Iltapäiväkonsertti: Tango del norte

Suomalaiskokoonpano Tango del norte on kansainvälisissä kilpailuissa palkittu timanttinen tangoyhtye, jonka taival alkoi vuonna 2011 Astor Piazzollan musiikin parissa. Vuosikymmenen ajan yhtyeen soittajat ovat hakeneet tango-oppia Argentiinan parhailta muusikoilta. Tämän tuloksena on hioutunut sointi, joka saa aikaan yleisössä ihailua ja kehuja keikasta toiseen. Yhtye on soittanut yli 300 konserttia ympäri Suomea ja esiintynyt lisäksi Espanjassa, Puolassa ja Ruotsissa tangofestivaaleilla.
Argentiinalaisen tangomusiikin ympärille rakentuvan konsertin ohjelmassa on Astor Piazzollan musiikkia, perinteisempää argentiinalaista ja suomalaista tangomusiikkia sekä eteläamerikkalaista folk-musiikkia. Tango del norte on yhtye, joka lumoaa soitollaan ja ottaa yleisönsä huumorillaan.
13.5.2025
Esiintyjät:
Sami Pirttilahti, bandoneon
Ville Westergård, piano
Kesto 1 h, sisältää lyhyen väliajan
Vapaa pääsy. Esitys järjestetään Sellosalin lämpiössä, jossa rajattu yleisökapasiteetti (150 hlö). Tapahtumaan voi varmistaa paikan etukäteen ilmoittautumalla ennakkoon webropol-lomakkeen kautta konserttia edeltävään päivään mennessä (kts. linkki ylempänä). Ilmoittautuminen alkaa 2 viikkoa ennen esitystä. Ennakkoon ilmoittautuneiden tulee saapua konserttiin klo 13.15 mennessä, minkä jälkeen yleisöä otetaan sisälle myös ovelta, jos tilaa vielä on.
Paikat jaetaan saapumisjärjestyksessä, Sellosalin ovet avataan klo 13.
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agjt66ogri
https://fb.me/e/2LIb7qxgO
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |