Ystävät, Taikayö Camping
YSTÄVÄT
Mitä jos joku oikeasti tarkoittaisi mitä sanoisi? Ei sutkauttaisi kirvelevän sarkastisesti läpällä ja juoksisi piiloon levittämäänsä mätää fiilistä. Tai vielä parempaa: ei puhuisi vaan laulaisi sanottavansa suoraan sydämestä, laulamansa takana seisten. Jos ajatus kutkuttelee mieltä, Ystävät-yhtyeen musiikki voi hyvinkin olla sinua varten. Oman vilpittömyyden filosofiansa jo nimessään paljastava seitsikko on liikkeellä puhtain mielin. Ystävien taustalta löytyy vankka soittohistoria, joka kurkottaa rämisevästä punkista ja melodisesta sivukujien räminästä taidolla tehdyn popmusiikin kovaan ytimeen. Nyt käsillä on uuden alku. Ystävien syntykipinä kuuluu bändin folk-henkisessä musisoinnissa. Kaiken lähtökohta on yhdessä laulamisen ja soittamisen ihmeellinen ilo. Pienessä ringissä, omassa olohuoneessa soittava kotiyhtye on Ystävien ensimmäinen olomuoto. Musiikin käyttövoimana roihuavat omat fanituksen ja rakkauden kohteet. Peter, Paul and Maryn kirkassilmäinen optimismi kietoutuu Kasevan kaihoisuuteen, ja Kaj Chydeniuksen rakkauslaulujen leiskuva tunne ja Simon and Garfunkelin harmoniataikuus sotkeutuvat soivaksi lankakeräksi. Vaikutteet ovat kuitenkin vain yksi osa Ystävien maailmaa. Tärkeämpää on kiihko tehdä omia lauluja.
Juuso ja Milla Härmä ovat paitsi veli ja sisko, myös musiikillisia hengenheimolaisia. Juuson ja Millan yhteisestä visiosta kumpuaa harmonialaulun, melodioiden ja itsevirkatun runollisuuden ajaton estetiikka. Heidän kirjoittamansa kappaleet ovat se liekki, jonka ympärille muut Ystävät kokoontuvat tuomaan oman lahjakkuutensa ja kokemuksensa. Joku kuulee Ystävien kappaleissa romanttisen hehkun, toinen protestilaulun moraalisen ryhdin. Molemmat kuulevat aivan oikein. Tämän tulen ääreen kaikki ovat tervetulleita.
Yhtyeen nimeä kantava, hieno debyyttialbumi ”Ystävät” julkaistiin juuri viime viikolla. He ovat Ystävät: Juuso Härmä, Milla Härmä, Sirpa Järvenpää, Mika Kivi, Jesse Koskivuori, Teemu Soininen ja Pena Törmälä.
https://www.youtube.com/watch?v=2Ruqxw5zIgM
https://www.youtube.com/watch?v=3bFYVB4Kslk
TAIKAYÖ CAMPING
Helsinkiläinen Taikayö Camping soittaa indiepoppia, jonka perusta on heleissä laulumelodioissa sekä kulmikkaissa kolmen sähkökitaran sovituksissa. Se sai alkunsa vuoden 2022 alkupuolella Sanna Komin (laulu & kitara) ja Mikko Sulosen (kitara) ajatuksesta perustaa uusi, suomeksi laulava, mutta musiikillisesti enemmän anglo-amerikkalaisesta kitararockista ammentava yhtye. Yhtyeessä soittavat edellämainittujen lisäksi myös Tuomas Alatalo (kitara), Karoliina Laukola (rummut & taustalaulu) sekä Tommi Ekstrand (basso). Taikayö Camping -yhtyeen jäsenet ovat vaikuttaneet myös kokoonpanoissa kuten Pintandwefall, Rosita Luu, Kynnet, Cats of Transnistria, Love Sport, Nykyaika sekä Henna Emilia & Houreet.
Yhtyeen omaa nimeä kantava albumi ilmestyi perjantaina 22. marraskuuta ja se on saanut hyviä arvioita esimerkiksi Soundi-, Desibeli- ja Kulttuuritoimitus -sivustoilla.
https://www.instagram.com/taikayo_camping
Keikat klo 21-23
K20, vapaa pääsy
Tue ilmaista kulttuuritarjontaa nauttimalla baarin antimista! ❤
Ravintola Siltanen, Hämeentie 13 B
Klo 16-24 (pilkku 23.30)
http://www.siltanen.org
http://www.siltanen.org
https://www.facebook.com/events/1131786918667180
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Alkon asiantuntija antaa vinkit juhlakauden kuohuviinin valintaan |
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |