollo
Armas
Colorado
Kaivohuone
the Tiger Baarikärpänen
Bäkkäri
Raideri,
Cabaret
Screen Club & Lounge
Ravintola Tähti Kuopio
Ravintola Malja Kuopio
Corona baari
Ravintola Kallio (Laukaa ja Äänekoski)
Anniskeluravintola RUMA Jyväskylä
Katse ravintolat Jyväskylä
König Club
Bada Bing Espoo
Aunt-Jemimahs Espoo
Henry´s Pub Tampere
Partybar Hulabaloo Helsinki
ravintola Ned Kelly's, Nummela
Passion Club Kuopio
Gloria Kuopio
Yökerho Sulo
Namu & Club Showroom
Seinäjoen Rytmikorjaamo
Pub Toripöllö
Pub Kallio
Paratiisi Pub
Ravintola Waild
Hullu Pullo
Happy Barrell
Cafe Bar Palaveri
Bar Limas
Ale Pub Hällänkellari
Bar Pena
Club Helmi
Bar 54
Bar Åke Night-Club
Ravintola Laituri
Shamrock / Vantaa
Ravintola Prime / Lohja
Night Club Rose
Loimaa Seurahuone
Pub Olarius
Teerenpeli Turku
Pub 29
Night Club Arizona
Ravintola Maxine Helsinki
On the Rocks
Ravintola ALVARI, Kotka
HaukiBaari / Ahlainen
Club IINES, Orivesi
Lobby bar,Vaasa
Nightclub Kruuna & Klaava
Helsinki Music Marathon -festivaali
NightClub Martinkarhu
Ravintola Swengi
Hotelli Pihkuri/ Music Bar Sledgehammer
Ravintola Piazza
Tres Bones
Ravintola Kerubi
Ravintola Hämeenportti, Somero
Sevende Aromas
Ravintola Black Bird
Hemingway's Airport
Socis Kokkola (Hotel Seurahuone)
Ale-Bar Pikajuna, Blackpool Järvenpää
Viihderavintola Mustaleski
Turun Klubi
Bar Night Club Old Cock Lappeenranta
Freetime, Jyväskylä
Screen Club&Lounge
Raideri
Astoria-sali, Helsinki
Ravintola Ohrantähkä, Korpilahti
Korvan Rouvi, Koskenkorva
Ravintola Pikkupelikaani, Helsinki
Ravintola Lännenkulta
Ravintola Blue Peter
Bar Pena & The Disco
Shaker Jyväskylä ja Karaoke Bar Helmi
Karaoke Pub Resina
Nightclub Mixei, Tampere
PRKL CLUB
Sahalahden Krouvi
Kilta Bar, Kokkola
Playground
Pelimanni Pub, Mikkeli
Smartin Baari
Bar Vikkula
WE GOT BEEF
Ravintola Juttutupa, Helsinki
Ravintola Panimo, Pori
Public House Pivo, Oulu
Time Bar
Lady Moon, Helsinki
Molly Malones, Helsinki
Gloria, Tampere
Pub Naamaraja
Doris Night, Rovaniemi
Suistoklubi
Rocktails, Vaasa
GAY NIGHTCLUB HERCULES
GAYCLUB MANN'S STREET
Bar Ihku, Levi
Hard Poker Alliance
House Of Rock Bar, Kouvola
Manala / Botta, Helsinki
MILLIKLUBI
Pub Marcus
Bar & Nightclub Oscar, Lapua
Club Venue, Helsinki
Club G., Imatra
Ravintola Kaarlenholvi / Jumpru Pub, Oulu
Herrankukkaro, Naantali
Vaakahuone
s/s Ukkopekka, Turku
Vaappuva Ankka, Espoon Olari
Bar Origo, Hanko
Ivalon Pubi OY: Pubi.fi, Tervola
Kulttuuriravintola Telakka
Penny Night, Joutseno
Calle NightClub, Kokkola
Finnish Food Mafia
Ozzy Bar, Karkkila
mbar, Helsinki
Klubi, Turku
Klubi, Tampere
Shaker, Jyväskylä
Karaoke bar Helmi
Ravintola Salakapakka, Pyhäsalmi
Kiiminki
Fontana Club, Vaasa
Amarillo, Kouvola
Night, Kouvola
Amarillo, Kotka
Hello, Kotka
Banketti, Kotka
Haminan Seurahuone
Vaakuna, Kouvola
Pub O' Robins, Kerava
Blues Bar Gobi Desert Canoe Club, Tampere
The Paradise night Club, Tornio
Moonlight, Keminmaa
Viihderavintola Banketti, Kotka
Hostina Kompas, Hamina
Aula, Kouvola
Hospoda Papirna, Kuusankoski
Ravintola Kuokantalo, Marttila
Hotelli Suomu, Kemijärvi
Bar Cave, Iisalmi
Northern Sound, Inari
Nightclub Leipätehdas, Vaasa
Ravintola Kahvilla, Tampere
Nuclear Nightclub, Oulu
Ravintola Artti, Ilmajoki
Happytime Baari, Savonlinna
Intro Baari & Grilli, Kuopio
Sky Nightclub, Vaasa
Pispalan Kujakolli
Night Club Maxim, Vantaa
Dione Oulu
Dione Kuusamo
Forte Turku
Apollo Turku
Ravintola Cheri - Lahti
Los Cojones, Helsinki
Old Bank, Turku
YöKerho Blues Moon Raahe
Bar4, Turku
Westy bar&club, Espoo
The Monkey, Turku
Vastavirta-Klubi, Pispala, Tampere
Ravintola Kannunkulma, Espoo
Club Colo, Savonlinna
The Circus
Teatteri Forum
Hyvinkään Jalostamo
Cafe&Pub Päämaja, Tuusula
Torin Panimo
Ale Baari
Iskelmä Baari Hämeenlinna
Sirkus, Hämeenlinna
Bar Soolo, kotka
Kayatepe
Sevende Aromas Ravintolatuoksukoneet
IGUANA Kaisaniemenkatu
Naantalin Seurahuone@Socis
Intro Baari & Grilli Kuopio
Western Saloon Rodeo (Tampere)
Ravintola Wanha Kalastaja (Kuusankoski)
Ravintola Kuja-Kolli (Koria)
Stage Bar&Coffee
Villi Nightclub (Kankaanpää)
Stage Bar (Parkano)
Osmo's Cosmos Bar
Ravintola Verkahovi, Turku
Musiikkiklubi Old Texas
Teatteritukku Oy Kotka
Oluthuone Wiljami (Hyvinkää)
iskelmäravintola Ilona (Hyvinkää)
Ravintola Putka
Ravintola Sinisoihtu
Hotel Night Club Carneval, Suonenjoki
The Rocks Bar & Club, Savonlinna
dtm, Helsinki
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |