Topi Saha (levynjulkkarit) Kaita Isari Seppälä
”Neuvonantaja on laulu käärmeöljykauppaista: mystikoista, populisteista ja liikkeenjohdon konsulteista – miksei protestilaulajistakin – jotka myyvät helppoja vastauksia vaikeisiin kysymyksiin. Ylva Harun kanssa laulettu Iso kirkko palaa on saman kolikon kääntöpuoli. Laulun kertoja ei mieti kenen lippua kantaisi, vaan hakee lohtua ja turvaa sieltä, missä toivo vielä elää: toisen ihmisen sylistä.”
Topi Saha on vangitseva lauluntekijä, jolta on aiemmin ilmestynyt neljä kriitikoiden ylistämää soololevyä. Tiivistunnelmainen uutuusalbumi Öitä ilmestyy tammikuussa 2025. Julius Maurasen (mm. Oranssi Pazuzu, Viitasen Piia) tuottama levy on hypnoottinen soundtrack illan hämärästä sydänyön säkkipimeään. Jostain kajastaa hentoa valoa.
Topi Saha: laulu, akustinen kitara
Tero Hyväluoma: rummut, viulu
Jaakko Murros: sähkökitara
Joni Teirikangas: basso, laulu
Matias Tyni: koskettimet
”Tuntuu, kuin Topi Saha olisi ollut olemassa aina.”
-Aapo Siippainen, Savon Sanomat
Illan avaa jytärokin tuleva pelastaja Kaita Isari Seppälä.
Useiden yhtyeiden kanssa samoissa lakanoissa kasvanut Harri Lind perusti yhtyeen, kun muut bändit jossa hän siihen aikaan vaikutti alkoivat hiipua ja omia kappaleita alkoi syntymään huimalla tahdilla. Kerrasta päähän jäävät kertosäkeet tuovat väkisinkin hymyn huulille ja saavat hikisimmätkin sukat pyörimään jaloissa vakavampaa puolta unohtamatta.
Väsymättömän maailmanmatkaajan, 2024 ilmestyneellä Korpit kyselevät debyyttialbumilla soittavat maamme svengaavimmat ja mukavimmat muusikot. Hauholla varttuneen Harri Lindin säveltämät kappaleet soivat täten kuin sähkösaha työvoimatoimiston kuvitteellisessa auladiskossa.
Konsertti on ikärajaton.
Topi Saha kokoonpano:
Topi Saha: laulu, kitara
Tero Hyväluoma: rummut, viulu
Jaakko Murros: sähkökitara
Joni Teirikangas: basso, taustalaulu
Matias Tyni: koskettimet
https://glivelab.fi/events/topi-saha-levynjulkkarit-kaita-isari-seppala-670d175efbb99cb67d00d0ee/
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
Täältä saat upean kuusen, kotimaisia kasvattajia enää vähän |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Kaupungin joulumarkkinoilla käy nyt vilske |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
Myyrmäen Red Onion uudistui näyttävästi - on kuin uusi Tulisuudelma |
Artesaanioluiden festivaali kutsuu oluen ystävät Viikin alpeille |
Käsintehty suklaa valmistuu Kallion sydämessä |
Coca-Colan lähes 20-metrinen joulurekka kiertää jälleen Suomea |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimeissä illoissa |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |