Oranssi Pazuzu, Dome Runner
Tummanpuhuvan raskaan musiikin edelläkävijä Oranssi Pazuzu soittaa juuri ilmestyneen Muuntautuja-albuminsa kunniaksi neljä klubikeikkaa. Täysin omaa genreään asuttava, innovaatiivisella black metallin, krautin, elektronisen musiikin ja psykedeelisen rockin kudelmallaan niin alati kasvavaa fanijoukkoa kuin kriitikoita ällistyttävä kokoonpano käynnistää kiertueensa Seinäjoen Rytmikorjaamolta lauantaina 15. helmikuuta 2025.
Lisäksi yhtye nähdään Tampereen Tavara-asemalla, Helsingin Ääniwallissa sekä Jyväskylän Lutakossa. Keikkojen avausartistina nähdään industrial metal -yhtye Dome Runner.
Vuonna 2016 ilmestyneen ”Värähtelijä” -läpimurtoalbuminsa julkaisseen Oranssi Pazuzun kosmisen kauhun ja hypnoottisen, levottomuutta herättävän tunnelmallisuuden äärimmilleen viritetty yhdistelmä toimii pohjasoundina yhtyeen alati uudistuvalle tuotannolle, jota värittävät äärimetallille uskolliset brutaalit purkaukset. Kansainväliseksi arvostelumenestykseksi nousseen ”Mestarin kynsi” -albumin (2020) odotettu, juuri ilmestynyt seuraaja ”Muuntautuja” johdattaa kuulijansa kenties yhtyeen uran äärimmäisimmän, monipuolisimman ja synkimmän soundin äärelle. Seitsemän kappaleen kokonaisuudessa kättä lyövät niin elektronisen tanssimusiikin sävyt, tärykalvoja repivä noise kuin yhtyeelle jo tavaramerkiksi muodostuneet hypnoottiset rytmit sekä äärimetalliriffit. Bändi itse kuvailee albumin olevan kuin ”painajamaismainen rave” ja ”mustasta sähköisestä tihkusta tehty veistos”. Arvostetun Nuclear Blast-levymerkin kautta julkaistu yhtyeen kuudes studioalbumi on ehtinyt saada ylistäviä arvioita musiikkimedioissa ympäri maailman.
Keikka: 28.2.2025
https://www.eventu.al/en/event/5953/finland/helsinki/oranssi-pazuzudome-runner
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |