Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset
Suuri päivä on koittava huhtikuussa 1902: suomenkielisen sivistyksen kulmakivi, Suomalainen Teatteri, saa vihdoin oman rakennuksen! Avajaisjuhlan aattona ovat valmistelut tosin vielä pahasti kesken niin ohjelmiston kuin teatteritalon osalta.
Teatterinjohtajat Kaarlo ja Emilie Bergbom saavat kaiken kukkuraksi tietoonsa, että painoasiain ylihallituksen virkamies on saapumassa tarkastuskäynnille. Tämä tietää ongelmia, sillä virkaintoisten byrokraattien kanssa ei pelleillä. Jos lupaa ei saada sensuuriviranomaisilta, ei uhkana ole vain avajaistilaisuuden peruminen, vaan vaakalaudalla on koko teatterin tulevaisuus. Asia päätetään salata henkilökunnalta, joten pian sen tietävät kaikki.
Näin viihdyttävää esitystä suomalaisesta teatterihistoriasta et ole ennen nähnyt!
Tiina Puumalaisen ja Hanna Suutelan kirjoittama Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset on hilpeänhaikea ylistyslaulu teatterille ja suomenkieliselle kulttuurille. Musiikkia, visuaalista teatteria ja koreografiaa mielikuvitukselliseksi spektaakkeliksi yhdistävä esitys marssittaa näyttämölle enemmän tai vähemmän tunnettuja historian merkkihenkilöitä, jotka taistelivat sivistyksen puolesta sortokauden Suomen vihamielisessä ilmapiirissä.
Tutkimuskirjallisuudesta inspiroitunut mutta fantasian siivin lentävä näyttämöteos kohdistaa valokeilan niin arkkidiiva Ida Aalbergiin ja näyttelijä-pedagogi Kaarola Avellaniin kuin myös jokapaikanhöylä Jalmari Finneen ja vapaaherra Sebastian Gripenbergiin. Erityisen puheenvuoron saa taustalle jättäytynyt, mutta vaikuttajana olennainen Emilie Bergbom. Luvassa on näyttelijäntyön riemujuhlaa ja kenties kaikkien aikojen viihdyttävin esitys suomalaisesta teatterihistoriasta.
Tiina Puumalaisen ohjaaman esityksen lavastuksen on suunnitellut Teppo Järvinen. Puumalaisen ja Järvisen perustama The Wild Company -teatterikollektiivi on tunnettu ja tunnustettu kokonaisvaltaisesta näyttämöestetiikastaan.
https://www.kansallisteatteri.fi/esitys/kaarlo-bergbomin-kootut-karsimykset
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |