Elina Orkoneva Ensemble @ Espan Lava 28.8.2013
Tervetuloa kuuntelemaan meitä Espan lavalle 28.8.2013 klo 18:30. Soitetaan myös ihan uusia kappaleita - yksi esitetään ensi kertaa Espalla! Keikka on kesähengessä ilmainen, joten nappaa kaveritkin mukaan!(;
Tässä teksti Espan lavan sivuilta:
"Elina Orkoneva on Hämeenlinnasta kotoisin oleva 24-vuotias laulaja-lauluntekijä. Elinan kappaleet nojaavat amerikkalaiseen 50-60-lukujen popmusiikkiin, mutta ovat teksteiltään ja tunnelmiltaan vahvasti nykypäivässä kiinni. Sovituksissa voi kuulla elementtejä popista, r&bsta, jazzista ja soulista.
Elina tunnetaan parhaiten osallistumisestaan Uuden Musiikin Kilpailuun vuonna 2013, jossa hän pääsi finaaliin saakka kappaleellaan ”He’s Not My Man”. Kappale on kerännyt hyvin radiosoittoa ja monenikäiset kuulijat ovat löytäneet siitä tarttumapintaa. Elinan musiikkia esittävä yhtye on ollut koossa vuodesta 2011 ja yhtye on yhdessä sovittanut kappaleet.
Yhtyeessä soittaa/laulaa joukko taitavia nuoria muusikkoja;
Eveliina Jämsä – taustalaulu
Maria Myllymäki – taustalaulu
Henri Mäntylä – piano, koskettimet
Joona Hasan – kitarat
Lauri Lähteenkorva – basso
Mikko Arlin – rummut
Elina Orkoneva – laulu, sävellykset, sanoitukset "
Lämpimästi tervetuloa!! <3
-Elina
//
Dear Friends,
Welcome to listen Elina Orkoneva Ensemble @ Espan lava in 28th of August at 6:30pm. We're gonna play some brand new songs also, so you don't wanna miss this gig! (; No entry fee. See you there!
Love,
Elina
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |