Juha Hostikka & Dallapé-orkesteri: 100 vuotta!
Juha Hostikka & Dallapé-orkesteri: 100 vuotta!
vieraanaan Johanna Försti
Euroopan pitkäikäisin viihdeorkesteri Dallapé juhlistaa 100-vuotisjuhlavuottaan konserteilla sekä julkaisee vuoden kunniaksi uuden albumin. Juhlavuoden konserttisalikiertueen aloittaa levynjulkaisukonsertti Tapiolasalissa!
Dallapé on tehnyt lukemattomasta määrästä suomalaisten lauluntekijöiden kappaleita ikivihreitä ja tuonut kansainväliset omien aikojensa huippuhitit kotimaisen yleisön kuultaviksi. Suomalaisen orkesteriviihteen suurnimet Bruno Laakosta Georg Malmsténiin ja Kauko Käyhköstä Rauno Lehtiseen ovat olleet Dallapén kantavia voimia, puhumattakaan Olavi Virrasta, joka toimi orkesterin kitaristina ja laulusolistina.
Vuonna 2010 orkesterin johtoon ja laulusolistiksi astui laulua Sibelius-Akatemiassa ja saksofonin soittoa Oulunkylän Pop/Jazz-opistossa opiskellut Juha Hostikka, joka on palauttanut Dallapé-orkesterin sen 1930-luvun loistoon. Huolella tehdyt viihdeorkesterisovitukset ja svengaava soitto kuuluvat Dallapén tavaramerkkeihin. Juhlakonsertissa kuullaankin ikivihreitä suosikkeja kuten Ikkunaprinsessa, Angelique, Muistan sua Elaine, Äänisen aallot sekä Jälleen soittaa Dallapé.
Konsertin vierailevana solistina loistaa laulaja Johanna Försti, jonka monipuolisuus ja taito laulajana sekä soittajana ovat Suomessa vertaansa vailla. Suuri yleisö tuntee hänet ennen kaikkea Tanssii Tähtien Kanssa -orkesterin laulajana, Jo Stance -yhtyeen säveltäjänä ja solistina sekä 2016 Tähdet tähdet -ohjelman finalistina.
Huippuunsa viritetty 11-henkinen orkesteri tarjoilee konsertissa rakastettuja iskelmäsävelmiä orkesterin koko taipaleen varrelta. Luvassa on taatusti ikimuistoinen ilta svengaavan ja nostalgisen musiikin parissa!
Juha Hostikka (laulu), Anssi Nykänen (rummut), Harri Rantanen (kontrabasso), Tomi ’Varre’ Vartiainen (kitara),´Niko Kumpuvaara (harmonikka), Mauri Saarikoski (viulu), Arttu Takalo (ksylofoni), Petri ’Pope’ Puolitaival (alttosaksofoni), Heikki ’Hessu’ Pohto (tenorisaksofoni), Tero Lindberg (trumpetti), Antti Rissanen (pasuuna & tuuba)
8.3.2025
Saliovet klo 18.45 | Louhisali
Kesto 2 h, sis. väliajan
(*) Alennuslippu alle 16-vuotiaat, eläkeläiset, opiskelijat, työttömät. Alennukseen oikeuttava todistus tarkastetaan lipuntarkastuksen yhteydessä.
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agjk56tfcy
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |