Lyhärien Yö Teurastamolla

Viime Taiteiden Yönä ihastuttanut Teurastamon oma ulkoilmaleffanäytös saa jatkoa, kun Lyhärien Yö järjestetään toistamiseen. Tällä kertaa sukelletaan Teurastamon omien tuotantoyhtiöiden lyhytelokuviin.
Auringon laskua ja illan pimentymistä odotellessa yleisöä viihdyttää yhdessä illan lyhärissäkin näyttelevä Antti Reini, joka kiertää nykyään ahkerasti esiintymislavoja myös kitaran kanssa.
Pop Up Kinon kanssa järjestettävässä leffaillassa on luvassa useita palkittuja lyhärikomedioita mm. Anna Paavilaisen, Teppo Airaksisen ja Teemu Nikin ohjaamana. Illan lyhytelokuvia tähdittävät kotimaisen leffamaailman tähdet Laura Birnistä Juho Milonoffiin ja Pekka Strangiin. Viime vuoden tapaan leffojen tekijöitä saapuu paikan päälle tarinoitaan jakamaan ja yleisön tentattavaksi – ja Teurastamon ravintolat tarjoavat tietysti herkullisia leffaeväitä!
Torstaina 15.8.2024 Klo 20. K-16 / Elokuvissa on englanninkielinen tekstitys / Movies have english subtitles!
Antti Reini, soolokonsertti klo 20
Elokuvan tekijöiden haastatteluja klo 21
Elokuvat alkavat n. klo 21.30
Lyhärien Yössä esitettävät elokuvat.
Katto / The Ceiling, 2017 (TACK Films)
Språkfrågan / Mandatory Swedish, 2017 (TACK Films)
#lovemilla: Moonikset, 2014 (It’s Alive Films)
Janne Huttusen musiikkivideo: Cape Town Boogie Woogie, 2018 (It’s Alive Films)
Menestyjä / The Opportunist, 2005 (It’s Alive Films)
Kaksi ruumista rannalla / Two Bodies on A Beach, 2019 (Bufo)
Helsinki Mansplaining Massacre, 2018 (Bufo)
https://teurastamo.com/teurastamon-taiteiden-yo-lyharien-yo-15-8/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |